Mikä kotiäitiydessä on rankkaa?

voi olla esimerkiksi se, että kaikille ei vain riitä se,e tää on kotona. Itse opiskelen samalla, kun olen äitiyslomalla/hoitovapaalla. Tuollon pääsen pois kotoa ja tapaan ihmisiä, jotka Ei nimenomaan ole samassa tilanteessa kun ite oon. Kotona tosiaan loppuu tunnit kesken päivässä, kun äitikin on kuitenkin ihminen, joka on itsekäs ja haluaa tehdä omia aasioita joista on kiinnostunut. Lenkillä käyn lasten kanssa ja ulkoilemassa. Se ei valitettavasti mulle riitä omaksi hommaksi...

Olen samaa mieltä siinä, että kotiäitiys oli siinä vaiheessa henkisesti rankkaa kun ei ollut työpaikkaa odottamassa.



Noin yleensä mielestäni äitiyslomat ja hoitovapaat ovat olleet elämäni parasta ja helpointa aikaa. En tosiaan ole mikään supermamma, mutta kyllä omalla logiikallani oli huomattavasti helpompaa yhdistelmä kotona oleminen + kotityöt kuin työssäkäynti + päiväkotirumba + kotityöt.



Töissä käydessä joutuu ihan koko ajan suorittamaan jotain - aamut on hässäkkää, töissä on hässäkkää, sitten kiidät päiväkodille hakemaan lapsia ja kotiin tullessa alkaa ruoan loihtiminen ja pahimmassa tapauksessa ruuhkassa kaupassa käyminen. Loppuilta menee pyykin kanssa riehuessa ja paikkoja siistiessä. Työelämään kuuluu sellainen pää kolmantena jalkana meneminen (vaikka mulla ei todella ole mitään uraa eikä normaalia pidempiä päiviä) ja jatkuva riittämättömyyden tunne. Kotona oleminen oli todella leppoisaa ja kiireetöntä - silti todellakin tuo henkinen puoli käy varmasti alussa ja pidemmän päälle raskaaksi. Muistan kyllä kotiäitiydestäkin tylsät päivät kun klo 11 jälkeen ei ollut kerrassaan mitään tekemistä, odotti vaan että lähtee hakemaan isompia kerhosta. Postin tulo oli päivän kohokohta :)



Itse olin kotona ensin yhteensä 2½ vuotta ja sitten hiukan reilu vuoden.

Esikoinen oli "normaali"-vauva, toinen superhelppo, nukkui hyvin, ja viihtyi itsekseen lattialla/sitterissä pitkiäkin aikoja. Silloin oli aikaa itselläkin nukkua, syödä rauhassa, siivota ja jopa silittää koko perheen kaikki vaatteet kun ei muutakaan tekemistä ollut... No, nyt kolmannen kohdalla olen koko ajan ihan loppu. Vauva ei nuku hyvin yöllä, eikä päivällä, joten univelkaa on jatkuvasti. Ei viihdy puolta minuuttia kauempaa itsekseen edes juuri heränneenä, syötettynä, kuiviin vaihdettuna. Ei viihdy kantorepussa eikä liinassa. Joten kotitöitä sitten tehdään yhdellä kädellä vauva sylissä. Tämä vauva ei myöskään viihdy isänsäkään kanssa kovin kauaa, joten ei siitäkään ole apua. Onneksi meillä muut lapset on jo isompia, vaikka välillä harmittaa kun ei heille paljoa aikaa jää.

Mutta tämän kolmosen kohdalla todellakin koen että kotiäitiys on rankkaa, fyysisestikin siinä määrin että se imuroiminen ja tiskien laitto yhdellä kädellä vauva sylissä kyykkien on aika raskasta... Mutta tietysti eniten henkisesti kun ei ikinä saa kunnolla levätä. Onneksi meillä käy sentään kotipalvelun työntekijä kerran viikossa viemässä vauvaa ulos, että saan nukkua sen pari tuntia rauhassa :-)