Lue keskustelun säännöt.
Rakastunko vauvaani? Kellään ollut sama tilanne?
31.08.2009 |
Minulla on ekaluokkalainen esikoinen ja viimeisilläni odotan toista. En jaksa selitellä mitä kaikkea tässä on tapahtunut, mutta yksin odotan, tämän tulevan lapsen isä ei siis kuvioissa.
Olen oikeastaan koko raskauden ajan ollut ajattelematta tätä raskautta. Äitiyspakkaus on avattu ja katsottu läpi, mutta kaikki vaatteet vielä siellä laatikossa. Kaveri toi ison kassillisen vauvanvaatteita ja nekin lojuu vielä kassissa. Laskettuunaikaan enää kolmisen viikkoa enkä ole mitään laittanut valmiiksi vaikka kaikki tarvittava onkin...kellarissa.
Esikoista odotin iloiten ja nuuhkin pieniä vaatteita lähes joka päivä. Raskauskalenteriakin luin lähes joka päivä vaikka siellä kerrotaankin vain viikoista. Nyt kaikki on been there, done that.
Tämä raskaus toi alussa mukanaan mielettömän määrän ongelmia ja siksi olen aihetta vähän vältellyt. Joku kaveri hehkuttaa vatsaani tms. niin mieluummin vaihdan puheenaihetta. Pelottaa että en rakastakkaan vauvaani kun se syntyy. Esikoinen on aina ollut minulle kovin tärkeä ja rakastan häntä suunnattoman paljon. Haluaisin tulevan vauvani saavan yhtä paljon rakkautta. Onko kukaan ollut "samassa jamassa" ja mitä sitten kun vauva syntyi?
Kommentit (9)
kuvitella rakastavani toista lastani, mutta niin vaan rakastan aivan suunnattoman suunnattomasti.
En ollut lainkaan kiinnostunut odottamastani vauvasta, vaikka esikoista odottaessani olin alusta alkaen aivan rakastunut kantamaani vauvaan. Siksi olin todella huolissani tulevan vauvan "kohtalosta".
...ajattele, että joskus jopa toivoin, ettei koko vauvaa vatsassani olisi olemassakaan...
Rakastuin vauvaan kuitenkin jo laitoksella:)
Olen kuitenkin samaa mieltä, kuin aiemmin kirjoittanut, eli ota kaikki apu vastaan ja puhu peloistasi neuvolassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia vuosia sitten mieheni lähti perustamaan uutta perhettä, kun minä vielä odotin kuopustani. Esikoisemme oli äärimmäisen toivottu ja rakastettu lapsi ja isälläkin teki tiukkaa se jättää.
Minäkin havahduin jossain vaiheessa ennen synnytystä pelkäämään, mitä jos en rakastakaan uutta vauvaa - miten sitä yleensä ikinä voisi rakastaa läheskään yhtä paljoa kuin ensimmäistään? Koko odotuksessakaan ei mikään "kolissut" niin kuin ekalla kerralla.
Rakastuin kyllä tähän toiseenkin, ehkä vielä enemmänkin, en tiedä, kun ei oikein arvottaakaan voi.
Poismuuttaneella isällä sen sijaan kestikin suhteen luominen aika pitkään, ymmärrettävästikin, tapasivat harvoin ja oli tämä uusi perhekuvio. Jossain vaiheessa hänkin havahtui huomaamaan nuoremman ja sitkeä puurtaminen isä-lapsi-suhteen luomiseen kannatti. Molemmilla lapsilla on tätä nykyä läheinen suhde etä-isäänsä. Myös esikoiselle on pikkusisarus elämän tärkeimpiä ihmisiä (vaikkei sitä aina tappelusta tajuakaan).
Heti kolmosen vastauksen luettuani minulle tuli huojentunut olo. En olekkaan ainut tälläisten tunteiden kanssa kamppaillut =)
Hassua että mietin tälläisiä koska olen aina ollut ihan myyty kaikille vauvoille. Tuntemattomat vauvat ovat olleet kaikki tervetulleita syliini, mutta ehkä se on eriasia kun nyt pitäisi kuitenkin rakastaa omaansa ja on pelko vauvan puolesta. Mieleni kyllä parani huomattavasti jo näin pienestä =)
-Ap
Rakastuin esikoiseen päätäpahkaa heti tämän synnyttyä. Toisen lapsen kanssa olin niin masentunut, että hoidin hänet kaikin puolin kunnolla, mutta en tuntenut vauva-aikana suurta rakkautta. Pojan kasvettua hieman isommaksi ja masennuksen helpotuttua pojasta tuli esikoistakin rakkaampi. Kolmas lapsi syntyi iltatähnenä ja lopullinen ero lapsen isään tuli raskausaikana. Lapsi on minulle kuitenkin superrakas, vaikka pelkäsinkin, että miten tässä käy... Masennustakaan ei ole ollut, vaikka lapsen isää kaipaankin päivin ja öin.
en huomannut vastaustasi kun omaa tekstiäni kirjoitin.
Hyvä että teillä on asiat järjestyneet noin hyvin kaikesta huolimatta =)
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja häneenkin rakastumista vaikeutti ja hidasti monenmonenlaista tekijää. Kun hän oli noin vuoden tajusin, että rakastan myös tunteillani.
Älä odota niiden valmistelujen kanssa, että tulisi jotain fiilistä. Ihan yhtä hyvät ovat ne valmistelut, vaikka tuntuisi niiden tekeminen täydeltä työltä.
Mulla rakkaus esikoiseen ei syttynyt heti, mutta tuli sitten "alkujärkytyksen" jälkeen.
Toista odottaessani olin sitten jopa pahoillani siitä, että toinen vauva tulee sotkemaan mun ja esikoisen ihanan äiti-lapsi-suhteen. Olin tätä mieltä aivan synnytykseen asti ja äärimmäisenä ajatuksena kävi jopa vauvan antaminen adoptioon (hullua näin jälkikäteen ajatellen!). Vauvan synnyttyä olin aivan lumottu!
Sain vastikään kolmannen lapseni, ja hänen kohdallaan kävin hieman samoja ajatuksia paljon lievempinä läpi, mutta tajusin jo, että ne kuuluu asiaan. Myös nyt rakkaus ja suojeluvietti tulivat kyllä heti synnytyksen jälkeen pintaan kuin hyökyaalto...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakastan kaikkia neljää lastani enemmän kuin mitään muuta.
Mikset puhu asiasta neuvolassa? Tuollaiset mietteet ovat yllättävän yleisiä raskaana olevilla.