Kertokaa minulle miksi olen tällainen?

Jos tästä ei pääse terapialla, vaan lääkityksellä, niin kiitos, otan sen mielelläni vastaan. :)

Kutakuinkin muutoin olen aika tasapainoinen ihminen, jos ei oteta lukuun tätä kummallista hulluutta, jolle en ole löytänyt syytä.



Ap









Olet kenties jotenkin hullu, sekaisin ja tarvitset lääkityksen?

Sama asia kuin sisaruskateus sisarussarjassa. Kaikki haluavat sen aikuisen huomion itselleen ja pelkäävät että toinen saa enemmän.



Ihan samalla lailla sinä haluat pitää itsesi tärkeimpänä tuolle kaverille ja varmistelet oman asemasi säilymisen. Vaikka kaikki olisi kuinka hyvin tahansa ja tiedät teidän vankan kaveripohjan, niin silti sinulla on sisäinen epävarmuus.



Tämä siis toisaalta on sama kuin huono itsetunto. Ei voi vain olla ja luottaa olevansa se tärkein.



Luulisi että tähän päätyy aikaisemmin joissain ihmissuhteissa pettynyt (siis mahdollisesti jo lapsuudessa jo kaveri- tai vanhempien/perheen sisäisissä suhteissa) tai on tuntenut ettei ihan vain olemalla oma itsensä ole riittävän hyvä.



Itselläni on ollut tietynlaisia "mustasukkaisuuden" tunteita kavereiden muista kavereista. Tiedostan tämän itsekin ja pyrin toimimaan niin etteivät nämä vaikuta. Itselläni on yleensä ollut kavereita ja ei ole suurempia pettymyksiä niissä. Mutta kuitenkin kyttään ja mietin.



Olisiko kuitenkin tullut opittu tapa lapsena kuka on kenen paras kaveri -pyörityksessä tms.? Opin ne kuviot ihan hyvin, mutta olisiko ollut tarpeellisempaa vain saada se luottamus että olen juuri ihan niin hyvä ja ettei minun tarvitse tehdä mitään ihmeepää sen lisäksi kavereiden kanssa kuin vain olla.



Ja kumpuaako se mustasukkaisuus miehestäkin samasta tunteesta? Luulisi ainakin. Tosin mieheni suhteen olen aika vähän mustasukkainen, mutta kyllä sitäkin voisi olla jos sellaisia tilanteita olisi.

vaikka en ole heihin rakastunut tai mitään. Voin myöntää kärsiväni huonosta itsetunnosta ja lapsena kaverit usein vaihtoivat minut "parempiin" ja tavallaan pelkään nytkin käyvän niin. Ahdistun kun huomaan ystävieni olevan enemmän yhteyksissä muiden kanssa kuin minun, tulen ärsyyntyneeksi koska olen niin mustasukkainen ja saatan miettiä, että mikseivät he soittele minulle niin usein kuin sille toiselle jnejne. Typerää, mutta en pääse näistä ajatuksista eroon.



Ja ei, en sabotoi käytökselläni ystävyyssuhteitani enkä näytä ärtymystäni, koska tiedän ettei minulla ole siihen minkäänlaista oikeutta. Miehestäni en ole mustasukkainen laisinkaan... En todellakaan tiedä milloin tämä helpottaa, toivottavasti joskus.

Teidän tekstit tulivat kuin minun kynästäni!

Todellakaan, minäkään en sabotoi käytökselläni ystävyyssuhteita, enkä näytä ärtymystä/pettymystä. En halua (en ainakaan haluaisi) että minun ongelmani aiheuttaa railoja tärkeisiin ystävyyssuhteisiin. Sen sijaan haluan päästä näistä ajatuksista eroon ja haluan "vapauden". Minäkään en ole miehestäni mustasukkainen. Voisin myöskin olla ja uskoisin olevanikin jos sellainen tilanne tulisi eteen.



