G: Nyyhkyleffa, jota miehesikin on katsonut tippa linssissä?

mutta Onnepotkuja-elokuva kyllä liikutti molempia. Oli ihan sika hyvä elokuva muutenkin.

viimeistään silloin kun se lumiukko sulaa

mutta sitä katsoessa kastui kyllä molempien silmäkulmat.

ei kenenkään ukko itke leffaa katsoessa. Eihän? Siis apua.



En haluais sellasta nyyhkijää kyllä riesakseni.

Sitä ei voinut katsoa ilman kyyneliä.

Joistain leffoista on selvästi järkyttynyt kyllä (esim. Schindlerin lista ja sen tyyliset) mutta ei silloinkaan itke. Itse nyyhkin kyllä helposti ja sekös miestä huvittaa.

Tyyliin "miehet eivät itke". Äijäporukoissahan tällainen eetos elää, mutta että naistenkin joukossa? Miksi kaikkien miesten pitäisi olla machoja uhoajia? Ei käy järkeen...

Harvemmin kyllä edes mitään nyyhkyleffaa katsoo.



Ja täytyy sanoa että olis se mullekin vähän outoa jos mies vollottais siinä vieressä. Muuten on kyllä ihan herkkä ja empatia-kykyinen mies.

En ole kertaakaan nähnyt hänen vierittävän, edes yhtä kyyneltä. Sanoo kyllä, että joskus on aikuisiälläkin itkenyt.

on itkenyt oli Forrest Gump.

kun olen ihmetellyt, miten niinkin normaali ihminen voi olla itkemättä elokuvissa, joita katsoessa vollotan kuin vesiputous. Miehenikin kuulemma herkistyy, mutta se ei vain "tule ulos" kyynelinä. Ja kyllä, olen nähnyt mieheni itkevän parinkymmenen yhteisen vuoden aikana. Ihmettelisin, jos en olisi...

mieheni itkevän 15 vuoden aikana muuta kuin pari kertaa kivusta. Jotenkin pitäisin elokuvissa itkevää miestä aika erikoisena tai ainakaan ei minun tyyppisenä miehenä. Minun kanssani nimittäin ei mikään herkkä runoilijatyyppi olisi kestänyt päivääkään.

Mä tykkäsin esim. hevoskuiskaajasta. Mutta mun mies ei jaksanut katsoa sitä viittä minuuttia kauempaa, ei sellaset leffat vaan oo sen mieleen. No, itseäni taas ei toi toimintaleffojen katselu pahemmin kiinnosta.

mutta elokuva Pieni elämä (tai jotain sinne päin) sai mieheni purskahtamaan itkuun. Tuo elokuva kertoo keskosena syntyneestä pojasta joka lopulta kuolee vanhempiensa syliin. Esikoisemme oli muutaman viikon ikäinen kun tuo elokuva erehdyttiin katsomaan ja vollotettiin molemmat.

runoilijapoika, jos liikuttuu kyyneliin elokuvaa katsoessa.

taitaa olla ainoa leffa jonka mieskin myöntää liikuttaneen häntäkin.

Se Nykäs Matti -leffa. Itkimme vuolaasti koko illan, niin mieheni kuin minä. Matti tarjoili joskus ravintolassa Keski-Suomessa meille aterian. Sekin herkisti vielä enemmän. Ja kuinka lahjakas hyppääjäpoika hän nuorena olikaan :-/

varsinkin se, jossa on pääosassa Will Smith sinä yh-isinä, joka yrittää sinne Wall Streetille töihin. Mikä sen leffan nimi nyt sitten olikaan...

kaikki isä-lapsisuhdeherkistelyt saavat mieheni pyyhkimään silmäkulmiaan.



Paatos ei miestäni nappaa, ei mahtipontisuus eikä imelä romanttinen siirappi. Onneksi!



Mutta kaikki sellaiset "raudanluja sydän sulaa" tai "pieni käsi etsiytyy isoon käteen" tai "luottamus rakentuu raunioista" tai "rakkaus uhrautuu vähäeleisesti" -tyyppiset skenet, joissa on optimismia ja humaania välittämistä. Vaikka sitten Hollywood-tyyliin laskelmoidusti (mikä on minulle kyynikolle joskus vähän ärsyttävää, tyyliin et kai sinä nyt tohon halpaan mene?).



Joskus minua kyllä naurattaa ison äijän herkistely.

Ainoat kerrat kun olen nähnyt hänen itkevän on olleet niitä kun minä oon itkettänyt häntä.