Lue keskustelun säännöt.
Itkettää vaan... raskaus ja raivoava mies
24.08.2009 |
Nyt itkettää vaan, samoin eilenkin. Raskauden takia olen nyt tosi herkkis, pillitän ihan mitättömistäkin asioista. Nyt vaan syynä on raivoava ja huutava mies.
Meillä on nyt arjen järjestämisessä ollut tosi pitkään ongelmia, meistä riippumattomia mutta jotka ovat rassanneet meitä kumpaakin jo kauan. Mies tuntuu olevan nyt aivan katkeamispisteessä, kun järjestelyt kestävät vielä hetken. Ymmärrän kyllä häntä, mutta en sitä, että hän purkaa tuon väsymyksensä huutamalla ja raivoamalla minulle. Enhän minäkään ongelmille mitään mahda, ja yhtälailla mun pitää ne kestää!
Väsymys ei paranna ollenkaan olotilaani, viime yönä sain unta vasta pikkutunneilla, oli niin paha mieli miehen raivoamisesta, ärjyi vielä sängyssäkin nukkumaanmennessä. Aamulla sama meno jatkui... Olen koettanut kysellä että mikä nyt erityisesti stressaa, koettaa jututtaa, mutta vastassa on aina vain karjunta ja loukkaaminen. Tajuan, että miehellä on nyt tosi-tosi paha olla, mutta en minäkään kaikkea kestä, etenkään tässä tilassa! Katsoinkin jo, mitä leffassa menee illalla, tuollaisen raivopään lähellä en kestä enää olla, tulee itselle niin mielettömän paha olo.
Mitä ihmettä tehdä?
Kommentit (21)
Meillä oli tossa just samanlainen tilanne, kun oli "ulkopuolista" stressiä ja yllätysraskaus. Koko raskausajan sain kuulla vain haukkumista ja valitusta, eikä itselläkään ollut mikään hyvä olo. Tosin minä olen jo sen verran kovettunut, että raivosin takaisin enkä itkenyt kuin piilossa itsekseni...
No nyt on lapsi syntynyt (meidän viides) ja vähän jo helpottaa. Minun vaan on vaikea enää rakastaa tuota miestä, tässä on vuosien varrella kertynyt niin paljon hampaankoloon katkeruutta aiheuttavia juttuja - tämä ei siis suinkaan ollut ainoa hankala jakso...
Itse aijon elää "kulissisuhteessa" ja katsoa mihin elämä kehittyy. Ruoho kyllä nayttää monesti aika vihreältä aidan takanakin... olisi kiva joskus kokea sitä todellista rakkauttakin, kun tuon miehen kanssa sitä ei ole koskaan löytynyt. Tuli tehtyä aikanaan "järkipäätös" avioliitosta ja perheestä. Lapsia en kyllä kadu, en ainuttakaan heistä!
Jos et itse halua etääntyä miehestä lopullisesti ja ehkä ottaa eroa, niin sitten suosittelen jotain parisuhdetyöskentelyä... pariterapiaa tai vaikka NMKY:n avioliittoleirejä. Moni tuttu pariskunta on siellä pelastanut liittonsa. Minulla ei vaan ole enää mitään halua "pelastaa" liittoani joten en halua sinne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä on nyt niin kiire, että parin päivän tauko ei ole mitenkään mahdollinen. Kotoakaan en haluaisi lähteä, onhan tämä minunkin kotini. Miestä en haluaisi lähettää pois, on minusta "lopun alkua", ja pelkäään, että jää pian sille tielleen. Pois lähtemällähän hän pystyisi jättämään meidän arjen ongelmat, jotka nyt rassaa, taakseen...
Mietin nyt ensi alkuun, että olen muutaman illan pois kotoa, tulen vasta juuri ennen nukkumaanmenoa kotiin.
ap
On se mies välillä ihan oma itsensäkin, mutta huomaan silloinkin kauhulla odottavani, koska se ärjyntä taas alkaa. Pelottaa, mitä tämä tekee pitkällä tähtäimellä meidän suhteelle. En voi kunnioittaa tai arvostaa tuollaista miestä, jos vielä kauan jatkuu.
