Todella raskas ja ahdistava tilanne töissä.
Olen töissä yrityksessä joka tekee alihankintatyötä toisille yrityksille. Asiakastyö, jossa olen ollut viimeiset 2 vuotta loppui. Koko työryhmäni sopimukset asiakkaan kanssa loppuivat ja uusia sopimuksia ei vielä ole saatu aikaiseksi asiakkaan vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi. Suurin osa työryhmäni ihmisistä irtisanottiin, jokunen irtisanoutui itse ja lähti opiskelemaan kuten esimieheni.
Minut siirrettiin toiseen tiimiin, jonka esimies on todella hankala. Hän on minua nuorempi, kompetenssiltaan epäpätevämpi ja luultavasti palkkansakin on huonompi kuin minun. Nyt olen joutunut hänen hampaisiinsa. Hänen tehtävänään on tehdä asiakkaille tarjouksia ja hankkia meille työprojekteja. Hän ei kuitenkaan ole ainuttakaan asiakkaalta tullutta tarjouskyselyä suostunut minulle antamaan, en ole kuulemma tarpeeksi pätevä vaikka oikeasti olen ylipätevä jopa joihinkin projekteihin ja asiakkaat aivan varmasti huolisivat minut kiljuen. Hän sitävastoin tarjoaa näitä projekteja jopa vielä valmistumattomille ihmisille.
Pomo on kuin olisin ilmaa, ei muutenkaan puhu minulle halaistua sanaa, ei kuule, ei näe vaikka istumme tällä hetkellä samassa avokonttorin huoneessa. Mitä voin tehdä, kun hän selvästi on päättänyt savustaa minut ulos talosta? Minulla on vielä niin huono tilanne, että työsopimukseni raukeaa, jos olen yli 6kk ilman asiakkaan maksamaa projektia.
Vanha esimieheni ei siis ole talossa enää ja esimiehen esimies taas on niin korkeassa asemassa, ettei hän oikeasti edes tiedä kuka olen. Jos ei olisi lamaa, olisin jo varmasti vaihtanut työpaikkaa, mutta nyt ei ole mitään ja tämäkin uhkaa lähteä alta.
Kommentit (4)
kielletty. Myös ns ristiin rekrytoiminen asiakasfirmojen ja työnantajani välillä ehdottomasti kielletty sanktioiden uhalla.
ihan suoraan. Suosittelisin ensimmäisenä sitä ja jos se ei auta niin ottaisin yhteyttä pomon pomoon. Onhan pomollekkin jokin kontrolli olemassa, vaikka iso johtaja ei sinua tuntisikaan niin kyllä sinulla on oikeus esittää asiasi seuraavaan portaaseen jos pomon kanssa on ongelmia.
Jos ei auta, niin järjestä palaveri, jossa pomo, luottamusmies ja mielellään vielä pomon pomo.
Vie asia niin ylös kuin tarvetta on. Älä anna töniä itseäsi.
Mutta muista pysyä asia linjalla. Älä väitä mitään, mitä et pysty todistamaan.
Tsemppiä! Itse tein näin, kun ei alkanut hommat töissä aueta. Pyysin palaveriin pomoni ja hänen pomonsa.
Monesti jo työpaikassa oleva otetaan helpommin.