Lastani oli purtu tarhassa

Vuoden ikäiset purevat kun sosiaaliset taidot ovat rajalliset. Tietysti heille tehdään selväksi ettei niin saa tehdä, mutta sen ikäinen yhdestä sanomisesta tajua, pitää toistaa ja toistaa...



Oma lapseni on purrut muita ja tullut itsekin purruksi. Tärkeää on se, että hoitajat reagoivat, kertovat vanhemmille ja opastavat lapsia.

ja poika muistaa sen vielä vuodenkin jälkeen. Mutta on tämän pojan kanssa hyvä kaveri ja oli silloinkin. Kukaan ei ollut nähnyt tapahtumaa, mutta uskoivat poikaani kun hän sanoi että Pete puri ja jälkihän siitä jäi. Hoitajat kertoivat asiasta kun hain poikaani päiväkodista.



En sen kummemmin päivitellyt asiaa, koska oma poikanikin on purrut ainakin siskoaan kotona ja toiminta oli siinä mielessä tuttua ja tavallista. Toki kuitenkin kiellettyä ja rangaistus seuraa aina välittömästi.

pois tarhasta. Muut lapset ovat vaarallisia.

päiväkodissa ja voin sanoa, että etenkin pienten puolella näitä puremisia valitettavasti sattuu aina joskus. Joskus myös isojen puolella. Usein ne ehditään estämään, mutta aika usein sattuu niinkin, ettei ehdi estää, vaikka tapauksen näkisikin. Esimerkiksi jos lapset ovat leikkimässä siinä kolmen metrin päässä ja toinen saa päähänsä puraista. Tai samassa huoneessa sermin takana, tai sängyn alla (leikkivät usein sänkyjen alla), tai jossain muuten silmän ulottumattomissa. Aina ei ehdi väliin, vaikka olisi ihan vieressäkin, koska ovat niin nopeita ja joskus saattaa olla esim. syli täynnä muita lapsia.

Puremisista tottakai kerrotaan AINA lähtökohtaisesti vanhemmille, sekä purijan että purrun. Joskus valitettavasti voi käydä niin, että tulee ajatuskatko eikä kertakaikkiaan MUISTA kertoa sitä tärkeää asiaa. Edellisen asiakkaan kanssa on saatettu puhua juuri jostain vaikeasta asiasta, esim. perheen läheisen kuolemasta tai lapseen liittyvistä isoista huolista ja ajatukset ovat vielä siinä, kun purtua lasta haetaan kotiin. Tai purrun lapsen vanhemmalla on kova kiire ja hän nappaa lapsen melkein lennosta ja asia unohtuu kertoa. Tahallaan niistä ei jätetä kertomatta.

Purevien lasten vanhemmat eivät aina ole huolissaan lapsen puremisesta. Lähes aina kylläkin ottavat asian tosissaan. Joskus kuitenkin on myös vanhempia, jotka naureskelevat lapsen puremistaipumukselle lapsenkin kuullen. On monia vanhempia, joiden mielestä lasta ei saa kieltää eikä varsinkaan pakottaa pyytämään anteeksi (Alfie Kohnin ym oppeja seuraten). Mutta kuten sanottu, useimmat vanhemmat suhtautuvat järjellä lapsen puremisiin. Ja lapsihan ON aggressiivisimmillaan 2-vuotiaana ja pureminen on normaalia (vaikkakaan ei suotavaa), kun kieli ei vielä ole kehittynyt tarpeeksi hyvin.

Sattuuhan noita. Mitä sitten?

Jos jotain puremista itketään ja huudetaan päiväkaupalla! Joku oli kalauttanut lastani silmäkulmaan, iso pahka jäi. Eikä mun poika siitä mitään hillittömiä tramoja saanut. Juteltiin asiasta.



Niitä teidän lapsia odottaa tämä entistä kovempi maailma. Nahkaa pitäis vähän parkkiinnuttaa.



Sitten vaan lapsi päiväkodista pois, myöhemmin kotiopetus, ettei koulukiusatuksi joutuisi. Ja muutenkin tasoitella tietä.

suhtaudut:



joko et mitenkään, tai otat lapsen "tarhasta"

kaikkia kolmea varmaan. Hekin ovat varmaan purreet :) Ja on moksautettu ja riidelty leluista ja ties mitä. Se on sitä elämää.

mistä tällaisia vanhempia sikiää yhä enemmän, jotka eivät ole lasta tavanneetkaan ennenkuin saavat oman, jonka (ja sen kavereiden) sitten kuvitellaan toimivan kuin aikuinen

Jöö