+++TALVIMAHAT SYYSKUUSSA+++

Ihana kuulla kaikilta niin voittopuoleisen hyviä uutisia! Katariinan tavoin mä olen liidellyt viime ajat jotenkin tosi onnellisena: liikkeet tuntuvat jo niin selvästi ja usein, että lapsen läsnäolo on hyvin konkreettista. Lisäksi voin edelleen hyvin ja olen lapsellisen ylpeä pyöreästä vatsastani... ensimmäisen kerran olen alkanut kuulkaa huolehtia siitä, että tämä ihana raskausaika kuluu liian nopeasti! (tämäkin ihme piti siis kokea, kun aluksi odotti vain viikkojen kuluvan, että päästään turvallisemmille vesille). Mutta vaikka liikkeet tuntuvat, niin Killan tavoin en ole kyllä niitä koskaan vielä nähnyt - vau, sen täytyy näyttää tosi uskomattomalta!



Ainoa pieni vaiva on tuo josta Killakin mainitsi: yöllä tulee heräiltyä ja uudelleen nukahtaminen on vaikeampaa. Lisäksi olen huomannut, etten enää juurikaan liiku yön aikana unissani, käännyn vain hereillä ollessani, ilmeisesti en osaa mahan kanssa kääntyä kyljeltä toiselle. Mä jaksan vielä päivät töissä, mutta iltaisin alan olla yhdeksän aikaa jo valmista kauraa.



Ja kommenttina Katariinalle muuttohuolista: me emme ole muuttamassa, mutta mies remontoi parhaillaan makuuhuonetta katosta lattiaan (purkaa siis ihan lattiat ja pistää seinät uusiksi) ja suunnittelee tekevänsä saman vielä lokakuussa olohuoneelle. Hieman olen myös huolestunut kun tiedän etten juurikaan pysty enää auttamaan, mutta kaipa se on hänen tapansa valmistautua lapsen tuloon: eristää sitten taloa lämpimämmäksi kiireen vimmalla.



Smillalle vielä loppuun tuosta selinmakuusta. Ei liene ihme, että selinmakuu alkaa olla tukala asento. Monissa kirjoissa ja esim. meidän äitiysjoogassa se lähestulkoon kiellettiin raskauden loppupuolella. Selinmakuulla vatsa painaa jotain isoja verisuonia ja sekä äiti että lapsi saavat huonommin verta. Eli kyljelle vaan suosiolla. (Äiti ja lapsi, aikamoista, oletteko ajatelleet, että tässä sitä ehkä sittenkin päädytään äideiksi koko porukka, en taida vieläkään uskoa, että joku kutsuu muakin joskus äidikseen....)

Juuri heräsin päikkäreiltä, on kyllä taas kuuppa ihan sekaisin... Viime aikoina alkanut taas väsyttää enemmin, toisaalta onneksi olen yöt nukkunut paremmin kuin aiemmin raskauden aikana - toisin kuin Killa ja Melvina, nykyään jo nukahdan heti kun yöllä herään enkä enää valvo tuntia tai kahta. Saa nähdä, onko tämä ilo nyt vain väliaikaista, vai palaako huonounisuus vielä.



Melvina: selinmakuu niin että jalat ovat koukussa, on ymmärtääkseni ihan sallittua. Selinmakuu jalat suorina taas tuntuu eri tavalla tukalalta kuin tämä selkäkipuni. Neuvolassakin neuvoi että selinmakuu jalat 90 asteen kulmassa pitäisi helpottaa alaselän kipuihin. Mutta se ylöspääseminen sieltä... Eilenkin oli äitiysjumpassa, jossa oltiin koukkuselinmakuulla. Muut (myös selvästi pidemällä olevat) nousivat sieltä ketterästi, minä taas kampesin itseäni oman aikan kyljelleni ja siinä keräilin hetken itseäni ennenkuin pystyin kuvittelemaankaan että voisin nousta istumaan.



Eilen sitten havahduin että varmaan aikas pian pitäisi sen vauvavakuutuksen kanssa tehdä jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Meinasin sitten jo pistää Tapiolalta saamani tarjoukset allekirjoitettuna takaisin kun huomasin että ovat laittaneet sen pakollisen kotivakuutuksen alkamisajaksi 19.8. eli päivän kun ovat tarjouksen lähettäneet. Juu ei kiitos, en viitsi maksaa ylimääräisestä kotivakuutuksesta yhtään ylimääräistä kuukautta. Eli pitänee ensi viikolal etsiytyä joku päivä Tapiolan konttoriin tekemään se sopimus.



Olen myös uskaltautunut ensimmäisiä kertoja katselemaan vauvantarvikkeita ihan tosissani, en kyllä ole vielä ostanut mitään. Kun tuli taas sellainen olo että enhän _minä_ voi vauvanvaatteita tarvita... Joten aina sitten ajattelen että ensi kuussa sitten uskallan ostaa! Toivottavasti ei sitten joulukuussa iske paniikki.



Smilla 24+6 (öh, taas iski epävarmuus että noinko paljon se jo oli...)

Ihania kuulumisia kaikilla, lukuun ottamatta selkä ja uni vaikeuksia. :)

Mullakin on iloa ja energiaa ihan eri tavalla! Kun vaan osais oikeesti relata ihan täysin , kun koko ajan pelko takaraivossa, että koska tulee taas jotain murhetta ja takapakkia!



Meillä oli miehen kanssa eilen kahden keskinen ilta, esikoinen oli mummulassa. Käytiin teatterissa ja iltaa istumassa ja mies lauloi yhden karaoke biisinkin :) haettiin yöllä kebabit ja mentiin vasta 03 aikaan nukkuun!

