Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pettynyt

Vierailija
02.09.2009 |

Olen todella epämiellyttävässä tilanteessa, olen viimeisilläni raskaana ja olemme muuttaneet juuri uuteen taloon (mieheni omistamaan). Mies ei koske minuun, ei pidä hyvänä, eikä ole koskaan sanonut edes rakastavansa minua. Sanoo, ettei ole hänen luonteelleen ominaista, kuitenkin kertoilee nuoruuden rakkauden kirjeistään yms.

Nyt hänellä on menoa koko ajan ja olen satavarma, että hän tapailee jotain toista.

Nytkin näpytellyt alhaalla tietokonetta tai kännykkää koko ajan ja kun menin itse alas juomaan vettä alkoi heti puuhaamaan muuta ja on niin iloinen koko ajan, on kai, jos on jotain sutinaa jonkun kivan naisen kanssa.

Meillä on reippaasti ikäeroa ja hän on jo kerran jäänyt kiinni siitä, että käy golffailemassa/samalla syömässä jonkun ikäisensä naisen kanssa, sekä piti salaa yhteyttä ex-naiseensa ja auttoi häntä muutossa, mikä on ihan ok, mutta miksi sekin salaa?

Todella turhauttavaa, kun nyt sen lisäksi, että jännitän synnytystä, pitäisi myös miettiä mitä teen.

En ole huomauttanut, huutanut, nalkuttanut tai mtitään näistä asioista, en ala holhoamaan ketään, tehköön niin, jos se saa hänet onnelliseksi.

Tällaiseen suhteeseen en todellakaan jää, olen kaunis, nuori ja fiksu, minulla riittää seuraa, olen vain itse sen verran lojaali, että en halua/jaksa säätää monen ihmisen kanssa. Turhauttaa vain lähteä juuri kun kaikki on laitettu asunnossa kuntoon ja olen itsekin myynyt oman kotini, laittanut hirveitä summia rahaa sisustukseen yms.ja nyt pitäisi taas tehdä kaikki uusiksi pienen vauvan kanssa.

Miksi edes pitää tehdä näin, eikö olisi helpompaa, että tapailisi suoraan jotain toista eikä näin? Varmaankin hän pitää tätä toista naista kuin kukkaa kämmenellä ja ostelee kukkia/lahjoja, kuten minullekin alussa ja nainen on tyytyväinen.

En ole edes vihainen, en mustasukkainen vain pettynyt ja turhautunut.

Mietin, että kun seuraavaksi menen äitiyspolille, että toivottavasti saan jäädä jo sisään, järjestelen sieltä käsin asiani.

Mietin nytkin koko ajan, että tekisi mieli hiipiä ovesta ulos ja lähteä vaikka hotelliin/ jonkun tutun luokse yöksi.

Että voikin iloisella ihmisellä olla surullinen mieli, onneksi vauvasta olen onnellinen.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 |
02.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettette pysty puhumaan asioita selviksi? Eikö häntä pelota arki ilman omaa lastaan. Tietenkin jos et voi luottaa häneen, sinun on tehtävä jotain. Onko sulla turvaverkkoa ympärillä, jotka auttavat vauvan hoidossa sekä asunto yms. asioissa? Pärjäile.

Vierailija
2/2 |
02.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

onneksi tunnut olevan voimakastahtoinen ja tiedät mikä on itsellesi parasta! toivoisin itselleni samaa jämäkkyyttä. laita miehen kanssa kissa pöydälle ja katso mitä vastaa. ja jos tuntuu että valehtelee niin lähde vaan pois :) olet nuori ja kaunis ja tiedät sen. ansaitset varmasti parempaa!



Tsemppiä synnytykseen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän kaksi