Onko muiden pikkulasten vanhempien elämä tämmöistä hampaiden kiristelyä?

Nyt kun lapset ovat 4v ja 6v niin on paljon helpompaa. Molemmat ovat nukkuneet nyt vuoden kokonaisia öitä, molemmat olleet korvatulehduskierteessä pienempinä. Onhan tämä arki vieläkin aika hulinaa, mutta helpompaa kuin heidän ollessan nuorempia. Ja se jo helpottaa kummasti, että saa yöllä nukkua. Mullakin oli oikeasti 5 vuoden univelat, läpi yön nukuttuja öitä oli silloin ehkä 1/100. Että kyllä se teilläkin varmaan helpottuu, ajan kanssa.

Me ollaan eletty pikkulapsiarkea katkotta nyt 6 v, ja jossain sen huomaa.... No nuorinkin on vuoden, kai tää tästä.

Mutta ihania hetkiä on myös paljon. Me ainakin on vaan hyväksytty että tää elämä on nyt tällähetkellä tätä - siis univelkaa, kiukkua ja kitinää.. Ollaan kuitenkin yleisesti ottaen onnellisia, nauretaan paljon.



Meillä on pari kuukautta sitten yöunet parantuneet hieman, kyllä se helpottaa paljon. Vaikkei nyt kokonaisia öitä vielä olekaan, mutta vähemmän hankalia (välillä oli äärimmäisen kiduttavan hankalaa). Pahimpaan aikaan tuntui aika kurjalta, mutta koko ajan jaksettiin uskoa että se helpottaa joskus, niin alkaa pikkuhiljaa käydäkin.



Tärkeintä on ollut muistaa tukea toista ja se, ettei helppoa ole kummallakaan - vaikka välillä huonoina hetkinä suututtaa kun tuntuu että toinen saa muka levätä enemmän..

Itseasiassa nyt on aika vakaa olo. Välillä univaje oli niin paha molemmilla ja se näkyi parisuhteessa ja toisen puolison kohtelussa. Nyt tietää että jos oltaisiin ihan helposti eroamassa, se olisi tapahtunut jo! Jotenkin hankalat ajat teki meidät vaan vahvemmaksi pariksi, nyt ainakin tuntuu siltä.

hyvin monella on juuri sitä, selviytymistä ja hampaiden kiristelyä - erityisesti silloin, kun lapset ovat kovia heräilemään ja herättämään.



Meillä aivan sama juttu, lapset nyt 1v ja 3v ja tuntuu että en edes muista aikaa jolloin sai vielä virkistystä yöunista. Nyt tuntuu usein aamulla aivan kertakaikkisen kuolleelta ja päiväunetkaan eivät enää onnistu, kun kolmivuotiasta ei vaan saa nukkumaan. Se vaikuttaa eniten, siis hirvittävä unenpuute.



Jos on mitään järjestelymahdollisuutta niin, että toinen vanhemmista saisi joskus nukkua kokonaisen yön, tehkää se ihmeessä. Sitten vuorotellen nipistää univelasta itselleen vähä vähältä takaisin, ja hermot pitävät hiukkasen paremmin, ja kaikki ei tunnu aivan niin kaoottiselta.



Koettakaa jaksaa! Joku minulle sanoi että puolitoista-kaksi vuotta ja sitten tasaantuu, pienestä ikäerosta alkaa olla sen jälkeen enemmän hyötyä kuin haittaa...

Ei meillä kyllä tollasta ole. Mutta meillä lapset onkin olleet hyviä nukkujia. Nytkin puolivuotias on jo unillaan klo 20 alkaen. Siitä alkaa vanhempien "oma aika". Hän herää pari kertaa yön aikana syömään, koska kiinteitä vasta opetellaan. Mutta nukkuu kuitenkin parin tissuttelun turvin klo 09:n saakka.



En ole koskaan karjunut lapsilleni enkä miehelle. Eikä mieskään meille muille.

vanhempi 3v. ja nuorempi 1v.8kk ja kyllä kiristää kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittämiin...



T: ai mikä parisuhteen laatuaika? Mikä yöuni?

Nyt helpottaa jo vähän, kun lapset kohta 2,5v ja 4v. Valitettavasti hänellä, jolla lapset hyväunisia, ei tiedä, mitä tämä pahimmillaan voi olla.

Kai meillä oli vieläkin pahempaa tuo pikkulapsiaika, taisin olla liian pitkäänkin kotiäitinä. Selkeemmin mulla alkanut helpottaan (mä kyllä vedin helpommin herneet nenään ja karjuinkin) enemmän kuin miehelläni. Mies haluaa enempi lasten olevan hiljaa ja karjuu, jos lapset vaikka kiusaa toisiaan.