Aamulla nukuttiin piiiiitkään ja heräiltiin vasta 10.30 jlk jolloin ei siis vielä noustu. Juteltiin ja luettiin vaun odotus kirjasta, missä nyt mennään ja siliteltiin masua.

Vaavi potkas isiäkin kunnolla poskeen ja oli kommunikoinnissa mukana. Isikin ihan innostui! Tosi selkee liikkeinen ja vahvan oloinen pikkunen täällä siis...

Ja kun jaksaa odottaa potkuja niin kyllä mun masun päältä potkun näkee. Yksilöllistähän kaikki.



Kohta laitetaan patongit uuniin ja aletaan aamukahville heh...haetaan tyttö sitten iltapäivemmällä. :)

Ihana sunnuntai siis! Kova ikävä esikoista tottakai, mut ihanaa on ollut vaan hoitaa parisuhdettakin!



Stinna 18+2

Täälläkin juuri herättiin yhteisiltä päiväunilta. :)



Stinna: ihanan kuuloinen päivä kaikkineen!



Smilla: juuri noin mäkin olen kuullut, että selinmakuu on sallittua jos on jalat koukussa, ei jalat suorina, mutta nukkuma-asentona mulle on epäselvää, miten jalat koukussa voisi nukkua? :) Mä olen alkanut tehdä rentoutusharjoituksetkin kyljeltään, koska en myöskään pääse selinmakuulta ylös...



Lapsettomuustaustaan liittyen vielä yksi kommentti: kirjoitin eilen lyhyen kiitosmeilin meitä hoitaneelle lääkärille (kävimme yksityisellä eli sama lääkäri koko ajan), koska tajusin, että lähdin vikasta ultrasta klinikalla itkien ja sellaisessa tunnemylläkässä, että en ole varmaan tajunnut edes kunnolla kiittää hoidosta. Kun yritin kuvailla kuinka suuresta asiasta on kysymys, tulin samalla sohaisseeksi vanhoihin kipupisteisiin: tajusin kuinka lähellä luovuttamista olimme välillä olleet, kuinka hirveän paljon pelkäsin vuosien aikana sitä ettemme koskaan saa lasta ja kuinka suuuuunnattoman kiitollinen olen nyt tästä lapsesta joka vatsassa kasvaa. Itkin pitkään ja hartaasti - ja aloin taas itkeä kun aihe nousi mieleen. Eli lienee turha kuvitella, että lapsettomuuteen liittyvät surut ja muut tunteet olisivat nyt pois nyt poispyyhittyjä raskauden myötä. Helposti nousevat näköjään yhä vieläkin pintaan. En tiedä miten niitä saisi purettua pois?

Ihanan kuuloinen viikonloppu, Stinna. Ihan aloin miettiä, että milloin me oltaisiin tehty samoin eikä ihan heti tule mieleen. Pitääpä ottaa mallia!



Ja todella mukavaa, että olette onnistuneet nukkumaan päiväunia ja Smillalla yötkin sujuvat paremmin. Itse olen nyt mielettömässä unettomuuskierteessä. Äsken yritin puolitoista tuntia nukkua päiväunia mutta ei siitä mitään tullut. Öisin herään aina neljän tunnin jälkeen nukahtamisesta enkä saa enää unta. Viime yö oli kaiken huippu, sain nukuttua kolme tuntia, jokainen tunti pitkillä valvejaksoilla... Enkä voi syyttää pikkuistakaan, kun nukkuu hienosti kaikki yöt (paitsi viime yönä, kun alkoi varmaan ihmetellä, että miksi täällä hypitään ylhäällä ihan yhtenään). En vain saa unta. En näe painajaisia enkä ajattele mitään erityisen surullistakaan. Välillä saatan torkkua 15 min. kerrallaan mutta ei sitä oikein uneksi voi sanoa. Mutta kun Smillakin nukkuu jo paremmin niin kaipa mullakin on vielä toivoa...



Melvina, kyllä se lapsettomuus ja siihen liittyvät tunteet pysyvät mukana - varmaan läpi koko elämän. Vähiten taisin ajatella asiaa ekana puolena vuotena esikoisen syntymästä mutta mukana on ne tunteet kulkeneet ja jos vaikka luen jonkun toisen lapsettomuuskokemuksista, itku on kyllä tosi herkässä aina. Ja sekin että olemme todella onnekkaita, kun olen jo toista kertaa raskaana, mutta silti haaveissa on ajatus isommasta perheestä eikä se näillä keinoin todellakaan ole mahdollista. Ei kestä talous eikä varmaan pääkään... Joka kerta kun joku puhuu huolettomasti lapsistaan, joita tuli puolivahingossa, tunnen todella suurta kiukkua, vaikka tajuankin, että eihän tämä tilanne ole kenenkään vika. Mutta kyllä kai näiden tunteiden kanssa oppii elämään. Silti on jännää, miten pienet jutut saattavat suistaa raiteilta, vaikka jo luulin, että olen sinut lapsettomuuteni kanssa ja kokenut ihan tarpeeksi. Silloin kun siltä tuntuu, kannattaa varmasti puhua ammatti-ihmisten kanssa, auttoi ainakin minut tähän tilanteeseen, missä olen nyt (eli siis en koe raastavaa kipua asiasta, en vaikka tiedän, että haluamme vielä lisää lapsia ja osaan jopa ajatella, että ei ole maailmanloppu vaikka niitä ei enää tulisi).



