Mikä siinä on, ettei mies osaa olla mulle vihainen?

Meillä on lapsiakin ja monta vuotta yhteiselämää takana.

astiaston ja pätkisi kaikki turpaan?



Joku voisi kutsua miehesi asennetta jopa "stoalaiseksi tyyneydeksi" tai "zeniläiseksi" "lukkoon menemisen" sijasta.

Siis että rakastaa ja olen onnenpekka.



Mutta nyt ollaan pisteessä, että pitäisi antaa anteeksi. Eikä se oikein onnistu, kun ei osaa olla vihainen.



Hokee vaan, että "kyllä mä ymmärrän", vaikka olen tehnyt tyhmyyttäni ihan kauheita asioita.



Ja kävi ilmi, että hän edelleen suree yhtä ikivanhaa asiaa, jonka luulin olevan ohitettu jo miljoona kertaa. Kun ei sitten ikinä ollut siitäkään kunnolla vihainen, vaan ymmärsi, taas kerran. Eikä siten kai antanut anteeksi, kun "ei ole mitään anteeksi annettavaa".



Tämä ei ole enää zeniläisyyttä vaan outoa. Eihän tästä selvitä millään!

Just lähetettyäni tajusin ettenhän minä tiedä josko teillä vaikka kovinkin platoninen suhde.:D



Tarkoitin horoskooppineitsyttä.

Muutama neitsytkaverini täsmäisivät aika hyvin tuohon. Kauriskin.



2

Just lähetettyäni tajusin ettenhän minä tiedä josko teillä vaikka kovinkin platoninen suhde.:D

Tarkoitin horoskooppineitsyttä.

Muutama neitsytkaverini täsmäisivät aika hyvin tuohon. Kauriskin.

2

Ei ole tosiaan edes horoskoopiltaan. Ihmettelinkin, että olipa outo kysymys. ;)

Haloo, sä olet pahasti töppäillyt, ja luulet että jos mies suuttuisi ja raivoaisi kunnolla, olisit rangaistuksesi saanut, ja asia olisi sitten unohdettu.. Ei se noin mene, ystävä kallis. Vaikka saisit turpiin, aina ne vanhat asiat saattavat nousta esille, mikäli ovat oikeasti pahoja.. Ole tyytyväinen vain, ettei mies saa raivareita.

Haloo, sä olet pahasti töppäillyt, ja luulet että jos mies suuttuisi ja raivoaisi kunnolla, olisit rangaistuksesi saanut, ja asia olisi sitten unohdettu.. Ei se noin mene, ystävä kallis. Vaikka saisit turpiin, aina ne vanhat asiat saattavat nousta esille, mikäli ovat oikeasti pahoja.. Ole tyytyväinen vain, ettei mies saa raivareita.

Onko tämä siis vain ihmistyyppikysymys?

Että joku ei suutu, vaan pyrkii aina ymmärtämään kaikki asiat?

Enkä nyt tarkoita että pitäisi viskoa tavaroita, mutta kun ei suutu edes henkisellä tasolla. Vaan hokee vaan aina sitä ymmärtämistä, vaikka tekisin mitä.

Mulla alkaa kohta seinät kaatua päälle. En pysty ajattelemaan niin, etten koskaan saisi töppäillä. Tai että kaiken pitää olla kuitenkin "ymmärrettävyyden rajoissa". Kyllä mun mielestä pitää voida tyriä ja sitten pyytää ja saada anteeksi.

Eikä tehtyjä tietenkään pidä unohtaa. Eihän siihen kukaan pysty. Mutta jos ne on käyty läpi, pyydetty ja annettu anteeksi, ne ajan myötä kevenevät. Jos ne on "ymmärretty", ne pysyvät lastina.

Onko vika siis minussa eikä siinä miehessä? Taas kerran... Ei hyvänen aika...