Ap

minulla sattuu olemaan yksi tuollainen kaveri. Enkä todellakaan ole mitenkään imarreltu ainaisesta perässäriippumisesta. Päällimmäisenä on tunne, että tämä ihminen jotenkin on kuitenkin kieroutuneesti kateellinen minun menoistani, kyttää ja vahtii mitä teen, ei halua jäädä mistään tekemisistä paitsi, vaan haluaa samat "kokemukset" kuin minulla on. Kiusaannuttavaa, kun änkeää mukaan kutsumatta eri tilaisuuksiin. Kertoo kysymättä intiimejä asioitaan ja tekee johtopäätöksiä minun elämästäni tietämättä faktoja. Yritän pitää henkilön kohtalaisen etäällä itsestäni, mutta ei aina onnistu saman ystäväpiirin takia.

Ihmettelin kovasti asiaa, koska en muista koskaan ajatelleeni samoin muissa ystävyyssuhteissani ja minulla on ja on aina ollut plajon ystäviä/kavereita. Minäkään en ole miehestäni mustasukkainen. Lopulta totesin, että olen ihastunut tähän naiseen. Minä umpihetero ihastunut naiseen. Nyt, kun olen tunnustanut tuon asian itselleni (en kuitenkaan ole kertonut asiasta tuolle ystävälleni) on nuo ihmeelliset mustasukkaisuuden tunteetkin laimentuneet.



Minäkään en antanut mustasukkaisten tunteideni näkyä tai mitenkään terrorisoinut ystäväni elämää.

No minä en ole kuitenkaan tuollainen kuin sinun ystäväsi, enkä käyttäydy kuten sinun ystäväsi. En änkeä kutsumatta mihinkään tilaisuuksiin. Pippalot joissa yhdessä ystäväni kanssa käymme, ovat yleensä jonkun ystäväpiirimme suunnittelemia, monesti myös minun tai tämän ystäväni. Minun ystäväni tekee myös aloitteita tänne suuntaan, kuin myös minäkin. Ystäväni kertoo minulle kyllä ihan itse hyvinkin intiimejä asioitaan, en urki. Kysyä saatan sitten vasta jotakin kun ystäväni on omasta tahdostaan minulle puhunut asioistaan. Näin toimin kylläkin kaikkien ystävien kohdalla. Ikinä en halua näitä typeriä ajatuksiani ystävälleni kertoa. Haluan kaikessa hiljaisuudessa päästä näistä eroon. Itseasiassa en ole mitenkään erikoisen kiinnostunut hänen intiimeistä asioistaan tai kaikenlaisesta muusta elämästä. Mielestäni normaalilailla kiinnostunut. Tämä ongelma koskeekin näitä "kaveruusasioita".

Taisi olla numerot 27 ja 28 joiden kirjoituksista löysin jotain jyvää tälle omalle ongelmalle. Kiitos heille kirjoituksista!

Tuota ihastumista en jaksa kohdallani alleviivata. Mutta mahtava että joku toinen on samanlaiselle ongelmalle löytänyt syyn!

minulla sattuu olemaan yksi tuollainen kaveri. Enkä todellakaan ole mitenkään imarreltu ainaisesta perässäriippumisesta. Päällimmäisenä on tunne, että tämä ihminen jotenkin on kuitenkin kieroutuneesti kateellinen minun menoistani, kyttää ja vahtii mitä teen, ei halua jäädä mistään tekemisistä paitsi, vaan haluaa samat "kokemukset" kuin minulla on. Kiusaannuttavaa, kun änkeää mukaan kutsumatta eri tilaisuuksiin. Kertoo kysymättä intiimejä asioitaan ja tekee johtopäätöksiä minun elämästäni tietämättä faktoja. Yritän pitää henkilön kohtalaisen etäällä itsestäni, mutta ei aina onnistu saman ystäväpiirin takia.

Kateutta, kateutta...

Alkuperäistä vain vituttaa kaverinsa saama huomio!



Kateutta, kateutta...

omistamisenhalu, mutta millainen, en tiedä.



Siskollani oli tuollaista minua ja veljeäni kohtaan, halusi tietää aivan sairaalloisen tarkasti, mistä puhuimme, ei osannut itsekään sanoa, miksi. Kaukaa haettu minusta, että ihastuminen olisi syynä aina, ei meillä ainakaan!



Joku ammattiauttaja voisi osata tarkemmin analysoida? Et varmasti ole ainoa. Siskollani meni tuo ohi. Hän on aina tuntenut itseään syrjitymmäksi perheessä ja hänellä on ollut ikäviä tapahtumia elämässä, mutta veli ja minä olemme mielestämme koettaneet häntä tukea.