Turhauttavaa kun oma lapsi on koulumenestykseltään paljon vanhempaansa huonompi

Meillä 2 poikaa, isommalla koulussa vaikeuksia, nuorempi loistaa kaikessa. Vanhemman roolissa saa keksiä keinoja, joilla tukisi molempia.

Isällä vaikee lukihäiriö, minä rakastan lukemista:/



Jo 1. luokalla pojalla oli mielestäni vaikeuksia, ope vaan sanoi että hätäilen, kuten monta vuotta siitä eteenpäinkin. R puuttui vielä koulussa, lukeminen takkuili, kertotaulut oppi ja unohti samantien. Englanti kun alkoi, tuntui että kaikki on seis. Tukiopetusta poika sai aina, kun jaksoin vaatia, muuten se aina lopahti.



Nelosluokalla viimein ope ymmärsi, että haluan selvittää tilannetta. "Jos se sua tosiaan noin vaivaa..." Poikani on kiltti ja sosiaalinen, siksi ei kai ollut ongelmana koulussa:/ Pääsi sitten pyynnöstäni pysk. testaukseen ja todettiin vaikea lukihäiriö ja hahmottamisvaikeus... Olen vieläkin katkera, ettei opet uskoneet huoltani ajoissa... Monta vuotta meni hukkaan.



Nyt poika kasilla, ei sitä lukeminen kiinnosta, mutta kädentaidoissa ja sosiaalisesti taitava. Edelleen joutuu vaatimaan koululta lisätukea, muuten se aina unohtuu, kun poika ei häiriköi. Hih, uskokaa tai älkää, mutta aina kun paljastan opeille olevani itsekin opettaja, ääni muuttuu kellossa:///Valitettavaa, mutta totta.



Kannattaa taistella lapsen puolesta kuin leijonaemo. Ja tukea lasta ja auttaa. Meillä poika oli NIIN onnellinen, kun kesällä keskusteltiin ja totesin, ettei suinkaan tarvi lukioon mennä, mielestäni ei kannata siis missään tapauksessa. Poika tuli ja halas ja sano "Kiitos, äiti!"



Omalle itsetunnolle kuitenkin ihanaa, että toiselle on kaikki helppoa - ymmärtää sen, ettei ole itse syyllinen, vaan se on se perimä: ) Rakkaita kuitenkin kumpikin:)

Ap:n lapsi vaikuttaa tekstin perustella samantyyppiseltä tapaukselta kuin minä olin aikoinani. Olin tolkuttoman hidas, mikään ei pysynyt päässä, samoja laskuja jankattiin ja jankattiin.

Minulla todettiin keskittymishäiriö, ja vanhemmiten muistelenkin etten oikeasti kuunnellut mitään mitä äiti tai opettajat yrittivät päähäni paukuttaa. Esitin kovasti kuuntelevani ja nyökkäiln kiivaasti, mutta kaikki solju korvista sisään ja ulos.

Toisaalta olin taiteellisesti erittäin lahjakas, sekä luova lapsi. Harmi kun näitä asioita ei arvostettu vaan vietin monta vuotta itkien tyhmyyttäni, jonka korjasin sitten myöhemmällä koulumenestyksellä lukiossa etc (jos älykkyyden mittaria voidaan edes pitää tasapäistävää kirjalla päähän opetusta).

Toivoisin omastanikin lapsesta mielummin luovasti lahjakasta kuin tavallista kilttityttökympinoppilashiljainenpuurtaja-tyyppistä tapausta.