Sinä voi olettaa, että mies toimii samoin kuin sinä, että asiat jotenkin kevenevät eri tavoin, kun ne on anteeksi annettu. Vai tarkoitatko että haluaisit enemmän puhua niitä lävitse, koska koet olleesi oikeutettu jollain tasolla toimimaan kuten olet toiminut, ja uskot että mies voisi sitten ottaa ne kevyemmin, koska "hän olisi saattanut toimia ihan samoin". Mutta nyt mies ei suostu puhumaan, vaan torpedoi heti sanoen "ymmärrän". Ei kai siinä muu auta kuin puhua miehelle näistä asioista, että toivoisit hänen keskustelevan enemmän, mutta miehet ovat huonoja puhumaan tunteistaan. Tai tuntuu että mistään muustakaan niiden kanssa ei voi oikein puhua ;)

Etkö voi kertoa millaisista töppäyksistä on kyse? Saataisiin vähän taustatietoa millaisille asioille odotat synninpäästöä.

Ensinnäkin, minä en koe olevani oikeutettu yhtään mihinkään, koska olen hyvin yksiselitteisesti toiminut paskamaisesti. Minä olen paha.



Eikä kyse ole missään tapauksessa puhumattomuudesta, vaan mies puhuu suomalaiseksi mieheksi ihan poikkeuksellisen paljon. Mutta se on aina sitä ymmärtämistä. Että minä pahoittelen ja pyydän anteeksi ja hoen rakastavani ja olevani todella pahoillani. Ja mies hokee "kyllä mä ymmärrän". Puhuu kyllä mielellään vaikkka kuinka pitkään, mutta sisältö on aina tämä.



Kun ei ihminen VOI ymmärtää kaikkea. Ei vaan voi. Ei kertakaikkiaan voi. Ainakaan heti siinä tilanteessa.



Kyllä joskus pitää suuttua, ja saa mun puolestani suuttua millä tahansa tavalla, kunhan vaan suuttuu. Ja vasta sitten voi oikeasti antaa anteeksi.



En nyt mene yksityiskohtiin, mutta puhutaan esimerkillä:



Minä rikon miehen juuri itselleen ostaman ja hyvin rakkaan moottoripyörän kun olen ajanut sillä, vaikka mies on erikseen kieltänyt.



Mies tulee kotiin ja huomaa tilanteen.



Minä pyydän vuolaasti anteeksi.



Mies sanoo "ei se mitään, kyllä minä ymmärrän".



AAAAGH! Minäkin olen rauhallinen ja tyyni ihminen, mutta joku raja tässä pitää olla!!



Mieluummin vaikka suuttuu lopullisesti ja jättää minut kuin aina vain ymmärtää. En pysty elämään tämän paineen kanssa.

Se olla, että hän jollain tasolla ymmärtää. Tai sitten ei, se on vain hänen käyttämänsä sana, hän on suuttunut, mutta tulee vain ilmaisseeksi sen noin.

Et sinä voi olettaa hänen saavan kunnon raivaria, eikä kannatakaan, usko pois, elämäsi on paljon helpompaa noin. Ja terveellisempää, jos on esim. lapsia. Toiset vain ovat pitkävihaisempia suuttumisen asteesta huolimatta. Koeta nyt vain ymmärtää häntä. Mielestäni vaadit nyt jotain omituista, jotain mitä minä en kykene ymmärtämään. Vaikka itsekin olen aika räjähtävä suuttuessani, en sitä haluaisi olla, ja silti kyllä kaivelen vanhoja. Ja parissa suhteessa on näitä raivopäitä nähty ja turpiin on tullut..

Ei kai auta muuta kuin luovuttaa. Minä en pysty olemaan täydellinen, joten en kestä sitä, että minua aina ymmärretään.



Mies on hyvin tunteellinen hyvissä asioissa ja itkee jos on surullinen. Siksi tuntuu siltä, että vihassa on jotakin mitä hän ei hallitse. Kun kerran muut hallitsee niin hyvin.



Vaikea selittää.