Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämän ongelmia..
11.09.2009 |
Vuosi toisensa jälkeen mietin, että tätäkö tämä on..Koko loppuelämänkö joudun tyytymään parisuhteeseen, jossa läheisyyttä ja seksiä ei ole tarpeeksi.
Ongelmat johtuu monestakin syystä..mies on alusta asti ollut seksin suhteen epävarma, vaikka on kyllä kokemusta ihan reilustikin. Isoin ongelma on varmasti miehen liian nopea laukeaminen. Vaikka mitä yrittäisi, niin aina homma on ohi 30sek- muutaman minuutin kuluessa..
Minä en voi mitään sille, että kaipaan kunnon seksielämää.
Parempaan suuntaan ollaan toki menty jonkin verran..Nykyään seksistä voi jopa puhua, ennen mies ei saanut sanaa suustaan. Tai loukkaantui joka kerta kun yritin jotain puhua aiheesta, vaikka kuinka nätisti yritin puhua.
Kaipaisin myös sitä, että juteltaisiin, että voisi kertoa mitä mielen päällä on, kaipaan ja haluan jonkun jolle puhua, jonka kanssa parantaa maailmaa..Ystäviä on ihan liian vähän, tuskin ollenkaan, kavereita joo, mutta en halua puhua ihmiselle, joka ei ole samalla aaltopituudella.
Ja toisaalta, jos sellainen ihminen joskus löytyy, jonka kanssa on kiva jutella, ihan oikeasti vaan jutella, ja joka ajattelee monista asioista samoin kuin minä, se on sitten miespuoleinen, eikä mieheni hyväksy sitä, että minulla voisi olla kaverina mies. Ilmeisesti hän ei itse pysty olemaan oikeasti vain kaveri naisen kanssa, joten ei käsitä sitä, että minusta mies ja nainen voi olla kaverit, ilman sen kummempaa taka-ajatusta.
Tiedän, että olen varmaan kamala ihminen, mutta olen alkanut miettiä, että tässäkö tämä nyt oikeasti on, mieheni ei ole ihminen jonka kanssa voi purkaa pahaa mieltään, tai jutella oikeasti rennosti, ja tämäkö on viimeinen joka kanssa seksiä harrastan. Miksi en tajunnut ajoissa, että jos seksielämä ei toimi, ja hellyttä ja keskustelua ei ole juurikaan, ei kannata jäädä suhteeseen..Nyt ei vaan ole helppoa alkaa edes miettimään eroa, lapset, talo..kaikki. Ja toisaalta, rakastan minä miestäni, mutta jos arki on täynnä ongelmia, ja yksinäisyyttä, niin onko sekään elämää?
Kommentit (9)
Alkuun seksielämäkin toimi meillä ihan ok. Nykyään on ihan samoja ongelmia kuin kirjoitit. Teksti voisi hyvin olla minun. Tuntuu niin vaikealle. Ajauduin myös syrjähyppyyn -en ole siitä ylpeä. Silti olen kaikenlaista yrittänyt. Mieheni ei näe ongelmaa hankalana. Olemme terapiassa. Ehkä se auttaa -en tiedä. Suurimpana ongelmana koen läheisyyden puutteen. En tunne itseäni enää naiseksi tai naiselliseksi. Se on surullista. Erota en JAKSA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunnustan, että olen myös heikkoina hetkinäni harkinnut pettämistä, mutta koitan kyllä viimeiseen asti pitää itseni sen verran kurissa, etten siihen ala. Toisaalta, minä olen ottanut itseäni niskasta kiinni, ja pidän itseni kunnossa (kolmannen raskauden ja synnytyksen jälkeen siis), haluan edes tuntea olevani nainen, tai haluttava, vaikka kokoajan kyllä tuntuu etten ole.
En haluaisi alkaa eroamaan, mutta en vaan jaksa. En jaksa, enkä halua olla pelkkä äiti, ei muuta juttukaveria, seksiä hyvin harvoin, ja siitäkään vähästä ei oikein saa mitään irti.
En jaksaisi minäkään alkaa eroamaan, tuntuu liian raskaalle..Sitten sitä vasta yksin olisi..
ap
ja siis haluaisin kuulla, olenko yksin tällaisten ajatusten kanssa, vai onko jollain muulla samoja murheita? Mitä tehdä, jotta elämä ei olisi niin ahdistavaa?
ap
Toisaalta tuntuu, että olisiko lapsillekin parempi erota. Kaipa nuokin jotenkin tajuavat että isän ja äidin suhde ei ole hyvä, kun puhutaan vain lyhyesti arjen asioista, ei halailla eikä juurikaan naureta yhdessä. Ja toisaalta taas, kodin rikkominen, kaikki ne muutokset, en tiedä jaksaisinko sitä itsekään. Välillä ajattelen että 10 vuoden päästä lapset ovat jo isoja, sitten voimme erota, mutta onko sekään oikein...
