Lue keskustelun säännöt.
Jos saa lapsen noin 20 vuotiaana
09.08.2009 |
Huonoja puolia siinä mielestäni on se, että parisuhde on usein epävakaa (->eroavat hyvinkin usein), samoin oma kehitys aikuiseksi kesken. Usein alle 25-vuotiaat miehet ovat kykenemättömiä ottamaan vastuuta ja sietämään tylsyyttä ja isyyden vaatimaa sitoutumista. Äiti kasvaa siinä kyllä usein väkisinkin aikuiseksi, kun mies jatkaa bailausta ja harrastuksiaan.
Nämä äidit saavat usein myös myöhäisherätyksen ja 35-vuotiaina korjaavat menetettyä nuoruuttaan bailaamalla ja pukeutumalla 20 vuotta itseään nuoremmiksi.
Usein tämän ikäisenä lapsen saaneet myös kasvatuttavat lapsensa omilla vanhemmillaan. Eivätkä myös raha-asioissa ota vastuuta, vaan kinuavat vanhemmiltaan.
Nämä erimerkit ei tietenkään koske läheskään kaikkia nuorena lapsen saaneita.
Kommentit (37)
Onko lähipiirissä peräti kaksi nuorta äitiä?
Itse olen saanut lapsen 20v., toisen 23v ja kolmannen 31v. Kaikki samalle miehelle.
En väitä että helppoa olisi aina ollut, mutta ei kai kenelläkään parisuhde ole aina ruusuilla tanssimista? Jälkikäteen olen ajatellut usein, että olin monessa asiassa huomattavasti jyrkempi ja tarkempi nuorempana, oli pakko olla, kun ympäristö seurasi silmä kovana nuoren perheen arkea. Tämän ympäristön paineen vuoksi olen ollut ehkä liiankin vaativa esikoisellemme, joka on hyvin omatoiminen ollut aina, töihin palasin liian aikaisin "meinaatko jäädä kotiin lihomaan vauvan kanssa ja antaa miehesi raataa rahat perheelle?" -kommentti korvissa soiden.
Nykyisin ei tule pitkiä silmäyksiä, jos kipaisen kauppaan tukka hapsottaen vauva kainalossa, tahrainen paita päällä. 10 vuotta sitten olisi jo kylällä supistu, kuinka en viitsi lapselle edes puhdasta päälle....
Myös rohkeutta pitää kiinni omista mielipiteistä on tullut lisää ja kaikki ulkopuolisten kommentit eivät hetkauta suuntaan tai toiseen. En enää yritä olla paras äiti lapselleni, vaan olen!
En silti toivo omien lapsieni välttämättä tekevän lapsia vielä 20-v, mutta itsepähän he sen päättävät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että pitää lapsen,abortinhan saa siis kuka tahansa.
heistä kukaan ei ole enää ensimmäisen lapsen isän kanssa yhdessä, mutta itse ovat lapsensa kasvattaneet.
Heistä kaikilla on myös 2. asteen koulutus tai alempi.
22-vuotiaina, vuoden yrittämisen jälkeen. Yhdessä oltiin oltu jo muutama vuosi. Nyt 16 vuotta myöhemmin, olemme edelleen yhdessä, lapsiakin on lisää.
Koulutus on edelleen alhainen, emme ole opiskelleet yliopistossa, ammatti ja työpaikka on molemmilla.
Helppoa ei ole aina ollut, mutta kenellä on? Vaikeuksista on selvitty ja tullaan selviämään.
niin kenenkään ei tulisi hankkia lapsia. Yhtä lailla: kolmekymppisiltä puuttuu aika, nelikymppisiltä terveys. Koskaan ei ole täydellistä, aina löytyy huonoja puolia. Siinä sitten odotetaan sitä oikeaa aikaa. Ja odotetaan. Ja lopulta istutaan kaikki vanhainkodissa ja mietitään että kuka nämä kakkavaipat vaihtais.
Kyllä se vapaudenmenetys taitaa kolahtaa vanhempiinkin, mistä tuo varoitus myöhäisherätyksestä muuten kumpuaisi.
Jos 20-25-vuotias mies pakenee vastuuta harrastuksiin ja biletykseen eikä kykene normaaliin tylsyydensietoon ja muihin elämän realiteetteihin niin jotain on mennyt kasvatuksessa pahasti pieleen. Mitään normaalia ja tavanomaista siinä ei ole.
