Höh! Siskoni suuttui minulle silmittömästi:(

Jos lukutaitosi on yhtä kuralla kuin kirjoitustaitosi, niin suosittelen tavaamaan ensin sen Aapisen ja sitten vasta niitä lastenkasvatusoppaita. Voi olla, että niistä saa enempi irti vähän paremmalla lukutaidolla...



Juu ja muista silti sen kasvatusoppaan tavattuasi, että toiset osaa kasvattaa lapsiaan myös ilman näitä oppaita ihan omaan itseensä luottaen ja omaan järkeä käyttäen. Ei kaikki ole niin avuttomia, että lasten hankkiminen, odotus, kasvu ja kehitys pitää opetella kirjoista lukemalla ;)!



Terkuin 12, jolla on pienenä hoitoon laitetut, fyysisesti ja psyykkisesti terveet, sosiaaliset ja luottavaiset lapset

on vauvan hylkäämistä.

Näin esim. Ranskassa asuvan ystäväni poika. Siinä ei ole mitään tavatonta ja kun tätä suomalaista nuorisoa vertaa muihin, eipä kyllä ainakaan positiivisesti erotu joukosta. Missä on yhtä paljon nuorten mielenterveysongelmia kuin meillä, vaikka lapset ovat jopa 3-vuotiaiksi kotona?

Ottamatta mitään kantaa siskosi reaktioon, kysyisin vain, että miksi olet lapsen hankkinut? Tähän asiaanhan löytyy loputtomasti perusteluja puolesta ja vastaan, mutta miksi työsi on sinulle tärkeämpi kuin oma lapsi?



Näen jatkuvasti ympärilläni sitä, kuinka vanhemmat vakuuttelevat itselleen, ettei heidän elämänsä ole muuttunut lapsen saamisen jälkeen, mutta mikä silloin on lapsen saamisen idea? Hankkia jonkinlainen statussymboli sarjaan oma talo, auto ja lapsi...? Lapsen saaminen muuttaa ja sen pitääkin muuttaa elämää!

Kannattaa kyllä lukea koko ketju läpi ennenkuin kommentoi. Luulisi jokaisen jaksavan näinkin lyhyen ketjun lukea...

on vauvan hylkäämistä.

Mä olen vienyt esikoisen perhepäivähoitoon 4,5kk:n ikäisenä. Hoitopäiviä viikossa oli 3-4. Nyt lapsi on 12-vuotias eikä meillä ainakaan koskaan ole ollut mitään ongelmia tytön kanssa. Eikä hänelläkään ole ollut ongelmia esim. koulussa, sosiaalisissa suhteissaan tai vuorovaikutuksessa muutenkaan. On oikein iloinen, reipas ja hyvän perusturvallisuuden omaava tyttö.

siis se että tytöllä on hyvä perusturvallisuus kun on iloinen ja reipas jne, eikä mitään ongelmia ole. Omalta kohdalta voin kertoa että olin aina kiltti tyttö kotona ja koulussa, ystäviä oli paljon ja olin itsenäinen. 20 korvilla, ensi seurustelusuhteissani roikuin miehissä ja annoin suomeksi sanottuna kohdella kuin paskaa, annoin miesten kusettaa niin rahallisesti kuin muutenkin... Onneksi myöhemmin aloin ymmärtämään ettei niin voi jatkua ja löysin hyvän miehen. Jälkeenpäin olen miettinyt että johtuikohan tämä miehissä roikkuminen siitä että koen että lapsena en saanut vanhemmiltani tarpeeksi huomiota. Ja kun en tätä huomiota saanut, en jaksanut yrittääkään vaan annoin itsestäni pärjäävän kuvan. Tänäkään päivänä en muuten ole mitenkään läheinen vanhempieni kanssa...

Tällä en tahdo syyllistää ketään ettei lapsia saa jättää pienenä hoitoon, koska kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole. On eri elämäntilanteita ja taloudelliset mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Tarkoitan vain sitä että se että lapsi vaikuttaa pärjäävän ja kaikki on ok, ei todellakaan tarkoita sitä etteikö lapsi silti voisi sisimmässään kokea että hänet on hylätty...

Käski ihan poistaa numeronsa puhelimestani. Syynä se, että kehoitin häntä hankkimaan ammatin ja hakemaan edes kesäksi edes jotain töitä, ettei vanhempien rahapussilla tarvisi käydä, aikuisen ihmisen. Myönnän olleeni ilkeä, mutta sellainen vetelehtiminen korpeaa.

Olisit mennyt synnäriltä suoraan töihin vaan, mitäs jäit kotios maleksiin! Älä ny jonkun oman lapses takia työhön jätä menenemättä!