Sitten vielä kysymys tukivyöstä. Oletteko käyttäneet sellaista? Sain perjantaina ystävältäni sellaisen ja tänään sitten innolla ajattelin kokeilla, kun torstaina oli se roikkuva maha -fiilis. Mutta on kyllä koko kapine tehty minua viisaammille! Sain sen kyllä päälle mutta vaikka se oli suht napakka selästä ja lantiolta niin vatsaosuus jäi aika löyhäksi. Sain helposti tungettua vatsan ja vyön väliin molemmat käteni. Kiristin kyllä, mutta lopputuloksena tiukkuus tuntui alavatsassa, siis siinä osassa, joka ei ole edes kasvanut ja jonne vauvan potkut yltäävät ja varsinainen "roikkuva" osuus jäi siihen löysään kohtaan. Lähdin näin kävelylle ja sain alavatsaan valtavat kivut, joten siis ei hyvä näinkään. Mitä kummaa tein väärin??? Vai onko vyö vain vääränkokoinen...



Sitten vielä kysymys hankinnoista. Joko olette hankkineet jotain vauvaa varten? Smilla ei ollut vielä uskaltanut, mutta mitenkäs muut? Itse haluaisin niin kovasti ostella, mutta sama fiilis kuin Smillalla estää sen. Äitini on neulonut villamyssyn ja lapaset mutta en vielä uskaltanut tuoda niitä kotiin... Ja sitä kantoliinaa kovasti haikailen. Eilen teki mieli ostaa jo sellainen samettihaalari mutta enpä sitten uskaltanut. On hassua kuulla paria tuttavaani, jotka ovat muutaman kuukauden raskausviikoissa jäljessä (rv 12), sillä he ovat hankkineet jo aivan kaiken - sängyn, vaunut, vaatteet ja etsivät parhaillaan sopivaa turvakaukaloa. Huh! Onhan meilläkin esikoisen jäljiltä nuo tarvikkeet valmiina mutta ei tulisi mieleenikään niitä vielä hakea ja kunnostaa. Sen verran varovaisia vielä ollaan!

Katariina 21+5

Melvina: kyllä täälläkin nousee kyynelet silmiin, kun mietin noita tunteita! Nyt ne ovat taustalla, mutta eivät unohdu varmaan koskaan. En tosiaan tiedä, että miten ne saisi purettua pois, itsekin mietin välillä sitä. Ja edelleen nousee toisinaan esiin hirveitä pelkoja siitä, että jotain menee pieleen ja emme vieläkään saa sitä lasta. Miten sitten jaksan?



Toisaalta on myös häkellyttävää huomata, että lapsettomuustaustamme tietävät ihmiset eivät aina tajua, mitä laukovat. Esimerkiksi kun kerroimme raskaudesta, kaksikin hoidoista tietävää ihmistä heitti miehelleni vitsinä että "tässä on kai sitten isä". Teki mieli kommentoida että "joo, ellei klinikka ole mokannut - jolloin eihän sitäkään tiedä olenko minä äiti"... Ja kun eräälle kaverilleni mietin että kannattaako ostaa miten paljon äitiysvaatteita, että viitsiikö muutaman kuukauden käytöstä maksaa paljon, niin hän totesi että "eihän se sitten ole niin paljoa jos on lisää lapsia suunnitelmissa". En oikein tiennyt mitä sanoa, sillä ko. ihminen tietää ettei meillä pelkkä suunnitellu taida riittää siihen toiseen lapseen.



Ja tosiaan: se toinen lapsi. Tiedän, että pitäisi nauttia tästä raskaudesta, mutta mietin jo että miten jaksan hoitoja uudestaan. Että riittääkö meille yksi lapsi, lopetammeko suosiolla tähän. Entä miten jaksan taas uudestaan ihmisten typerät kommentit ja kysymykset, tällä kertaa siitä että koskas toinen tulee. Kun tietenkin kun yksi lapsi on saatu, se toinenkin tulee!



Niin, vaikka se alkuraskauden pahin epävarmuus on ohitettu ja on tavallaan päässyt sisään siihen raskaana olevien ja äitien maailmaan, sitä tuntee yhä monessa suhteessa olevansa erilainen. Se lapsettomuus ja sen tuska seuraa aina mukana.



Smilla 25+0

Katariina: tuollaisia yöni ovat olleet pahimmillaan! Nyt tosiaan vähän parempi kausi takana, toisaalta viime yönä valvoin jo taas hieman pidempään... Minullakaan ei vauva potki niin paljoa, että valvottaisi, yleensä on vaivannut levottomat jalat tai joku yleinen levottomuus.



Väsymys on muuten alkanut olla taas pahempaa, eilinen päivä meni esimerkiksi ihan työviikosta toipuessa. En jaksanut tehdä yhtään mitään, koomasin vain sohvalla tai koneella ja nukuin päikkärit. Tänään sentään riittänyt energiaa siivoamiseen ja ruoanlaittoon (vaikka päikkärit on pitänyt taas vetäistä). Ja jos lauantai menee työviikosta toipuessa, sunnuntai menee tulevaa työviikkoa stressatessa. Työni on aika tiukkatahtista ja välillä hyvinkin intensiivistä, nykyään aina etukäteen pelottaa että miten selviän kunnialla viikosta. Ja vielä reilut kaksi kuukautta pitäisi jaksaa...



