Miksi amk:laiset eivät arvosta koulutustaan?
Tänään bussissa: Kaksi kaverusta juttelevat ja toinen kertoo aloittaneensa opinnot Haaga-Heliassa. Toinen kysyy, että mikä koulu se on, niin vastaus kuuluu: "Se on oikeestaan yliopisto"! Siis häh? Miksi ei voi reilusti kertoa, että opiskelee ammattikorkeakoulussa?
Kommentit (42)
että sen takii on vähän vaikee arvostaa. kiitettäviä numeroita sain tenteistä vaikken lukenut jne.
eikö kukaan täällä ole käynyt amk:ta?
kuinka AMK:ssa koko ajan korostettiin sitä, että AMK on oikeastaan kuin yliopisto ja AMK on oikeastaan parempi kuin yliopisto ja yliopisto sitä ja yliopisto tätä. Sitten kun siirryin yliopistoon, siellä ei puhuttu AMK:sta koskaan yhtään mitään.
Työssä olen ollut monessa erityyppisessä paikassa,teho-osastoilta ajanvarauspoliklinikoille. Ei ole tyhmän ja saamattoman ihmisen jobi. En myöskään tunne alemmuutta korkeamin koulutettuja kohtaan.Korkeakoulutettuja on paljon lähisuvussani, joten tiedän, että samasta rööristä jne.
Opiskelen toista vuotta AMKssa ja voin kertoa, että helpolla en ole päässyt. Ehkä minua ei sitten ole varusteltu suurilla älynystyröillä, koska olen joutunut tekemään todella töitä hyvien numeroiden eteen. Tehtäviä on paljon ja nautin suuresta työmäärästä, ei minua haittaa :)
AMKssa opiskelu on hurjan mukavaa ja antoisaa.
arvostan tulevaa hoitoalan ammattiani siinä mielessä että ilman meitä ei pärjättäisi ja töitä tulee aina olemaan mutta onhan se koulunkäynti ainakin itselle aika helppoa, eli siis ei mitään himo-opiskelua vaadi hyviin arvosanoihin.
Olen nyt toista vuotta amk:ssa tekniikan yksikössä opiskelemassa.
Minä arvostan amk:ta. Saan sieltä kohtuullisessa ajassa uuden, paremman ammatin. En katso että minun koulutukseni olisi verrattavissa yliopistokoulutukseen, eikä sen pidäkään olla. Minusta koulutetaan ammattilainen tietylle tuotannon osa-alueella, eikä minun tarvitse hallita kaikkea sitä mitä yo-koulutettu. Minulla on oma sarkani ja yo-koulutetulla omansa. Sillä hyvä.
Eipä kävisi mielessä väittää opiskelevani niinkuin yliopistossa, kun näin ei ole. Ehkä kaikki eivät oikein ymmärrä mikä on amk:n ja yliopiston ero.
kävin amk:ta vuoden ylioppilastutkinnon jälkeen ja ainakin kaupallinen puoli oli superhelppoa. Parhaita numeroita tuli lukematta ja maksimaallisesti pinnaten koulusta. Helpompaa se oli kuin lukio, jossa sentään kymppiin täytyi lukea.
kuinka AMK:ssa koko ajan korostettiin sitä, että AMK on oikeastaan kuin yliopisto ja AMK on oikeastaan parempi kuin yliopisto ja yliopisto sitä ja yliopisto tätä. Sitten kun siirryin yliopistoon, siellä ei puhuttu AMK:sta koskaan yhtään mitään.
AMK:ssa myös opiskelijat puhuivat, että yo-opiskelijat sitä ja tätä, yo-opiskelijat halventaa amk:laisia jne. Kun menin yliopistoon, niin en ole kuullut kenenkään puhuvat amk:sta tai sen opiskelijoista mitään, paitsi yhden tytön, joka halusi siirtyä amk:hon, koska ei viihtynyt yliopistossa :)
että opiskelijat puhuvat yliopistosta ja yo-opiskelijoista sitä ja tätä. En ole koskaan kuullut mitään tällaisia puheita. Vai ovat ne sitten näiden "naisten"linjojen puheita?