Me ollaan oltu yhdessä 20 vuotta ja olin selvästi liian nuori silloin kun tapasimme. Ihastuin johokin jota miehessäni ei lopulta ehkä sittenkään ole - ja itsepintaisesti pidin suhteesta kiinni silloinkin kun epäilykset alkoivat nostaa päätään. En etsi suhdetta enkä varmaan sellaiseen edes kykenisi, mutta joskus haaveilen siitä millaista elämä mahtaisi olla jos oli mies, jonka kanssa voisi istua sylikkäin sohavalla ja jutella omista huolistaan. Millaista olisi jos olisi normaali avioliitto...
Jos eroaisi kunhan lapset ovat isompia, mutta tuntuu hulluta, että seuraavat 10 vuotta olisin vielä tässä, ja mitä sitten..Ehkä olen yksin lopun ikäni..
Miksi elämä on niin vaikeaa..?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ei riitä ettämiehen kanssa arki sujuu ja hoidetaan yhdessä lapsiaja kotia ja seksielämään voi aina yrittää tehdä muutoksia...
Luulen että naisena yritetään saada siitämiehestä myös ns. parasta kaveria... siis puhekumppania... uskon että parisuhde voisi paremmin jos naisella olisi tosiaan ystävissä näitä sielunsiskoja joien kanssa pohtia ym... miehen kanssa sitten voisi rentoutua muuten:)
Itse alussa kaipasin mieheltä juuri näitä asioita siis puhumista tms...mutta nyt kun mulla on ystävät siihen joiden kanssa puretaan maailman menoa niin voin tulla kotiin ja käpertyä vain miehen kainaloon oleilemaan ja rentoutua... kyllä miehenkin kanssa puhutaan tietysti mutta nyt en enää vaadi ja odota sitä niin puhutaan enempi lapsista ja arkisista asioista ja hyvä näin:)
Mies on ruvennut enempi kyllä avautumaan ehkä siksi kun kokee etten odota että hänen tulee tyydyttää kaikki tarpeeni(siihenhän ei kukaan mies kykene)
Puolison tarkoitus ei ole mielestäni täyttää yhden ihmisen kaikki tarpeet vaan siihen tarvitaan muitakin ja puoliso on ikäänkuin vain yksi osa tätä kokonaisuutta.
Mies laukesi aina miltei heti, kun pääsi sisään. Koskaan en saanut puhua asiasta, otti heti hirveet raivarit, jos mainitsin, että nainen tarttis vähän tyydytystä.
Viiden vuoden yhdessäolo päättyi, kun ei oltu harjoitettu seksiä kahteen vuoteen.
Mies ei suostunut puhumaan aiheesta lopulta lainkaan ja haukkui vaan mua kiimaseksi nartuksi, joka oli vaan seksin perässä. Ihmettelin, että miten niitä lapsia tehdään, jos mies ei halua seksiä lainkaan.
Ero oli mulle helpotus, löysin yllättävän nopeasti uuden miehen ja olen nyt onnellisesti naimisissa, seksiä saan 3.4 kertaa viikossa ja yritetäänb nyt vauvaa. Että mun kohdalla kaikki kääntyi hyväksi. Enkä joudu enää ruinaamaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokinhan siinä miehessä sinua silloin viehätti eikä se ihan pikku ihastuminen voinut olla jos kerran perheenkin olette perustaneet. Jos läheisyys on kaikonnut arjessa, sitä voi harjoitella. Kuten myös puhumista ja kuuntelemista. Mitä seksiin tulee niin huomioiko miehesi sinua mitenkään? Voihan sitä tuottaa toiselle tyydytystä vaikka käsin jos ei kesto riitä.
Siinä olen samaa mieltä kuin yksi kirjoittaja tuolla ylempänä: ei miehenkään tarvitse olla ihan kaikkea. Kyllä minä kerron miehelleni kaikki mieltä painavat asiat, mutta ystävien kanssa keskustelemme sitten "syväluotaavampia" juttuja. Miksi muuten sen sinun juttukaverisi pitäisi olla mies?
Alue: Aihe vapaa
tarvitse olla mies. Voisin hyvin mielelläni jutella, ja purkaa ajatuksiani ystavankin kanssa, ei vaan ole sellaisia ystäviä.
En missään nimessä tarkoittanut, että juttukaverin pitäisi olla mies, oma tai kaveri, mutta parikin kertaa vuosien saatossa, kun olen tavannut ihmisen jonka kanssa tulen hyvin juttuun, se on ollut miespuolinen, oma mieheni ei vaan pysty ymmärtämään, että mies ja nainen voi olla vain kavereita, ja ei vaan pysty hyväksymään, että minulla olisi kaverina mies. Joten nekin kaveruuden alut on jääneet.
On niin vähän paikkoja joissa tutustuisin uusiin ihmisiin, ja en vaan ole löytänyt hyviä ystäviä.
Olen yksinäinen, sen toki myönnän, en varmasti kaipaisi miehehestäni juttukaveria, jos olisi muita kavereita ja ystäviä joiden kanssa purkaa sydäntä.
Seksielämä on ollut aina huonoa, alussa vaan jaksoi toivoa, että se voisi ajan mittaan paremmaksi muuttua.
Ei tietenkään miehen tarvitse olla kaikkea, mutta eikö kuitenkin olisi hyvä, että parisuhteessa olisi joku alue mikä toimii kunnolla..?
ap