Siksi koittavat pahat päivät
Minä näin isän makaavan maassa sidottuna. Hän eli vielä. Äiti itki tuskaisena etäämpänä. Lapset olivat hiljaa. He olivat pelosta kankeita. He kaikki, koko perhe, oli joutunut raakalaisten käsiin.
Minkä tähden?
Synnin tähden.
Kansa ei tahdo kuulla parannuksen Sanaa hyvinä päivinä. Siksi koittavat pahat päivät.
Kommentit (3)
Kyseessä oli sotajoukon teoista siviileille.
Vertaa esim. partisaanimurhat. En ollut kuitenkaan lukenut tai katsonut mitään tällaista lähiaikoina.
"Ja minä olen lähettänyt teidän tykönne kaikki palvelijani, profeetat, varhaisesta alkaen, sanoen: Kääntykää kukin pahalta tieltänne ja parantakaa tekonne,... mutta te ette ole kallistaneet korvaanne, ette ole kuulleet Minua. "
"Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot: Kääntykää Minun tyköni, sanoo Herra Sebaot, niin Minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot."
Olin menossa nukkumaan mutta en nukkunut, kun näin tuon. Ihan kuin leffassa.
Siinä oli tyypillinen suomalainen omakotitalon piha. Talo oli ehkä 80-luvulta. Kellertävä tiilitalo, jossa oli tumman ruskea laudoitus päätykolmiossa.
Isä makasi maassa kyljellään, kädet sidottuna selän taakse. Äiti seisoi kauempana ja lapset, n. 12...14 v, seisoivat äidistä vasemmalle. Äiti suri miestään, joka teki ilmeisesti kuolemaa, ja pelkäsi itsensä ja lastensa puolesta.
Tuli sellainen olo, että pitää kertoa muillekin.