Lapset eivät tee onnelliseksi

juurikin näin. Kel onni on se onnen kätkeköön. Onneen on monta tietä. Jos sataa ei pääse ulos lasten kanssa... Joku toinen menee silloinkin. Lapset sotkee... Onni laittaa ne ulos onnea etsimään.. Ja onni äidillä siivota.. Onni juoda teekuppi. Onni saada kahvitunti päätökseen. Ikävä odottaa isiä. Mutt super onni saada karkkipussi kun on jo hetken onnen tunteiden jälk. saa istua vain sohvalla mussuttaa ja voimaantua. Onni mennä saunaan ja onni syödä makkaraa. Onni rupatella ystävän kanssa ja onni pukea lapsi kauniiseen.

Tuo tiedemies ei ole vielä tutkinut tarpeeksi tuota aihetta. Antaa tehdä työnsä päätökseen... Ü

En olisi lähtenyt lapsen tekoon aina uudestaan ja uudestaan (18 vuoden sisällä 4 kertaa) jollei se pitäisi yllä onnellisuutta ja loisi sitä.

ja moni eroaakin sen rankkuuden takia, joten tottakai se vaikuttaa hetkellisesti onnellisuuteen.



Mutta lapsen saaminen on ihmiseen sisäänrakennettu tarve ja vietti, ja varmasti lapsettomuus tuo mukanaan myös suurta onnettomuutta ja tyhjyyden tunnetta. Samoin lapsen menettäminen vielä musertavampaa surua, varmasti suurinta mitä ihminen osaa kuvitella. Siihen verrattuna pikkulapsiperheen murheet ovat kevyttä tavaraa.

Lapsia lisäksi rakastaa niin paljon, että siitä seuraa pelko heidän menettämisestään tai sairastumisestaan. Lapsilleen toivoisi kaikkea mahdollista hyvää ja kun ei sitä saavuta, sekin ahdistaa.



Itse olen valitettavasti ollut hyvin ahdistunut äidiksi tuloni jälkeen. Äitiys ei suju multa kovin helposti vaan tuntuu ajoittain raskaalta tehtävältä.

Tietenkin rakastan lapsiani valtavasti mutta juuri siksi, että rakastan niin paljon olen myös ahdistunut.

Se mikä aina päälle päin näkyy kuitenkin. Eli... Enpä tiennyt silloin kun ei lapsia ollut vielä... että miten ärtyneenä näyn kun heräilen öisin..... Ei tiennyt puolisokaan miten vaikuttaa kun lapset kantautuvat vanhempainsa sänkyyn ja kun jalkojaan ojentaa.. Kups.. Kuka se siellä nyt.... Ööö.. Mutta kun on sitoutunut on koko elämä aikaa tutustua uusiin tilanteisiin.

Mä ainakin aina itken onnesta aina kun mun lapsi tulee jostain kotiin. Mä en pystyisi elää ilman mun lapsia. Mä erosin ja sain uuden poikaystävän. Se ei saanut mua yhtään onnelliseksi. Oikeastaan se ei ollut kivaa. Mä haluun olla vaan mun lapsen kanssa aina työpäivän jälkeen.

Eli... Jos mä vitun vittu en tee ketään onnelliseksi niin kyl se on sit ihan sama jos vaikka tappaisin itteni. Mä vitun vittu oon kumminkin 11. Haista paska saatanan runkkutohtori.

Ot, mutta miksi päätitte nostaa seitsemän vuotta vanhan ketjun? Vai onko tullut jotain uusia tutkimustuloksia?

Olen onnellinen, kun lapseni osaavat pitää huolta itsestään, tavaroistaan ja koti pysyy siistinä ilman jatkuvaa vaivannäköäni. Edistystä on onneksi jo tapahtunut. Aika mahtavaa, jos fiksut ja hyvinmenestyneet lapseni eivät aiheuta tämän suurempia huolia?

Olen iloinen myös päivästä, jona kaikki siivottomuus kaatuu lasten itsensä kannettavaksi, muuttavat omilleen ja minä senkun vain lomailen ja harrastan! Mutta ei kai vaan aikani käy silloin pitkäksi? Tehokkuuteni silloin 110% ja lapset eivät minua tarvitsekaan? Luotan kykyyni käyttää ajan itseeni.

t. Melkein onnellinen

Itse olen todella onnellinen lapsistani. Ei voisi elää ilman heitä. Niin toivottuja ovat ja parasta elämässä on lapsista huolehtiminen ja heidän iloisuus ja onni.