Tukivyö minulla on ollut käytössä reilun viikon. Minulla ei ole ollut roikkuvan mahan -tunnetta, enemmin olen kaivannut tukea selkään. Minulla on tällainen tukivyö: http://www.bebes.fi/kauppa/product_info.php?products_id=76&cookiecheck=1 Tuo vatsan peittävä osuus on minulle ainakin ihan turha, taitan sen aina alas sillä se jotenkin vain hiertää ja valuu. Olen yrittänyt laittaa vyön edestä mahdollisimman alas (alemmas kuin noissa kuvissa, melkeinpä tuohon häpyluun korkeudelle oikeastaan), sillä vauva ei selvästi tykkää jos se on korkeammalla, heti alkaa monottaa. Ja ensimmäisinä päivinä tuntui että vatsaa koski kävellessä enemmin tuon tukivyön kanssa kuin normaalisti. Nyt ei sitä ongelmaa enää ole ollut, en tiedä onko tottumuskysymys vai mikä. En kyllä sitten totuuden nimissä tiedä, onko tuosta ollut loppujen lopuksi miten paljon hyötyä selkäkipuihini... Ehkä ne ovat hieman helpottaneet kävellessä.

Smilla: tosi inhottavalta kuulostaa tuo selkävaiva! :( Itsellänikin selkäkipua on, erityisesti öisin tai pitkään seisoessa, mutta ei mitään tuollaista kumminkaan. Aika sissi olet, kun et vielä ole mitään hankknut! Meillä alkaa hankinnat olla jo hyvällä mallilla, kun juuri tilattiin vaunutkin. Tilattiin ne Saksasta niin säästettiin pari sataa hinnassa. Meillä ongelma oli se, että talossa on pieni hissi, joten se rajoittivaunuvalikoimaa ja piti ottaa sitten vähän kalliimpi merkki.



Katariina: onnea pojasta! :) Minäkin koin rakenneultran varmaan koko raskauden suurimpana kohokohtana. :) Sanoisin, että kumartelu voi marraskuussa olla jo aika hankalaa sulla tuota muuttoa ajatellen. Itse jouduin harmikseni jättämään sienestysreissun väliin tänään, kun olen todennut, että kumartelu ei ole enää "kivaa".



Minullakin on nyt ollut tuo tukivyö käytössä. Ei tiedä onko siitä jotain apua, kyllä selkä silti aina jossain vaiheessa kipeytyy, enkä sitten tiedä kuinka kipeä olisi ilman. Ja tosiaan se pitää laittaa tosi kireälle, jotta tukee. Mulla on vyön kokona XS, vaikka olen muuten kokoa M. Olikohan sulla oikealla kohdalla tuo vyö? Itse jouduin googlettamaan netistä kuvia mille kohdin se oikein pitäisi asettaa ja mullakin tosiaan on vyö edestä alempana, kuin Smillan laittamassa linkissä. Ja mullakin taitaa olla tuo sama vyö, enkä mä ole myöskään tuosta mahakappaleesta mitään iloa todennut olevan. Yksi tuttu myöskin sanoi, että hänelle tukivyö ei sopinut ollenkaan vaan aiheutti aina supisteluja.



Stinna: ihanan kuuloinen ilta ja aamukin teillä ollut! :) Kyllä tosiaan nyt kannattaa ottaa kaikki irti parisuhteestakin, kun hetkeen ei sitten kaksin pääse olemaankaan.



Melvina: ei tosiaan voi sanoa, että lapsettomuus olisi muisto vain nyt kun on lapsi tulossa. Toki suurin energia menee tähän raskaana olemiseen, mutta kun alkaa miettiä aikaa taaksepäin, niin kyllä se herkistää. Tuskinpa se koskaa unohtuukaan, vaikka toki aika ja tuleva vauva varmasti tuskaa haalistavat. Minun pitäisi myös kiittää hoitanutta lääkäriä ja hoitajiakin (mekin oltiin yksityisellä aina samojen hoidossa). Olin ajatellut viedä jotain pientä, kukkia tms, kiitokseksi jo kun mentiin varhaisultraan, mutta en sitten vienyt, kun ajattelin että jospa siellä olisikin tullut huonoja uutisia. Pitääpä ottaa asia nyt työn alle ja hoitaa kuntoon. :)



Hoidoista: minäkin olen miettinyt, että aika ihmeellistä on että tässä nyt ollaan. Meillä käytettiin tähän siirtoon vikat alkiot ja olin jo sitä mieltä, että sitten pitää miettiä jaksetaanko uudelleen alusta lähteä IVF:ään. Ja tosiaan nyt juuri tuntuu siltä, että jaksaisiko edelleenkään aloittaa taas kaikkea alusta ja kokea samat toivon ja epätoivon vaihtelut, kuin tähän asti on kokenut. En tiedä olisiko se yhtään helpompaa, kun kumminkin yksi lapsi jo olisi. Eiköhän sitä kuitenkin lataisi samat odotukset hoidoihin, kuin ennenkin. Ja yksityiselle ei meillä varmastikaan enää varat sallisi mennä, kun sitten on lapsikin hoidettavana. No tuota täytyy murehtia sitten, kun se aika on.



Selinmakuusta: mä olen käsittänyt, että selällään saa maata niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja keho kertoo kyllä kun sitä ei enää kannata tehdä. Itse olen vielä ollut lyhyitä aikoja selällään, juuri jalat koukussa ja yölläkin joskus herää selälläni (jalat silloin suorina tosin).



Hankinnoista: kuten olen jo todennutkin, meillä on hankinnat hyvällä mallilla. Rakenneultran jälkeen alettiin niitä keräillä ja sen verran paljon ollaan saatu kavereilta, että kaupasta ei juuri esim. vaatteita tai muitakaan tarvikkeita ole tarvinnut hakea. Jos olisi pitänyt kaikki ostaa ja uutena varsinkin, oltaisiin oltu varmasti paljon varovaisempia. Isompia huonekaluja ei olla vauvaa varten hankittu, kun hoitopöytää meille ei tule ja ensisängyksi saadaan sellainen pieni korisänky sukulaiselta. Pinnasänky ostetaan sitten vasta myöhemmin, kun sen aika on.



