Naiset avioliitossa yhtä lujilla kuin yksinhuoltajaäidit.

Tämä väite on taas jostain ihan syvältä. Niinkuin sekin, että joku jonka mies on joskus viikon pois, niin tulee kertomaan, että on viikon yh:na. Joopa. Moniko yh asuu omakotitalossa jne. Onhan toki niitäkin, mutta kyllä se on se toimeentulo missä kohtaa ei perheellinen voi itseään verrata yh:ksi, ikinä.



Työttömät yh:t saa sossuta, töissäkäyvät ei. Pitää olla TODELLA PIENEN tulot, että saisi sossun rahoja edes yh:na. Eli tarkoittaa just jotain siivoojan osa-aikatyötä.

Muuttuuko mies siis kun nyt 10 vuoden avoliiton jälkeen mennään naimisiin? :D

Jos joku purkaa pahaa oloaan, niin miksi aina pitää ensimmäiseksi alkaa haukkumaan? Välttis ei mene niin, että rahat edes tulee vaimon käyttöön. Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia siitä, että miestä ei näkynyt lapsen syntymän jälkeen ensimmäisinä 3 kk:na kotona. Ei paljoa naurata. Mutta jospa se siitä. Miehet kun kasvaa paljon hitaammin vanhemmuuteen...

Tosin meillä on 5 lasta ja 10,5v naimisissa. Meillä on väliin sellasta pientä kivaa kotona(aikuisviihdettä;) kun ei kovin usein päästä kahestaa lomille.

Mies tekee tosi paljon kotihommia. Imuri on ihan tuttu näky känen kädessään. Tiskit hoituu ja hän yleensä järjestää paikat jos olen jossakin yksin menossa ja hän lasten kanssaa kotona.

Mä olen ainakin paljon onnelisempi mieheni kanssa, kuin ilman häntä. Rakastan herätä hänen vierestään aamulla, on ihanaa nähdä hänen hymynsä ja tuntea hänen kosketuksensa. Hän on paras ystäväni ja kerron hänelle kaikki sellaisetkin asiat, joita ei tulisi mieleenkään kertoa kenellekään muulle. Kysymme ja arvostamme toistemme mielipidettä monissa asioissa. Jaamme kodin- ja lastenhoidon aina tilanteen mukaan. Olemme olleet naimisissa 12 vuotta ja meillä on kolme ihanaa lasta. En kestäisi arkea ilman ihanaa miestäni. Todellakin koen, että elämäni paljonkin raskampaa yh:na. Olen pahoillani teidän puolestanne, jotka ette ole parisuhteessa saaneet kokea tätä samaa.

Ukko käy töissä ja nukkuu ja on koneella, muuta ei jaksa tehdä. Minä hoidan kaiken. Eikä se kompensoidu rahallakaan; hän tuhlaa palkkansa yleensä omiin ostoksiinsa, minä sitten vähistäni maksan vuokran, ruoan, sähkön, ym...

Joo, vois sanoa että avioliitto on perseestä. Ja miksi suostun tähän, on ainoa syy se, että rakastan miestäni niin myötä, kuin vastoinkäymisissä, miehelläni siis on masennus eikä siksi jaksa enempää tehdä. Mutta on tämä välillä helvetin rankkaa, huolehtia kolmen lapsen lisäksi vielä yhdestä aikuisesta miehestä...

täällä kohtalotoveri.... meilläkin kolme lasta, ja miehellä mielenterveysongelmia. useimmiten on helpompaa kun mies ei ole kotona - on matkatöissä, onneksi, muuten olisin varmaan jo päättänyt päiväni. koska silloin on vain suloiset kolme lastani hoidettavana, kodin lisäksi, ja vaikka välillä on rankkaa, niin pärjätään ja iloakin on elämässä, ja paljon rakkautta. kun mies on kotona, yritän jatkaa normaalielämää mutta omat fiilikset rauhallisen pinnan alla on melko hysteeriset. mies on ajanut taloudellisen tilanteemme konkurssin partaalle ynnä muita juttuja jotka vaikuttavat tietysti meidän kaikkien elämään. alkoholi on useimmiten kuvioissa mukana... lasten kanssa ei pärjää enää ollenkaan eikä jaksa olla heidän kanssaan vaikka lapset tietysti häntä aina kovasti odottavat ja kerjäävät huomiota...



tällä hetkellä ero ei ole edes vaihtoehto tän taloudellisen tilanteen vuoksi ja olen melko varma et jos eron ottaisin niin mies ei jaksais elää kauan. kerran oltiin erossa yks kesä ja hänellä karkas mopo käsistä kokonaan, elämänhallinta siis. lasten takia sinnittelen, siinä toivossa et mies vielä joskus hakis apua ja parantuisi.