Ajatteletko koskaan Baby P:tä

aina jutusta nähdessä alkaa taas jyskyttää taas takaraivossa hetkeksi tai tulee se sama epätoivoinen tunne.

Tulee sellainen epätoivoinen tunne, pala tulee kurkkuun ja tuntuu ihan hirveen pahalta.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1085563/FIRST-PICTURES-The-choc…

vaikka ramppasivat siellä poikaparkaa katsomassa montakymmentä (muistaakseni?) kertaa!



Niin liikuttavan suloinen pieni poika, muistutti todella paljon omaa poikaani tuon ikäisenä. :,(

Ihan liian kauheeta ajateltavaa.

Suuret siniset silmät ja melkein valkeat hiukset. Poika on pian puolitoista. Ei olisi pitänyt lukea. Tuli paha mieli ja kyyneleet silmiin.

vaan sen vanhempia ja kiroan niitä mielessäni. Mä en toivo niille mitään hyvää.

Mulle koko juttu jotenkin konkretisoitui sen jälkeen kun näin kuvia Babysta. Poika oli niin suloisen näköinen ja nyt en saa niitä sinisiä silmiä pois mielestäni :( Voi kunpa jotenkin voisin auttaa hädänalaisia lapsia.

Kyllä mielessä joka päivä ja apljon asian takia itkenyt. mietin etenkin kun katson omaa pientä poikaani, varsinkin nukkuessaan...

Olen käynyt allekirjoittamassa adressit mitä suosittelen kaikille teillekin, mm Facebookissa nimellä Bbaby Peter's law, tai ihan nimellä sieltä löytyy... vetoomus rangaistuksien koventamikseksi Britannian hallitukselle.

Mutta älkää muuten siellä liikaa tonkiko juttua sillä tulee liian kamala tuska. Ainakin mulle... meni monta pvää etten voinut muuta ajatella.. ja toivottomuus iskee kun haluaisi auttaa konkreett. näitä lapsia:(

tämä elämä olisi ikinä voinut tarjota. Silti suren.



Toivottavasti kuolema on ollut nopea.

Mutta tuntuu todella pahalta kaikki nämä jutut mm. tästä pienestä ja muista, niistäkin joista emme edes tiedä.. Näitä on paljon ja tulee esille tuon tuostakin järkyttäviä tapauksia. Ei näitä oikein edes haluaisi lukea ei kuulla eikä nähdä, on paha olla joka uutisen nähdessä..aina en lue.



Tämänkin pienen kohdalla olisin toivonut jonkun jo aiemmin ehtiä puuttua asiaan ja hänen saaneen hyvän turvallisen kodin mutta näin on parempi kuin että olisi kärsinyt huonossa kodissa koko elämänsä.

että näitäkin tapauksia useammin käyn kuitenkin Hylätyt lapset -sivulla. Niitä pieniä lapsia en saa mielestäni kun kerran sinne sivulle eksyin. Ne pienet tekisi mieli joka päivä lähteä hakemaan pois niistä venäjän sairaaloista ja lastenkodeista. Onneksi niitä autetaan suomestakin käsin ja niitä pyritään hoitamaan mutta kyllä se syli ja rakkaus puuttuu kaikilta niiltä pieniltä.

http://www.gopetition.com/petitions/campaign-for-better-child-protectio…



Tuntuu siltä, ettei tavallisena ihmisenä pysty juurikaan auttamaan, mutta allekirjoittamalla vetoomuksen ehkä kenties voimme auttaa jotakin pientä ja avutonta lasta.

mutta kyllähän pienen pojan tarina varmasti monen (erityisesti äiti-ihmisen) sydäntä koskettaa.



Lapsiin ja eläimiin kohdistuva väkivalta tuntuu aina niin erityisen julmalta. Pieni lapsi puolustuskyvytön ja tuntuu erityisen hirveältä, että oman perheen jäsenet pahoinpitelevät ja tappavat pienen lapsen.



Itse olen ajatellut pientä Peteriä paljon ja tunnen suurta tuskaa ja surua ajatellessani, että väkivalta on arkipäivää monelle lapselle joka päivä.

mutta kyllähän pienen pojan tarina varmasti monen (erityisesti äiti-ihmisen) sydäntä koskettaa. Lapsiin ja eläimiin kohdistuva väkivalta tuntuu aina niin erityisen julmalta. Pieni lapsi puolustuskyvytön ja tuntuu erityisen hirveältä, että oman perheen jäsenet pahoinpitelevät ja tappavat pienen lapsen. Itse olen ajatellut pientä Peteriä paljon ja tunnen suurta tuskaa ja surua ajatellessani, että väkivalta on arkipäivää monelle lapselle joka päivä.

oli noin 1,5-vuotias englantilainen poika, jonka äidin miesystävä pahoinpiteli hengiltä. Äiti siis tiesi tapauksesta, mutta ei tehnyt mitään.