Vaunutkin tilattiin nyt juuri, kun niiden toimitusaika voi olla jopa 3kk. Muuten oltaisiin varmaan vielä odotettu, kun se oli kallein yksittäinen hankinta (ja varmaan kalliimpi kuin muut tavarat yhteensä). Sellaiset pienet hankinnat, kuten harsot ym. on vielä hommaamatta, kun ajattelin säästää jotain tekemistä äitiyslomallekin. :)



Killa rv 27+6

Totta, se lapsettomuuden arpi ei häviä..voi olla että haalenee saadun lapsen/lasten myötä, mutta katoa se ei!

Tyhjän sylin tuska on pois, oikeestaan kaikki muu siitä jää.

Juurikin tuo kun kuulee "vahingoista" tai kerta laukauksesta tärppejä tms. niin viiltää.



Ajattelin esikoisen jlk (ennen uusia hoitoja) et jos koskaan enää lähdetään hoitoihin, olisi se varmasti helpompaa..siinä mielessä, että kun on jo se maailman paras palkinto -oma lapsi, tyhjän sylin tuska pois, niin ei ole sellaista "pakkomiellettä" onnistumiseen, ja että jos plussa tulee, odotusaika ei varmastikaan ole niin ressaavaa kun ekaa odottaessa...

pah pyh!!

AIVAN KAMALAA aloittaa hoidot alusta taas, ja AAAAIVAN KAMALAA huolta raskauden alusta saakka...

Mutta siskot, ei kannata miettiä seuraavia hoitoja vielä..meette sen tunteen mukaan mikä sitten on silloin.

TOTTAKAI se yksikin riittää, eihän se siitä kii ole, mutta sisaruksen rikkaus ja kaipuu nostaa päätään suurimmalla osalla. Luonnollista!

Toiset lisääntyy siten kuten haluavat, 3 lasta, 2 lasta jne...mutta me otetaan se mitä hoidoilla saadaan, ei voida päättää lapsi lukua tosta noin vaan..

Ja juuri tuo, että jos on suurperhe tyyppi ja lapsia saa vain hoidoilla, niin julkisella se on mahottomuus, koska antavat hoitoja "vain" kahteen lapseen..



En voi kans uskoa, että olen raskaana jälleen...koen sen uudelleen!!! Tänään makoilin miehen kaikussa ja puheltiin kuinka hetki sitten oltiin luovuttu ajatuksesta että meidän huoneessa koskaan olisi pinnasänkyä...tai että koskaan jakaisimme vauvan potkuja mahassa...en olisi IKINÄ voinut uskoa, että ME saadaan lapsi..tai ETTÄ TOINENKIN!!!

Sitä kiitolllisuuden määrää ei voi kuvailla...



Minä kiitin meidän hoitavaa lääkäriä ja hoitajaa (niitä tärkeimpiä) lähettämällä vauvasta vastasyntynyt kuva alasti isin vatsan päällä kippurassa.. :)



Mekään ei olla hankittu muuta kun yksi lämpimämpi haalari, yksi body ja kevyt peitto. Esikoiselta tulee kaukalot, rattaat yms. mutta sukupuolesta riippuen täytyy sit vaatteita miettiä ja muutenkin, koska on eri vuoden aikaa syntyneet, niin vaatteet ei mene ihan yksiin tuossa alussa ainakaan.

HUI EN USKALLA ALKAA MIETTIÄ NOIN KAUAS ENEMPÄÄ; ETTÄ IHAN OIKEESTI KAIKKI MENISI HYVIN JA SAATAIS SISARUS...

sen eteen teen kyllä kaikkeni että kaikki menisi hyvin loppuun saakka.



kauniita unia toivottelee Stinna

ps. valvomiset on ihan hyvää reeniä pikkuisen syntymää varten :) otetaan se niin! jos uni ei tuu niin makoilkaa, silitelkää masua ja pitäkää pientä hyvänä. Pian se on teidän sylissä tuhisemassa :)

Killa: samaa täällä olen miettinyt hoitojen jatkon kanssa, ei meillä taida olla varaa mennä yksityiselle ainakaan jos tarkoitus on olla hoitovapaalla eds jonkun aikaa. Eli pitänee jossain vaiheessa selvitellä siirtoa julkiselle. Toisaalta meillä on kyllä vielä pakkasessa alkiot yhteen siirtoon. Mutta kuten Stinna sanoo, ei sitä ehkä vielä kannata miettiä. Vaikka toisaalta mietin jo sitä, että koska meissä ei kummassakaan ole vikaa, mitä jos seuraava tuleekin ihan luomusti? Että saahan sitä aina toivoa...



Sitten palaan vielä tuohon tukivyöhön ja vatsakipuihin sen kanssa. Tänään töiden jälkeen lähdin kaupungille, ja iski oikein kivuliaat supistukset, sellaisia ei ole ennen ollutkaan. Helpottivat heti, kun otin vyön pois. En tiedä, oliko syy vyössä vai oliko satttumaa, päivällä nimittäin jo hieman supisteli töissä vaikken pitänyt vyötä.



Tarvikkeiden suhteen harkitaan nyt että jos tällä viikolla tehtäisiin ensimmäiset hankinnat, eli torstaina on Stockan Exclusive-päivät ja -10 % kaikesta. Eli jos vaunut kävisi silloin tilaamassa. En sitten tiedä, mitä merkkejä Stockalla on tarjolla ja miten hinnat ovat suhteessa lastentarvikeliikkeisiin.