Meillä on esikoinen kyseessä, itsellekin koko tämä raskaus ja hormonivaihtelut on uutta, ja jo siinä sekä vaativassa työssä olisi ihan tarpeeksi ilman raivoavaa luupäätä. Parisuhdeneuvojaa olen kyllä miettinyt, vaikka sitten yksin menisin.
Tänään aamulla miehen ärinä alkoi siitä, kun takki jonka olis halunnut päälleen olikin vielä pyykissä. Karjunta yltyi huippuunsa, kun sanoin, että et voi purkaa stressiäsi minuun, että mene vaikka lenkille kun oikein ottaa päähän.
Ap
hoitakaa ihmeessä suhteenne kuntoon ja antakaa vauvalle vanhemmat jotka puhuvat asioistaan !
Taas yksi tarnia, miksi olen paljon mielummin yh kuin tollaisessa parisuhteessa. Toivon ettei tilanne jatku kovin kauaa ! Vauvan takia !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti, jos se on molempien käyttämä ja "hyväksymä" tapa ratkoo asioita ja kertoa ikävistä tuntemuksista, niin mikäs siinä. Minä en kyllä kuuntele kenenkään ärjymistä, sais mun puolesta mennä lapsuuden kotiinsa kasvamaan. Annatteko riemastua lapsillennekin???
Meil ei huudeta, jos joku joskus yrittää (5lasta), niin minä sanon, ett tässä huushollissa ei huuda muut, ku minä! Ja minä kun en siitä oikein perusta.
Pitäiskö sen sitten pestä takkinsa edellisenä päivänä jos sen tänään päälleen haluaa?
Mitä se sulle siitä möykkää?
Meillä tarhaikäset kiljuu kun ei saa hämähäkkimies paitaa joka pesussa. Kyllä aikuisen kuuluu osata tollanen suhteuttaa. Miten se mies pärjää parin vuoden päästä kun tahtoikänen haluaa yhtä lujaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on tavallisesti todella hyvä mies. Nyt vain on liian pitkään jatkunut todella stressaava tilanne päällä, ei kestä enää kauaa mutta vähän aikaa vielä pitäisi jaksaa. Sekä vanhempani että hyvät ystäväni ovat kertoneet, miten hyvä mies on, ja että tosi hienoa on, että on jaksanut rinnallani koko sen rumban joka nyt alkaa olla takanapäin. Nyt vain on miehellä stressi mennyt kerta kaikkiaan yli äyräiden.
Ymmärrän miestäni, ymmärrän hänen pahan olonsa, mutta en ymmärrä enkä hyväksy sen minuun purkamista. Kun tämä tilanne saadaan selvitettyä, uskon, että hänestä tulee hyvä isä. Hän on normaalitilanteessa kärsivällinen, lempeä, huumorintajuinen, empaattinen. Tulee todella hyvin juttuun sukulaisten ja ystävien jälkikasvun kanssa.
Ap
Tavallisesti tuollaiset vaateasiat tms. ei ole mikään ongelma, ei missään määrin. Nyt vaan joku rassaa miestä niin kovin, että kaikki pikkuasiatkin saa aikaan hirveän raivon. On koko mies nyt epätasapainossa itsensä kanssa. Haluaisin auttaa häntä, kuunnella, jutella, mutta kun sitäkin ehdottaessa vastassa on vain raivoa.