Mäkään en tahdo syyllistää sua mutta juuri vähän aikaa sitten luin erään paljon tutkimustyötä tehneen psykologin (mutta kun en piru vie enää muista kenen :)) haastattelun, jossa se puhui aikuisten ihmisten vastuunottamisesta. Tarkoittaen sillä sitä, että aikuisten ihmisten, jotka eivät oikeesti ole kokeneet lapsuudessaan mitään traumaattista (seksuaalista hyväksikäyttöä, väkivaltaa tms.), ei pitäisi syyttää jokaisesta aikuisuudesaan kokemasta negatiivisesta tapahtumasta tai käyttäytymismallista lapsuuttaan. Pitäisi oikeesti uskaltaa ottaa vastuu itsestään eikä syyttää vanhempiaan jokaisesta pienimmästäkin asiasta, jossa voisi kuvitella tulleensa väärinkohdelluksi!



Musta toi vaan kuulosti jotenkin järkeenkäyvältä! Nykyään tuntuu, että joka toisella on ollut todella traumaattinen lapsuus, jonka vuoksi sitten saa oikein luvan kanssa sairastua vaikkapa masennukseen. Toiset taas voi käyttää lapsuutensa traumoja syynä ylipainoonsa, laiskuuteensa, ihan mihin tahansa.



Mulle tietty on ihan sama miten kukakin asiansa ja elämänsä hoitaa. Mutta jos vaikkapa haaveilisi uudelleenkouluttautumisesta, niin jollain psykoterapeutin hommalla varmaan nykySuomessa saattaisi ihan hienosti elantonsa tienata...

sinä olet sentään järkevä ihminen etkä näitä hysterisoivia ihmisiä kuten siskosi! Oma elämä ei lopu siihen että saa lapsia vaan työälämää on vielä sen jälkeenkin. Siskosi taitaa vaan olla katellinen kun sinä uskallat lähteä työhön ja hän itse ajattelee "lapsen parasta" kotona kökkien..

Asuisinpa vaikka siellä Ranskassa, kukaan ei katsoisi kieroon kun ei ole kestovaippaileva, täysimettävä kotiäiti joka syöttää luomuruokaa Marimekkopaidassaan... aaargggg!!

Olisit mennyt synnäriltä suoraan töihin vaan, mitäs jäit kotios maleksiin! Älä ny jonkun oman lapses takia työhön jätä menenemättä!

Lapsi saa olla kotihoidossa edelleen, ja ap hankkii leipää pöytään. Mikä tässä on ongelma?

Olisit mennyt synnäriltä suoraan töihin vaan, mitäs jäit kotios maleksiin! Älä ny jonkun oman lapses takia työhön jätä menenemättä!

Lapsi saa olla kotihoidossa edelleen, ja ap hankkii leipää pöytään. Mikä tässä on ongelma?

...eli alussa vauvalla tulee olla yksi päähoitaja. Jos se vaihtuu keskenkaiken hyvin nuorella iällä niin kyllä siitä vauvalle tulee hylkäämisreaktio.



Mutta siis oikeastiko olet lähtemässä kesken äitiysvapaata (ensimmäiset 3kk)? Josko kuitenkin kesken vanhempainvapaata...

Aina rähisemässä kaikesta.

varsinkin jos silti on kotihoidossa. ennen kuitenkin lapset lykättiin hoitoon jo 3kk:n iässä. ainoa mihin se voi vaikuttaa on sinun ja lapsen välinen kiintymyssuhde.

minä vein lapseni 10kuisena päiväkotihoitoon, hänestä on tullut sosiaalinen ja itsenäin en tapaus. Mielestäni oikea ratkaisu meille :)

Eli käytännössä ennen kuin lapsi täyttää 3kk.



Vai oletko lähtemässä kesken vanhempainvapaan töihin jolloin lapsi voi olla jo esim. 8kk kun lähdet. Noissa on vissi ero.



Jos olet lähdössä ennen kuin lapsi on edes 3kk niin se on kyllä mielestäni erittäin omituista. Kyllähän siitä tulee hylkäämiskokemus lapselle. Toisaalta ei se lopullisesti pilaa lasta ja suurin vaikutus tuossa on sinun (äidin) ja lapsen välisessä suhteessa.

minä vein lapseni 10kuisena päiväkotihoitoon, hänestä on tullut sosiaalinen ja itsenäin en tapaus. Mielestäni oikea ratkaisu meille :)

vanhempainvapaa-ajasta.

Ja lapsemme olisi 7kk:n ikäinen kun lähtisin takaisin työelämään.

Hän olisi kokoajan kotona, eli en vie kunnalliseen tai yksityiseen hoitoon. Isoisä hoitaisi häntä päivässä n. 4 tuntia.

Kyse ei ole lapsellemme vieraasta ihmisestä, vaan isovanhemmasta, jota näkee melkein päivittäin.



En vaan ymmärrä miksi siskoni suuttui. Hän itse aikoo jäädä lapsensa (nyt 3kk) kanssa kotiin vähintään esikouluun asti. Ja tämä on hänen mielestään ainut ja paras vaihtoehto.



ap