Vaikka kamla tuska on noiden vaunujen kanssa, en yhtään tiedä millaiset hankkisi. Kun saisi olla aika kevyet bussia ajatellen (ei omaa autoa, käytämme julkisia) mutta kuitenkin jämäkät kun koirien kanssa ulkoillaan. Kääntyvät, pienet etupyörät olen jo raakannut pois jos sattuu olemaan kovalumisempi talvi - meidän seudulla ei lumia pahemmin aurailla, vaikka asumme kerrostaloalueella puolen tunnin matkan päässä Helsingin keskustasta emmekä missään maalla. Hissiin mahtumista ei tarvitse miettiä, sillä asumme hissittömässä talossa. Olen kallistumassa kuomurattaiden suuntaan ja niihin sitten pehmeä koppa sisälle. Mutta en sitten tiedä, onko se fiksuin vaihtoehto. Ehkä se siitä hiljalleen selviää kun menee niitä vaihtoehtoja katsomaan ja kokeilee ihan käytännössä miltä mikäkin tuntuu.



Smilla 25+1

Kiitoksia, Smilla ja Killa, tukivyökokemuksista. Itselläni on Patrician tukivyö eli siinä ei ole edes sitä isoa mahaosaa. Eräs ystäväni on käyttänyt samanlaista tukivyötä supistusten takia ja vakuutti että se kyllä auttoi ja lopetti kaikki supistukset. Eli taitaa olla yhtä paljon erilaisia kokemuksia kuin on käyttäjiäkin... Itse ajattelin kokeilla lyhyempiä jaksoja ja ehkä vähän löysemmälläkin niin saan ainakin tuntumaa koko kapineeseen. Hyötyä varmaan kannattaa miettiä vasta useampien viikkojen jälkeen.



Hoidoista vielä. Esikoisen jälkeen ajattelin itsekin niin kuin Smilla, että koska meistä kummastakaan ei ole löytynyt syytä lapsettomuuteen, saattaisi kakkonen tulla luomusti. Sain kuulla samaa myös ystäviltä, sukulaisilta ja jopa lääkäreiltä. Kovat odotukset teki sitten myös pettymyksen karvaammaksi, kun esikoinen alkoi lähestyä kahta vuotta eikä yhtään ainoaa luomuplussaa... Eli suosittelen ajattelemaan realistisesti niin ei tipahda ihan niin korkealta. Luomuvauva on varmasti maailman ihanin ylläri mutta siihen ei kannata laittaa kaikkea toivoa. Lähdettiin sitten hoitoihin kakkosta tekemään ehkä liian myöhään - lapsille tulee nyt isompi ikäero ja mulla alkaa kohta ikäkin tulla vastaan. Pakkasessa oli kahdeksan alkiota, viimeisestä lähti raskaus, josta tuli km ja hetkeen ajatus siitä, että tähän ei ryhdytä enää uudestaan. Ihanaa että ryhdyttiin sittenkin! Kannatti kyllä vaikka velat on huimat enkä tiedä, miten selviämme, jos jään hoitovapaallekin. Mutta on meillä loppuelämä aikaa maksella hoitokuluja, kun lapset ovat kasvaneet... Nyt ajattelen niin, että jos kaikki sujuu hyvin ja saamme toisen lapsen ja edelleen haluamme kolmannen, yritämme saada rahat kokoon nopeasti, jotta päästään aloittamaan hoidot varhain. Nyt tuntuu ihan realistiselta ajatella jopa sitä kolmatta, vaikka tiedän, että lisää pettymyksiä on varmasti tiedossa... Voihan käydä niinkin, että kaksi riittää meille oikein hyvin. Niin luulin vielä silloin kun odotin esikoista...



Ja muutama sana hankinnoista. Tänään sorruin ja ostin söpöt samettipotkarit ja talvimyssyn ja vielä samanlaisen esikoiselle... Hassua, että siitä tuli vaan hyvä fiilis! Kyllä taitaa olla niin, että en enää odota sitä pahinta vaan alan nauttia tästä kaikesta. Kohta varmaan pääsen samaan tilaan kuin Melvina, joka jo mietti vähän aikaa sitten, että tämä raskausaika on liian lyhyt ;)



Smilla, vaunut on muuten aika kimurantti juttu. Itse ostimme alesta vaunut tietämättä yhtään mitään niistä ja aika onnistunut ostos oli. Asuimme silloin neljännessä kerroksessa eikä hissiä ja kannoin pehmeää kantokoppaa päivittäin ylös ja alas. Kyseessä oli siis Teutonian yhdistelmävaunut pehmeällä kantokopalla. Koppa oli pienempi kuin pohjoismaalaisissa vaunuissa mutta koska esikoinen oli pieni vauva, mahtui koppaan hyvin ekan vuoden ja sitten sen sai makuupussiksi. Miinusta vaunuissa oli liian pieni ja hutera tavaratila (tuli ahdettua sinne aina liikaa kamaa) ja todella äänekäs kuomu ellei sitä osannut painaa samalla kuin liikutti sitä. Mutta vaunut olivat kooltaan näppärämmät ja pienemmät ja kevyemmät kuin esim. Emmaljungan ja pidimme sitä lopulta hyvänä etuna. Silti olivat melko jykevät, renkaat aika isot, joten ei ollut ongelmia lumikeleillä. Eli vahingossa saimme ihan hyvät vaunut! Kyllä varmaan paras tapa on miettiä, mitä tarvitsee ja sitten vertailla. Kaverini halusi isot vaunut ja ison kopan, koska olivat isoja ihmisiä ja ajattelivat vauvankin olevan. Ja juuri sopivat olivatkin sitten heidän perheelleen.

