Pelottaa huominen
Meen huomenna töihin, 3 vuoden jälkeen. Olen siis ollut hoitovapaalla. Olisin halunnut vaihtaa työpaikkaa, on hyvä koulutus ym. mutta eihän tässä lamassa mitään löytynyt :(.
Tilanne on se, että osastoni on hajotettu kokonaan sekä ihmisten että tilojen osalta. Oli tiedossa jo kun lähdin äitiyslomalle, että siellä on hometta. Nyt sitten on kaikki mun osaston lattiat revitty ja työ kestää ainakin helmikuulle, luultavasti pidempään.
Osa entisistä työkavereistani on mennyt muihin työpaikkoihin, tajusivat hakea kun vielä niitä sai... osa jäänyt eläkkeelle ja 2 on jollakin perhevapaalla. Ei oo ketään työkaveria enää, paitsi pomoni, joka ei oo mikään organisoinnin mestari tosaan. Ja jää 2 vuoden päästä eläkkeelle. Ja hän on koko lafkan pomo.
Mä en tiedä, mitä teen siihen asti kun tiloja ei ole (eikä käytännössä koko osastoa). Pomo sanoi, että uusia palkataan kun remontti on ohi. Kysyin mitä mun työtehtävät ovat siihen asti. Vältteli kysymystä. En voi tehdä muiden hommia, koska olemme ihan eri alalta, osastoni oli erikoisosasto, jossa oli tietyn alan ammattilaisia. En siis osaa niiden muiden töitä eikä he osaisi mun töitäni.
Nyt pelkään ettei oo mitään hommia pitkään aikaan, aika tulee todella pitkäksi tai mut irtisanotaan/lomautetaan.
Kivaa palata töihin näissä tunnelmissa :/.
Mitä luulette että tapahtuu?
Kommentit (3)
että vaikka olisit joku puhelinvaihde ym. niin palkkaa ei alenneta.
Tuollaista se on nyt kaikilla, jos lohduttaa.
ehkä joudut johonkin helppoihin hommiin, joita osaa jokainen järjellä varustettu...
Työnantajalle on periaatteessa velvolllisuus osoittaa muuta työtä tuoksi ajaksi. Asiasta pitää neuvotella, ja ota luottamusmies mukaan, äläkä allekirjoita mitään, ennen kuin olet tutkinut sopimuksen
Sut voidaan myös lomauttaa siksi aikaa, kun remontti on käynnissä.
varaudu pahimpaan. eli jopa irtisanomiseen.