Elämäntilanteemme on kyllä nyt todella kurja, ja hengähdystaukoa siitä ei ole ollut pitkään aikaan. Mietinkin tässä, pitäisikö läheteä jonnekin pienimuotoiseen reissuun, vaikka vain yhdeksi yöksi, irti kulutavasta arjesta rentoutumaan yhdessä. Josko se mies saisi siellä sanaisen arkkunsa auki ja kerrottua, mikä painaa. Tai ainakin etäisyyttä arjen huoliin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin voisiko miehesi hakeutua työpaikkansa työterveydenhuoltoon ja saada sieltä jotain apuja? Tokihan meidän täytyy tukea ja kestää toisiamme, mutta ei puoliso mikään kaatopaikka sentään ole!
mikä sen stressin aiheuttaa? sano nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta toivottavasti takanapäin oleva homehelvetti. Muutama viime vuosi on olleet to-del-la kuluttavaa aikaa meille kummallekin.
Ap
mikä sen stressin aiheuttaa? sano nyt.
homeongelmat ovat sellaisia ettei niitä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle.
Parisuhdeneuvonta tms. olisi ihan hyvä idea, oli ongelma mikä tahansa niin mies ei saa purkaa sitä sinuun.
Eikä erityisesti silloin kun olet raskaana, koska miehen räyhääminen vaikuttaa myös vauvaan - sinä stressaat ja koet pahaa mieltä = vauvalla menee huonosti.
Tuo pitäisi saada heti loppumaan, tavalla tai toisella.
Kerroit, että läheisesi ovat sanoneet, että hienoa että mies on pysynyt rinnallasi nämä ajat - en ihan tajua tätä.
Eikö se ole ihan normaalia, että kumppanin kanssa ollaan myös vaikeina aikoina. Missään nimessä ei ole hienoa, että toinen raivoaa toiselle, purkaa kiukkuaan raskaana olevaan puolisoon. En näe siinä mitään hienoa eikä sitä myöskään saa selittää millään stressillä.
Ota vaikka aikalisä, älä alistu enää sylkykupiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mikä se tällainen väliaikainen stressin aihe on? Ajattelin vaan, että voipi olla samat stressihuudot sitten kun se vauva syntyy. Vauvan kanssa kun elämä ei aina ole herkkua.
Tuolla hienolla tarkoitan, että mies on erittäin hyvin jaksanut tähän asti todella kurjat vaiheet. Minä olen se homeista sairastunut, hän olisi voinut jättää ongelmat taakseen minut jättämällä. Yksin on joutunut hoitamaan monia ikäviä ja raskaita asioita, joihin minä en kerta kaikkiaan ole kyennyt voimakkaan allergisen reagointini takia.
Lisäksi takana on valtavat ponnistelut (pääosin miehen taholta) uuden kodin hankkimiseksi. Keväällä hänellä oli vielä työpaikallaan rankat YT-neuvottelut, ensin jännitettiin hänen työpaikkansa puolesta ja sitten surtiin irtisanottujen työkavereiden tilannetta, stressattiin lisääntynyttä työmäärä jne.
Eli nyt on tilanne vain mennyt kerta kaikkiaan yli miehen sietokyvyn, eikä hänellä tunnu olevan enää keinoja itsellään tilanteen käsittelyyn, pahimman pahan olonsa kärjen vaan purkaa huutamalla mulle (mikä on tosi väärin). Voipi olla masennustakin taustalla, eikös se vaikeasta elämäntilanteesta johtuva puhkea yleensä just siinä vaiheessa kun tilanne alkaa edes vähän helpottaa.
Mitä tässä käytännössä voisi tehdä? Haluan auttaa itseäni ja miestäni.
Ap
homeongelmat ovat sellaisia ettei niitä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle.
Parisuhdeneuvonta tms. olisi ihan hyvä idea, oli ongelma mikä tahansa niin mies ei saa purkaa sitä sinuun.
Eikä erityisesti silloin kun olet raskaana, koska miehen räyhääminen vaikuttaa myös vauvaan - sinä
stressaat ja koet pahaa mieltä = vauvalla menee huonosti.
Tuo pitäisi saada heti loppumaan, tavalla tai toisella.Kerroit, että läheisesi ovat sanoneet, että hienoa että mies on pysynyt rinnallasi nämä ajat - en ihan tajua tätä.