Katariina 22+0 (ja oikeutettu äitiyslomaan tästä päivästä lähtien, jos olen asian oikein ymmärtänyt)

Tuosta seuraavan lapsen yrittämisestä: tusksin pitkään luomuplussaa odotellaan, eiköhän aika pian selvitellä se julkiselle puolelle siirtyminen kun siellä varmasti menee se puoli vuotta jonossa. Mutta tätä ei tarvitse oletettavasti miettiä vielä vuoteen.



Tänään tosiaan käytiin katsomassa vaunuja. Olin netissä surffailemalla päätynyt siihen, että parhaat olisivat kuomurattaat, joihin saa pehmeän kopan. Oli ihan mukava todeta, että kun kerroimme tarpeistamme niin myyjä päätyi ehdottamaan ihan samaa, eli en niin pihalla olekaan vaunuista kuin luulin :) Huonona puolena tässä oli sitten se, että Stockalla ei ole sellaisia tarjolla. Eli ei kun auto lainaan ja suunnaksi Kehän varsi. Tai missä nuo lastentarvikeliikkeet nyt mahtavatkaan sijaita.



Tänään on muuten supistellut sitten lisää, töissä ja töiden jälkeen kävellessä kaupungille. Tällä kertaa ei ollut tukivyötä käytössä, eli sillä ei ollut vaikutusta asiaat. Supistukset eivät olleet mitään kivuttomia harjoitussupistuksia, vaan ihan sellaisia että piti hetkeksi pysähtyä ja hengitellä syvään. Päivällä kävin makailemassa esimieheni huoneen sohvallakin kun sattui olemaan itse palaverissa. Toivottasti eivät nyt ylly päivittäiseksi ilokseni.



Smilla 25+2

Asiat etenee: äitiys- ja vanhempainrahapäätökset tulivat viime viikolla, samoin tieto että äitiyspakkaus on tulossa, mutta vielä ei ole postista tullut ilmoitusta että saisi sen hakea. Aika kauan tuossa pakkauksessa varsinkin meni, tein hakemuksen jo 16.8.



Smilla: joko ehditte vaunukauppoihin? Ainakin Vantaan Varistossa on useampi lastentarvikeliike tosiaan lähekkäin. Itsekin käytiin siellä katselemassa ja kyselemässä, vaikka tilaus tehtiin sitten netistä.



Täällä ei olla kovasti vielä supisteluista kärsitty, mutta aikamoiset selkä- ja kylkikivut vaivaavat. Aamupäivät sujuu töissä ihan hyvin, mutta iltapäivät alkaa jo olla aikamoista tuskaa. Nyt parina päivänä olen joutunut ihan hakeutumaan pitkälleni töissä vähän lepäämään, kun kivut ovat yltyneet niin koviksi. Istuminen ei selvästikään ole hyvä juttu, sillä esim. kotona makaillessa tai puuhastellessa olo on jo heti helpompi. Harmi vaan, kun työ on tällaista takapuolen levittelyä, ettei oikein voi muutakaan tehdä.



5 viikkoa olisi vielä äitiyslomaan, mutta ihan tuntuu nyt siltä, että saa nähdä pystynkö ainakaan koko aikaa olemaan töissä. Nytkin alkaa jo vähän tuntua jomottelua kyljissä ja kauhulla odotan iltapäivää, kun olen menossa koulutukseen istumaan luennolle 4 tunniksi. Ja illalla pitäisi vielä jaksaa istua teatterissa pari-kolme tuntia. Taitaa jäädä nautinto vähiin esityksen suhteen... :/



Aika hiljaista on taas pinossa ollut, tulkaahan kuulumisia kertomaan! :) Eikös suurin osa porukasta ala olla jo ainakin yli puolen välin raskautta? Sitä pitääkin sitten juhlia, kun kaikilla tuo etappi on ohitettu! :D



Killa rv 29+2

Kiva että joku muukin täällä kirjoittelee, eilen mietinkin että pitääkö tässä jatkaa yksinpuhelua :D



Minullekin tuli äitiyspakkauksesta päätös eilen, vaikka laitoin hakemuksen postiin vasta ihan pari viikkoa sitten. Äitiysrahasta ei sen sijaan vielä tullut, sillä olin fiksuna ihmisenä unohtanut tilinumeron hakemuksesta. Joten siitä tuli kirje, jsosa toivottiin täydennystä. Aivot selvästi pienenevät raskauden aikana :)



Vaunukaupoille ei ole vielä ehditty, mutta nyt löysin Huuto.netistä harkitsemani mallin hyvässä värissä myynnistä. Nyt olen vain sitten kahden vaiheilla että kannattaako vielä hankkia vaunuja vai ei - onhan tässä melkein 3 kuukautta vielä laskettuun aikaan. Jos joku toinen ei tosissaan innostu noita huutamaan, säästöä tulisi 200-300 euroa uusiin verrattuna, joten siinä mielessä kannattaisi. Eikä koskaan voi tietää tuleeko sopivia käytettyjä vaunuja uudestaan myyntiin ennen vuodenvaihdetta. Mutta sitten on yhä se olo että mitä jos jotain käykin...



Mutta hei: ensimmäiset lastenvaatteet hankittu! Sekin on jo jotain.



Killa: sinulla ei kuulosta selkä- ja kylkikivut erityisen mukavilta! Itselläni on ollut myös selkä kipeänä, mutta istuminen onnistuu onneksi vielä. Viime viikolla sen sijaan supistukset äityivät vähän liiaksi, viikonlopun lepo onneksi auttoi siihen. Mutta kyllä tässä mietin että olisihan se mukavaa jos edes hetken aikaa tässä raskauden aikana ei olisi jotain kremppaa...



