Hermostuisitko sinä?
Kävin kaupassa ja naapurin tuurijuoppo oli sielä myös.
Lapseni oli mukanani ja halusi karkkia ja leluja. Käyttäytyi kuitenkin todella hyvin, vaikkei saanut tällä kerralla mitään.
Oltiin siinä kassajonossa kokoajan ja lapseni pläräsi niitä leluja ja muuta kun naapurinsetä mulle että ostaa lapsilleni tästä nyt tikkarit, kieltäydyin. Sanoin että lapset on tänään ollut synttäreillä eikä enempää tarvitse.
Nooo, myöhemmäksi? Ei otettu.
Lähdin kaupasta lapseni kanssa ja maapurini jäi kauppaan. Päästiin kotio samaan aikaan ja tämä tulee niitten karkkien kanssa "Ota tästä nämä karkit lapsille!"
Oli sitten ostanut ne karkit. En ottanut niitä ja menin kotio sisälle. Setä sano isoon ääneen; jaaha!
Miten hemmetissä mulla ei äitinä ole sanavaltaa otetaanko karkkia niiltä vai ei?
On aikasemminkin (aika harvakseltaan) antanu lapsilleni karkkeja tai jätskejä.
Mutta nyt meni hihat palaen.. :(
Ja en halunnut ottaa niitä karkkeja kaappiin koska lapset niitä vaan kyttäisivät.
Harmittaa.
Ja mikähän asenne ja periaate se on?
Perustele!
sekö etten anna kitinään periksi? Koska siihen minä sen vertaan: lapsi haluaa karkkia, en osta.
Jos sanon näin lapselleni niin miten helvetissä se on sitten OK että joku ostaa karkkia ja lapseni saa sen karkin?
Lopputulos sama!
Lapsillani on erilaisia sääntöjä ja rajotuksia, vaaditaan eri juttuja eri ikäsenä. Miten nyt kehittyy ja kasvaa.
Sinä suuri viisas varmaan selität miten se nyt on niin vaikeaa jatkossa?
Kun sanon EI, se on ei.
Ap