Baby P:llä oli kuollessaan yli 50 vammaa ympäri kehoa, mm. murtunut selkäranka. Sosiaaliviranomaiset vierailivat yli 60 kertaa Peterin kotona, mutta MITÄÄN ei saatu aikaiseksi. Äiti peitteli Peterin mustelmia mm. levittämällä suklaata tämän kasvoille. Peteriltä oltiin revitty kynsiä ja nämä vammat oli peitelty laastareille jne jne.



Äidin avomies kuvasi pahoinpitelyitä ja lopulta konkreettisesti hakkasi pojan hengiltä. Pojan lempinimi oli Smiley, koska kaikesta huolimatta tämä yritti hymyillä loppuun asti. Kuollessaan Peter oli samankokoinen kun normaalisti noin 1-vuotias, eli hän kärsi ilmeisesti myös aliravitsemuksesta. Peterin isäpuoli on jonkinlainen natsifanaatikko ja Peterin piti tervehtiä tätä natsitervehdyksellä. Peterin isompien sisarusten piti seurata pahoinpitelyä ja nauraa!!



Eräänä viikonloppuna kun Peterin isä (joka ei siis tiennyt tilanteen vakavuudesta) oli palauttamassa Peteriä äitinsä luokse. Peter kuitenkin tarrautui isäänsä ja huusi: "daddy, daddy" eikä tahtonut päästää irti. Isä luuli tämän olevan vain ikävää, vaikka todellisuudessa pieni mies yrittä anoa apua hengensä puolesta. Muutamia aikoja myöhemmin Peter kuoli.



Niin ja tuomiot tästä kaikesta olivat naurettavan pienet. Esimerkiksi äiti saattaa hyvinkin vapautua jo muutaman vuoden päästä.



R.I.P Peter

vaatteissaan oli veritahroja. Väkivalta siis kuului useiden kuukausien ajan päivittäin pojan elämään.

ainutlaatuinen. Esim. Briteissä lapsia kuolee perheen sisällä tapahtuvan pahoinpitelyn vuoksi useita joka kuukausi....

vielä sinisilmäisiä idealistejakin! Itseäni ei Baby P juurikaan vaivaa, koskapa vastaavia kohtaloita on maailma täynnä eikä energiani vaan riitä. Ainoa asia mitä näistä tragedioista "oppii" on se, että on itse niin läsnä omassa elämässään kuin pystyy ja yrittää levittää rakkautta ja hyvää mieltä niin paljon kuin pystyy. Sillä tavalla maailma pikkuhiljaa paranee, ei päivittelemällä yksittäistä surkuteltavaa tapausta.



Itseäni on viime aikoina vaivannut enemmän kuolemantapaukset, joissa paljon antaneet ja antavat aikuiset ihmiset ovat kuolleet. Se on paljon suurempi kollektiivinen menetys.

vaan pahoinpitelyä kesti kuukausikaupalla, erilaisia vammoja syntyi lukemattomia, eikä kukaan edes lohduttanut, halannut eikä rakastanut pientä pahoinpitelyjen välillä :´(

tämä elämä olisi ikinä voinut tarjota. Silti suren. Toivottavasti kuolema on ollut nopea.

tämä elämä olisi ikinä voinut tarjota. Silti suren. Toivottavasti kuolema on ollut nopea.

Ihan pakko kirjoittaa kun olen ihan selkeästi yksi tällaisista sinisilmäisistä idealisteista.

Lapsen kuolema on erittäin surullinen asia. Ihmiselämän ei pitäisi loppua niin aikaisin. Erityisen traagiseksi pienokaisen kuoleman tekee se, että jos taustalla on ollut väkivaltaa. Kuinka voisin edes verrata aikuisen ihmisen kuolemaa pienen puolustuskyvyttömän lapsen kuolemaan. Aikuinen ihminen on kuitenkin ehtinyt näkemään ja kokemaan kaikkea ja tosiaan ehtinyt paljon antamaan, kuten totesitkin.

Mun mielestäni usko siitä, että maailma pikkuhiljaa paranee rakkautta ja hyvää mieltä antamalla vasta idealistista onkin.... Itse enemmänkin uskon toimintaan ja siihen, että itse aktiivisesti osallistumalla me kenties voimme estää uusien murhenäytelmien synnyn.

Sinisilmäistä idealismia kun voi harjoittaa muutenkin kuin päivittelemällä yksittäistä surkuteltavaa tapausta. Ikävä tosiasia on muuten sekin, etteivät tämänkaltaiset tapaukset ole yksittäisiä edes.

vielä sinisilmäisiä idealistejakin! Itseäni ei Baby P juurikaan vaivaa, koskapa vastaavia kohtaloita on maailma täynnä eikä energiani vaan riitä. Ainoa asia mitä näistä tragedioista "oppii" on se, että on itse niin läsnä omassa elämässään kuin pystyy ja yrittää levittää rakkautta ja hyvää mieltä niin paljon kuin pystyy. Sillä tavalla maailma pikkuhiljaa paranee, ei päivittelemällä yksittäistä surkuteltavaa tapausta. Itseäni on viime aikoina vaivannut enemmän kuolemantapaukset, joissa paljon antaneet ja antavat aikuiset ihmiset ovat kuolleet. Se on paljon suurempi kollektiivinen menetys.