Smilla 26+3

Onpas niitä viikkoja kertynyt, Killa. Aivan kohta olet jo äitiyslomalla! Itse en osaa edes kuvitella niin pitkälle... Toivottavasti selkävaivat vähenevät/paranevat, vaikka vähän luulenkin, että tuskin häviävät. Eikös sen tukivyön pitäisi edes vähän auttaa? ;) Itse en ole saanut koko kapistusta kokeiltua, kun ei ole selkävaivoja eikä supistuksia, ja se roikkuva maha -fiilis on vähän laantunut. Ja kun olen niin mukavuudenhaluinen!



Smilla, jos olet oikeat vaunut bongannut, niin osta ihmeessä. Harmittaa varmasti myöhemmin, jos ne ovat menneet! Etkö alakin olla jo sellaisilla viikoilla, että näitä ostoksia voi tehdä. Ainahan tietty voi jotain sattua mutta niin voi sattua vielä vaikka syntymän jälkeenkin ja kyllä siihen mennessä olisi ihan hyvä olla jo peruskamat hankittu. Meiltä puuttui esikoisen kohdalla vielä esim. turvakaukalo ym.pientä kamaa ja harmitti ihan kauheasti, kun sitten mies osti ihan muuta kuin olin ajatellut, kun itse olin sairaalassa... :)



Olin tänään neuvolassa ja sain huonoja uutisia. Sokeriarvot on koholla ja edessä reissu sairaalaan. En oikein tiedä, mitä ajatella, kun en edes tarkalleen tiedä, mitä se voi merkitä. Neuvolatäti alkoi luetella raskausmyrkytyksen oireita ja vasta jälkeen päin tajusin itsekseni ihmetellä, miten se liittyi näihin sokeriarvoihin. Pitää varmaan googlettaa! Muuten kyllä kaikki oli hyvin. Painoa on tullut nyt yhteensä 2.3 kiloa, pissanäyte puhdas, sydänäänet hyvät ja verenpaine 104/72. Ai niin, ja nyt vihdoin otettiin myös hb heinäkuun alun jälkeen ja se oli 123 eli kai myös ihan ok. Nyt kuitenkin nuo sokeriarvot pelottavat, meillä on muutenkin ollut tosi raskas syyskuu, eräs läheinen sukulainen kuoli ja toinen on vakavasti sairas. Ja nyt sitten tämä. Ja aivan kamala asia sattui kesken neuvolatutkimusten. Viereisen huoneen terkka tuli pyytämään apua, kun ei saanut sydänääniä kuuluviin, tuli aivan kamala olo sen pariskunnan puolesta (olin nähnyt heidät odotustilassa) ja multa mitattiin parhaillaan verenpainetta, niin se kohosi ihan pilviin. Sanoin tietty heti, että saa mun puolesta mennä, kyllä voin varmasti odottaa ja onneksi ne sydänäänet sitten löytyivät! Multa mitattiin uusi verenpaine ja laski heti huimasti... (aluksi 128/88 ja sitten tuo jonka laitoin jo edellä). Kyllä pystyin kuvittelemaan tarkalleen, miltä itsestä olisi tuntunut olla tuon pariskunnan tilalla! Onneksi tällä tapauksella oli onnellinen loppu!



Taidanpa nyt ryhtyä tutkimaan kela-papereita, kun sain ne tänään ja joudun ne itse täyttämään tällä kertaa (töissä ei kukaan osaa). Soitin kelaan isäkuukaudesta ja tällä hetkellä hallituksen esitys parista lisäviikosta isäkuukauteen koskee niitä pareja, joiden äitiysloma alkaa vuoden 2010 puolella. Eli ei siis meitä. :( Mutta kelassa lohduteltiin, että mitä vaan voi vielä tapahtua.



Katariina 23+1

Heippa kaikki!



En tiedä muistaako teistä kukaan enää mua, mutta mä muistan sut Stinna, oltiin samaan aikaan siirrossa viime keväänä. Olen käynyt lukemassa teidän juttuja täällä, ja nyt ajattelin kirjoitella myös omia kuulumisiani hieman. Eli Stinnan kanssa plussattiin samaan aikaan viime keväänä, oltiin kahden alkion siirrossa missä toinen meillä kiinnittyi. Tätä iloa kesti kuitenkin vain hetken ja raskaus päättyi ennenkuin edes kunnolla alkoikaan :( Olin tietenkin aivan maassa, enkä jaksanut ajatellakaan lähteväni enää raskaisiin hoitoihin, kun 2 kuukauden päästä keskenmenosta, huomasin että kuukautiset oli myöhässä. En huomioinut sen kummemmin koko asiaa, ja tein testin vasta kun olivat 3 viikkoa myöhässä, ja olin aivan äimänkäkenä kun testitikkuun piirtyi toinenkin viiva ja oikein tummemmista tummin, olin raskaana ja siis ihan luonnollisesti. Nyt odotellaan kevätvauvaa!! olen rv 16, ja kovasti odottelen tuntevani ensimmäiset hennot hipaisut eli lapseni liikkeet. :)



Meillä ei siis hoidot tuottanut tulosta, mutta onnistuttiin ihan normaalisti ja kaikki on mennyt tähän asti hyvin ja siis sisarus on meidän pikku prinsessalle tulossa.



Tilasin tuon kotidobbelerinkin ja bongasin sillä sydänäänet rv 11, siitä asti olenkin aina välillä rauhoittanut itseäni ja kuunnellut pikku jumputusta.



Te olette kaikki jo niin pitkällä odotuksessani, mutta jos huolitte joukkoonne niin olisi kiva vaihtaa kuulumisia!



t. Marie rv 16