mitä haittaa jos 4v nukkuu klo 23-11
yöunet, ei päiväunia? Miks pitäis herätä niin aikasin, kun koko perheen rytmi on tollanen ja määrällisesti unta tulee tarpeeks?
Kommentit (15)
Meidän perheemme rytmi ei ole tuollainen ja meille tuollaisesta rytmistä olisi haittaa. Meillä kun on myös muita lapsia kuin tuo meidän 4-vuotias niin on esikoisen eskari, joka alkaa klo 9 ja 4-vuotiaskin on menossa kerhoon.
tuollaisen rytmin, voi olla vaikeuksia kun menee kouluun.
Siihen mennessä ehtii uuden rytmin oppia vielä monta kertaa. Turha huoli. Kyllä sitä sitten oppii kun on pakko.
Itse olen myös aamu-uninen ja illanvirkku ja koulun alku lomien jälkeen oli aina vähän vaikeaa, mutta kyllä siihen koulurytmiinkin aina tottui.
koko perheen rytmi voi olla tuollainen? Eikö teillä ole koululaisia? Onko työvuorot aina iltaisin? Entäs kerhot, neuvolat sun muut menot? Eikö ole hankala sopia tuttavien kanssa menoja, jos esim ateriarytmit ovat ihan erilaiset? Syötte aamupalaa silloin, kun muut syövät lounasta.
Juu ei mitään vikaa, jos onnistuu, mutta ihmettelen tosiaan, miten oikeasti onnistuu.
niin mikäettei! Itse tykkään enemmän meidän rytmistä eli klo 20-08 unet (ei päikkäreitä), jotta jää omaa aikaa iltaan vanhemmille, eikä tarvi kuitenkaan kukonlaulun aikaan ylös pompata. Kukin tyylillään!
koko perheen rytmi voi olla tuollainen? Eikö teillä ole koululaisia? Onko työvuorot aina iltaisin? Entäs kerhot, neuvolat sun muut menot? Eikö ole hankala sopia tuttavien kanssa menoja, jos esim ateriarytmit ovat ihan erilaiset? Syötte aamupalaa silloin, kun muut syövät lounasta. Juu ei mitään vikaa, jos onnistuu, mutta ihmettelen tosiaan, miten oikeasti onnistuu.
koko perheen rytmi voi olla tuollainen? Eikö teillä ole koululaisia? Onko työvuorot aina iltaisin? Entäs kerhot, neuvolat sun muut menot? Eikö ole hankala sopia tuttavien kanssa menoja, jos esim ateriarytmit ovat ihan erilaiset? Syötte aamupalaa silloin, kun muut syövät lounasta.
Juu ei mitään vikaa, jos onnistuu, mutta ihmettelen tosiaan, miten oikeasti onnistuu.
kotiäiti ja isä on työtön ja toi 4v. on lapsista ainoa/vanhin. Eli silloin varmaan onnistuukin. Mutta meidän 4v. on päiväkodissa ja vanhemmat töissä, jolloin on pakko olla kasista-kasiin rytmi nukkumisessa lapsella.
menee nukkuu klo.21-23 ja herää jo klo.7-9.. oon monesti toivonut että nukkuis just johonkin klo.11 asti, mut ihan turhaaan oon toivonut.. ja poika ei nuku ollenkaan päiväunia.
se onnistuu, meilläkin oli vielä keväällä noin. Neuvolat sun muut onnistui meillä hyvin, kun ajan varasi klo 12 eteenpäin. Ja me ei syöty aamupalaa vaan suoraan lounasta.
Nyt meillä 4v herää 9-10 välillä, mutta harvoin ollaan noin 'aikaisin' minnekään menossa muutenkaan.
Oletko kuullut, että neuvolassa on myös iltapäiväaikoja??
tuo neuvola nyt oli vain esimerkki, älä tartu siihen.
Ja meidän neuvolassa ja esim hammaslääkärissä tai lääkärissä on kyllä tosi hankala saada aikoja, eli pitää ottaa ne ajat, joita tarjotaan. Jos sanotaan, että ainoa vapaa aika on yhdeksältä aamulla, ei auta sanoa, että meillä nukutaan vielä.
Sitten, kun eskari /hoito /koulu alkaa olla lähellä, voi rytmin kääntää pikkuhiljaa.
Meidän pian 4-vuotiaalla on rytmi sellainen, että nukkuu yöunet 20-06 ja päiväunet n. kaks tuntia joka päivä.
Monet on sanoneet, että pitäis laittaa myöhemmin nukkumaan, että nukkus pidempään, mutta en todellakaan usko heitä, koska itse olen aamuvirkku ja ennemmin herään tytön kanssa uuteen aamuun virkeänä kuudelta & vietän iltaisin laatuaikaa miehen kanssa kuin valvon illalla lapsen kanssa ja vietän yksin aikaa hereillä aamuisin.
Jos se elämäntyyliinne sopii. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tehdä tasaista 8-16-työpäivää, lapsen paras on virkeä vanhempi jolla mahdollisuus nukkua - mikä ei ole mahdollista ilta / yötyöläiselle jos lapsi pomppaa ylös klo 7.
yhteistä laatuaikaa. Tuskin jaksatte 23 jälkeen mitään touhuilla miehen kanssa ja jos nukutte aamulla yhtä pitkään kuin lapsi eikä lapsi edes nuku päikkäreitä niin eipä ole kahdenkeskistä aikaa.
on 4v:lla juuri tuollainen rytmi! Sänkyyn kyllä laitetaan jo aiemmin mutta yleensä menee tovi että nukahtaa. Ja aamulla ehkä vähän aikaisemmin herää, reilusti 10 jälkeen kuitenkin. Minä olen kotiäiti ja teen osa-aikaisesti töitä, mies tekee vuorotöitä. Ollaan miehen kanssa yökyöpeleitä, voidaan hyvin valvoa 2 asti eli yhtestäkin aikaa kyllä on. Aikaisemmin herääminen kyllä onnistuu jos tarve vaatii. en ole ikinä ymmärtänyt tuota kommenttia että sitten tulee vaikeaa kun kouku alkaa! Pitäisikö siis jo 7 vuotta ennen koulua elää vaikeasti jottei kouluun mennessä olisi vaikeaa? Eiköhän siihen totutteluun riitä pari viikkoa aikanaan.
yhteistä laatuaikaa. Tuskin jaksatte 23 jälkeen mitään touhuilla miehen kanssa ja jos nukutte aamulla yhtä pitkään kuin lapsi eikä lapsi edes nuku päikkäreitä niin eipä ole kahdenkeskistä aikaa.
varsinkin jos ei aamulla tarvitse 6:lta herätä.
Tuolla aikataululle ehtii touhuta muuten aamullakin ihan mitä vaan.
tuollaisen rytmin, voi olla vaikeuksia kun menee kouluun.