Lapset leikkii tosi hyvin keskenään, viikonloppuna herätään joskus 9 maissa (lapset heräävät 6.30-7.30), kun eka pyytää aamupalaa. Käyvät itse vessassa ja vaihtavat päivävaatteet ja leikkii kaksistaan lasten huoneessa, aamuisin eivät kiusaa toisiaan.



Nyt matkustellaan jonkin verran, vauva-aikana ei edes jaksanut suunnitella tai pakata. Matkustetaan myös ilman lapsia, ja myös ilman puolisoa! Reissujen jälkeen jaksaa paremmin arkeakin. Ja kun siivoojakin käy kerran viikossa, niin on 1 riita-aihe vähemmän;) Suosittelen, jos talous kestää!

Molemmat lapset olivat erittäin huonounisia, mutta jossain 3 ikävuoden tienoilla helpotti. Toinen nukkuu melkein heräämättä yönsä, toinen kipaisee kainaloon nukkuun, kun valot sammuu talossa.

meillä ollu kans ihan järkyttävää valvomista ja kun univajetta oli tarpeeks, niin tommoseks meni.



nyt äkkiä tekemään asialle jotain! (unikoulua, lapset hoitoon välillä, vuorottelua miehen kans...??)

hoitovapaalla tuet on niin surkeat että sen saa kyllä työstä kuin työstä.



Tai vaihtakaa: mies kotiin, sinä töihin.

Mistä ne huonosi nukutut yöt johtuu? Oletteko harkinneet esim. unikoulua? Mikäli teillä näkyy MTV3:n maksulliset kanavat niin AVA:lta tulee äärettömän hyvä ohjelma "Kasvun paikka", josta saa vinkkejä esim. näihin lasten uniongelmiin.

meteli, sotku, tappelu ja hulina pahinta

Paikkojen hajottamista en tajua millään muulla kuin sillä ettei lapsille ole puuhaa ja ne tekee koiruuksia koska olet toisaalla (koneella?).



Mitä jos osallistuisit niin ei paikat hajoisi?



Itsellä on myös kaksi lasta pienellä ikäerolla. Meneviä lapsia, mutta on kyllä vanhemmassa vikaa jos niitä ei saa kaitsettua.

Meillä 3,5v ja 1,5v. Päivät on välillä yhtä huutoa, puolin ja toisin. Hyvinä päivinä on useita ilon hetkiä (lyhyitä tosin!) ja lapset leikkii silloin sopuisasti keskenään. Niinä huonoina päivinä lapset riitelee ja huutaa koko ajan eli käytännössä isompi kiusaa pienempää (tuuppii, ottaa leluja jne.) ja silloin on kyllä vanhemmilla hermo kireenä. On tullut ihan liikaa huudettua lapsille, mutta sitä yritän koko ajan vähentää ja yrittää olla hermostumatta koko ajan. Mutta tää on nyt tätä ja uskon ja toivon, että se tästä hiljalleen helpottuu. Tietty miehenkin kanssa tulee riideltyä enemmän kun on jo ennestään ärsyyntynyt, mutta välillä oon huomannut, että nyt on vaan parempi olla hiljaa ja antaa mennä asiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei kaikkiin pikkuasioihin (puolison kesken siis) tarvitse puuttua, ei ne kaikki vaadi älytöntä käsittelyä. Toki isot asiat vaatii, niitä ei kannata lakaista maton alle. Mutta ehkä ne pienet ja mitättömät, mutta sillä hetkellä ärsyttävät kannattaa välillä jättää huomioimatta.



Jaksamista!

lapset ovat 4 & 6 ja nukkuvat paasaantoisesti hyvin, miten vasynyt olinkaan monta vuotta. Voisitteko aikuiset kayda valilla nukkumassa jossain muualla, vaikka kaverilla, mummilassa tai hotellissa? Virkeena jaksaa paljon paremmin! Teidan lapset on viela pienia ja mielestani eka vuosi kahden lapsen kanssa oli kaikkein rankin. Koittakaa nauttia pienista hetkista ja pitaa hyvaa huolta itsestanne. Unta. Saannolliset ruokailut. Ulkoilua. Vanhemmille kummallekin saannollisesti (esim. 1 ilta vkossa) aikaa ilman lapsia. Pian helpottaa! Tsemppii!

Ihan kuten pitääkin. Mutta muista nauraa välillä. Se auttaa vaikka kuinka väsyttäisi. Ja jos psytytte nauramaan yhdessä niin aina parempi. Minua auttoi eniten, kun tajusin näiden raskaidenkin hetkien ja päivien olevan ainutlaatuisia. Silmänräpäys ja tämä hetki on iäksi mennyt. Lapset kasvavat, oppivat uusia asioita ja kohta eivät tarvitse minua. Joten nauti.