10, jolle iski sovinistinen ajatus, yäk.
joitain AMK- tutkintoja, esim. insinöörin. Sitten taas on hirveästi myös yliopistotutkintoja, joita en arvosta yhtään, esim. joku filosofi. Itestä tulee ope, eikä tuo minun alani opiskelu kyllä mitään älyä vaadi.
joitain AMK- tutkintoja, esim. insinöörin. Sitten taas on hirveästi myös yliopistotutkintoja, joita en arvosta yhtään, esim. joku filosofi. Itestä tulee ope, eikä tuo minun alani opiskelu kyllä mitään älyä vaadi.
Mutta veetuttaa kun sitä ala-arvostetaan muualta, yleensä akateemisten puolesta.
Tosin tätäkin ketjua lukiessa tuli mieleen, että monille se lisäkoulutus ei olisi pahitteeksi. Joku yliopistolainenkin oli kun ei osannut lyhenteiden päätteitä.
alkoi olla niin pivin pimein, että yliopistoissa ei ollut järkeä kouluttaa kolmasosaa kansasta.
Tsadaa, perustetaan ammattikorkeakoulu! Sinne ylijäämä lukioista jotka ei pääse yliopistoihin ja tässä sitä nyt ihmetellään.
Itselle yliopisto ei ole koskaan vaihtoehto ollutkaan.
alkoi olla niin pivin pimein, että yliopistoissa ei ollut järkeä kouluttaa kolmasosaa kansasta. Tsadaa, perustetaan ammattikorkeakoulu! Sinne ylijäämä lukioista jotka ei pääse yliopistoihin ja tässä sitä nyt ihmetellään.
amk:laiset ei uskalla arvostaa koulutustaan. Eli kun kukaan muukaan ei arvosta, niin miksi sitten itse arvostaisi.
tarvinnut olla ylioppilas. Arvostan itseäni, siis arvostan koulutustanikin. Miksi itsensä arvostaminen pitää ulkoistaa? Ilman tekijöitä ei olisi näkijöitä ja toisinpäin.
jotka pitää tiettyihin ammatteihin suorittaa ja ne voi suorittaa vain ammattikorkeakoulussa. Meillä nyt on sellainen koulu ja se on koulu aivan paikallaan.
Terveisin humanistimaisteri, joka arvostaa omaakin koulutustaan
AMK:ssa ja yliopistossa on toisiinsa verrannolliset opintopisteet. Esim. ruotsia ei tarvitse suorittaa uusiksi yliopistossa. Monelta alalta riittää 2 vuoden lisäkoulutus maisterin papereihin. Yliopistossa on teoreettista koulutusta, AMK:ssa panostetaan enemmän toteutukseen ja käytäntöihin. Olen ollut kumpaankin opetukseen erittäin tyytyväinen ja molemmista saanut opiskellessani sen, mitä hain.
Kummissakin opinnoissa vaikeimpiin juttuihin on todella saanut tehdä töitä ja helpoimmat ovat menneet "heittämällä" vitosina läpi. Ja YLLÄTYS, ainakin minun alallani eri ihmisillä on eri asiat olleet helppoja ja vaikeita. Jotkut tuntuvat osaavan kaiken ja aina, toisilla kaikki takkuaa. Tulevaisuuden kannalta saa nähdä, mikä on tilanne esim. 10 vuoden päästä. Kuka hyötyi opiskelustaan enemmän?
Huvittavaa oli se, että koko opiskeluajan meille toitotettiin, että tämän tutkinnon arvostus kasvaa koko ajan, se antaa teille edellytykset asiantuntijatehtäviin, teidän on arvostettava itseänne ja osaamistanne... Tuntui siltä, kun koulun henkilökunta olisi ollut tosi epävarma tästä tutkinnosta ja siitä, onko se arvostuksen arvoinen :D