Eikö se ole ihan normaalia, että kumppanin kanssa ollaan myös vaikeina aikoina. Missään nimessä ei ole hienoa, että toinen raivoaa toiselle, purkaa kiukkuaan raskaana olevaan puolisoon. En näe siinä mitään hienoa eikä sitä myöskään saa selittää millään stressillä.Ota vaikka aikalisä, älä alistu enää sylkykupiksi.
Tai joku muu loma, irtiotto, sehän on ihan burn-out.
Jotenkin arvasinkin mistä on kyse. Itse olemme olleet samassa tilanteessa. Aikaa on jo jokin vuosi, mutta vieläkään en ole kaikkia raivokohtauksia ja solvauksia unohtanut.
Toivottavasti teillä jo loppu homehelvetille on näkyvissä.
Loppu jo häämöttää, onneksi. Ei tässä muuten raskaaksi olisi uskaltautunutkaan.
Nyt on jo uusi, sisäilmaltaan hyvä koti ja pahin sairastelurumba takana. Nyt pitää tointua tähän "homeen jälkeiseen elämään", hyväksyä kaikki ne lukemattomat rajoitteet joita paha herkistyminen on tuonut.
Lisäongelmana on homealtistumisen myötä tullut kemikaaliherkistyminen, uuteen kotiin on erittäin vaikea hankkia uusia huonekaluja (kaikki pitää olla uutta, vanhat meni piloille homeen takia), eli lähes tyhjässä kämpässä asutaan. Tämä yhä vaan jatkuva väliaikaisuuden tunne taitaa eniten rassata miestä näin kotiasioissa, vieläkään ei esim. ole sitä soffaa, jolle iltaisin heittäytyä rentoutumaan. Huonekalut kun pitää hankkia yksi kerrallaan, niin että huomaa ja saa yksilöityä, jos jokin uusi huonekalu aiheuttaa ongelmia sisäilmaan.
Todella kalliiksikin tämä tulee, olen huomannut, että mikään kalustelevy ei käy, pitää olla kokopuuta, ja mikään Kiinan-tuontikaan ei käy... vähän epätoivoistakin jo tämä uuden kodin asuttavaksi tekeminen, ja hidasta, mutta eiköhän tämä asia kerrallaan järjesty. Kun nyt vaan saisi miehen olon helpottamaan ja ilmapiirin kotona hyväksi.
Ap
Jotenkin arvasinkin mistä on kyse. Itse olemme olleet samassa tilanteessa. Aikaa on jo jokin vuosi, mutta vieläkään en ole kaikkia raivokohtauksia ja solvauksia unohtanut.
Toivottavasti teillä jo loppu homehelvetille on näkyvissä.
Minullakin puhkesi lisänä allergia, en tiedä ihan mille. Luultavasti jokin liima- aine lastulevyissä tai formaldehydi. Mm. uudet ikean hyllyt piti kantaa varastoon. Mutta kuitenkin, ihanaa ettei joka aamu ole kurkku kipeä ja korvassa painetta. Ei okseta, ei ole limaisuutta.
Homeasunto on kyllä niin kokonaisvaltainen toivottomuuden suo, mutta nyt kun pahin alkaa olla takana voi sitten yrittää unohtaa menneet ja keskittyä vauvan odotukseen.
Me tarvitsimme psykologinkin apua pitääkseemme suhteen jotenkin kasassa (pakko oli kun lapset olivat niin pieniä), mutta siitä ei paljon apua kuitenkaan ollut. Tilanne ratkesi vasta kun hometalo eli meidän taistelutanner oli poissa.
Jos olet töissä, haet sairaslomaa, menet vanhemmillesi, sisaruksillesi tai ystävillesi "lomalle" pariksi päiväksi ja sanot siipallesi , että palataan asiaan, kun osaa käyttäytyä!