Nukkumisesta. Ota parin seuraavan kuukauden päätehtäväksi, että saat lapset nukkumaan riittävät yöunet. Minä aloin toteuttaa tätä heti lasten synnyttyä. Yöllä en laittanut valoja yösyötölle, jutellut, tehnyt mitään ylimääräistä. Vauva-ajasta alkaen ulkoilua vähintään pari tuntia päivässä. Kaikki mun toimet tähtäsivät siihen, että lapset nukkuvat yönsä. Ja onnistuttiin. Ei ehkä johtunut minusta tai metodeistani, mutta nukkuivat siitä huolimatta.



Meillä oli kolme lasta kolmantena hääpäivänä. Lasten teko aloitettiin naimisiin mentyä. Kaikki kolme vaipoissa yhtä aikaa.

Usein kun oli ja on menoa ja meininkiä ajattelen, että tämä on tämä sillanrakennusvaihe. Nyt kun jaksan hermostumatta yli tämän hetken, niin on taas tehty hyvänmatkaa siltaa lasten tulevaisuuteen. Kuitenkin tämä pienen pieni hetki on mitättömän pieni, kun vertaa mitä kaikkea ihmisellä on elämässä edessään.



Pistät vain hyviä eväitä sinne lasten selkäreppuun. Asenne ratkaisee. Ja se teillä tuntuu olevan kunnossa.

Kunpa itsekin aina muistaisi tämän!

t: yksi väsynyt äiti myös

Usein kun oli ja on menoa ja meininkiä ajattelen, että tämä on tämä sillanrakennusvaihe. Nyt kun jaksan hermostumatta yli tämän hetken, niin on taas tehty hyvänmatkaa siltaa lasten tulevaisuuteen. Kuitenkin tämä pienen pieni hetki on mitättömän pieni, kun vertaa mitä kaikkea ihmisellä on elämässä edessään. Pistät vain hyviä eväitä sinne lasten selkäreppuun. Asenne ratkaisee. Ja se teillä tuntuu olevan kunnossa.

Olen perusluonteeltani positiivinen ja rauhallinen ihminen, mutta univaje sai minutkin joskus melkoiseksi räjähteleväksi painekattilaksi, joka näki asiassa kuin asiassa vain huonot puolet. Silloin kun oli todella väsynyt oli se oma väsymys se ensiksi korjattava asia. Mitään muuta ei voinut sen väsymyksen keskellä ajatellakaan. Toisen lapsen vauva-aikana osasin jo pyytää apua isovanhemmilta (joskus harvoin). Mentiin mummolaan kylään, vauva/taapero mummon hoitoon ja itse takkahuoneeseen nukkumaan. Näin sai ainakin joskus nukuttua useamman tunnin putkeen. Jossain vaiheessa mieskin alkoi hoitaa osansa yöhulinoista ja tämä itse asiassa rauhoitti öitä paljon. Lapset siis nukkuivat paremmin kun yöhyssyttelyä tarjosikin isä eikä äiti. (Vaikka minäkään en yöllä tarjonnut mitään ylimääräistä palvelua tai juttelua.)



Kotiäitivuosina joskus tuntui että koko elämä on sitä sotkua, melua, tappelua jne. Jossain välissä piti itse viheltää peli poikki itseltään ja päättää että nyt MINÄ teen muutoksen. Olen itse rauhallinen ja hyväntuulinen vaikka hampaat irvessä. Tänä aamuna minä en ala huutaa ja jakaa rangaistuksia. Yritän hyvällä enkä pahalla. Katson hieman sormien läpi enkä ole liian tiukka. Kerroin kaikille perheenjäsenille että nyt yritetään kaikki olla kiltisti. Kummasti se hyvä tuuli tarttui. Kun pystyi luovimaan hankalista tilanteista läpi huutamatta ja raivoamatta niin lapsetkin huusivat ja raivosivat vähemmän. Muutos tapahtui aina jo päivässä tai parissa. (Ja usein parin tai kolmen kuukauden päästä oltiin taas siinä huutokierteessä, jossa piti tehdä itselleen ryhtiliike.) Mieskin tunnisti tämän saman kaavan, eli jos vanhemmat kiukuttelevat, niin lapsetkin kiukuttelevat ja osallistui kohtalaisesti kiltteyskampanjoihin.



Meillä taas n. viikko sitten taas päätettiin olla kiltisti. On ollut tosi kivaa. Lapset (2 ja 5 v)syövät nätisti, lelut kerätään, nukkumaanmeno sujuu kuin itsestään. Melkoinen muutos parin viikon takaiseen tilanteeseen, jolloin lapsia ei iltaisin oikein edes nähnyt kun he olivat jäähyllä/rauhoittumassa huoneessaan tms. suuren osan illasta kun kukaan ei antanut periksi. Illalla on sitten aikuisille tuntitolkulla omaa aikaa.