Koskaan en ole lasta hoidattanut tai häntä elättänyt vanhemmillani, vaikka ikää on se 20+.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mun mielestä tää on just hyvä ikä! Mies kyllä 7v vanhempi. Mulla on koulukin (AMK) kesken, mutta toisaalta se on työelämää joustavampi lapsen kanssa. Oon kerennyt mennä ja nähdä ja elää, mutta elämää on vielä edessäkin. Se on kiva, kun oma äitini on 46v., niin on tietty innolla mukana ja apuna, mutta todellakaan hän ei tule lastamme kasvattamaan. Ei edes asu samalla paikkakunnalla, vaikkei nyt kaukanakaan. Isäni osti meille kyllä vaunut, mutta täysin omasta tahdostaan ja aloitteestaan. Mummuilta tulee pienempiä lahjoja, mutta se on kai normaalia? Raha-asiat kyllä hoidetaan ihan itse, vaikka tosiaan olenkin opiskelija ja kun opintoihin palaan, niin ihan minimillä mennään. Mieskin vasta valmistui (viime kuussa) ja nyt on työnhaku käynnissä. Paha aika, mutta kaippa se kohta jotain löytää, kun on valmis muuhunkin kuin vain oman alan hommiin. Koko ikänsä töitä tehnyt. Ja minäkin opintojen lisäksi (ja ennen), mutta se on kyllä lopetettava, koska haluan antaa lapselleni aikaa.
No, en tässä varmaan tarkoitettiin vielä nuorempia kuin mä, mutta tunnen itseäni nuorempia äitejä, jotka on saaneet lapsen/lapset 20v. tai vähän yli. En mä mitään ongelmaa tässä näe. Hmm, yhdellä mies ei ole pätkääkään lapsista kasvanut, ei kyllä hirveen kypsältä vaikuta. Mutta kaverini on hyvä äiti ja tarpeeksi kypsä, vaikka joskus tykkää viihteelläkin käydä. Tämä ei kuitenkaan liene äideiltä kiellettyä, kun lapsi/lapset ovat tutun ja turvallisen hoitajan kanssa, eikä pomputella ympäriinsä?
Meillä:
-epävakaa parisuhde
-oma kehitys kesken
-mies ei ollut kypsä isäksi
-elätetty ja kasvatettu lapset itse
-parhaamme yritetty
-lapset suht onnellisia, halittuja ja kehuttuja
-parisuhde on "pakotettu" toimimaan
-olen tyytyväinen elämääni vaikken ole suoritunut kaikesta täydellisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokemuksen mukaan taas näitä bailaaja- ja eroajavanhempia ovat kolmekymppiset, jotka ovat jo niin tottuneita bilettämiseen ja ovat aina vaan huolehtineet itsestään, että eivät osaakaan muuttua lapsen synnyttyä.
Ennen lapset "tehtiin" nuorempina. Anoppi oli jo 23vuotiaana kahden lapsen äiti. Edelleen yli 40vuotta myöhemmin on yhä onnellisesti aviossa lasten isän kanssa ja lapsistaan kasvoi hienoja ihmisiä. Että nuoretkin vanhemmat pärjää!
Ikä ei varmaan ole olennaista. Ikuisia teinejä löytyy vanhoistakin kun taas joku nuori voi olla hyvinkin vastuuntuntoinen. Lapsi kasvattaa vanhempiaan monella tavalla. Itse olen saanut lapseni n.30vuotiaana, kaksikymmpisenä en ollut miestäni vielä tavannut. Miksikään bailaajaksi en ole koskaan vielä oppinut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että nuori äiti sopeutuu helpommin lapsi arkeen kuin vanhempi äiti joka on jo ehtinyt tottua siihen menevään elämään.
Itse ollut nyt 5v mieheni kanssa yhdessä, olen 22v ja mies 26v. Toinen lapsi syntyy hetkenä minä hyvänsä. En voi takuuvarmasti sanoa että olemme yhdessä elämämme loppuun saakka. Voiko kukaan?
Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Itse olen 20 ja odotan esikoista LA maaliskuussa.
Mieheni kanssa meillä on jo kolme vuotta yhteiseloa (mieheni on 22) ja meillä on OMA itse rakennettu talo pk-seudalla,minulla on liikunnan-ohjaajan ammatti ja mieheni on talonrakentaja. Me olemmat molemmat ennen tätä "bailattu" sieltä 14 kesäsestä emmekä enää 18-vuotiaina nähneet moisessa mitään hohtoa. Jotkut tykkää jotkut ei. Me tarkoituksella halusimma lapsen nyt eikä pidä yleistää,että kaikki eroaisivat nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mistä nämä yleistykset ovat peräisin. äiti21v
olen 40 v, ja niistä jotka 20 v parisuhteessa aivan minimaalisen pieni prosentti enää saman kanssa 27-vuotiaana, saati 40-vuotiaina.
Ja ihan varmasti, jos näille olisi sanottu sama asia silloin 20 vuotta sitten, niin olisivat myös loukkaantuneet ja olleet sitä mieltä, että heidän rakkautensa kestää ikuisesti :-)
Nykyään vielä samanikäiset ovat paljonpaljon mukavuudenhaluisempia, erotaan paljon helpommin. Joten jos 20 vuotta sitten 5 % noista parisuhteista kesti, niin nyt se on varmaan 2-3 %.
Itse menin naimisiin 20-vuotiaana (mies silloin 24), esikoinen syntyi kun olin 22. Nyt neljätoista vuotta myöhemmin, olen viiden lapsen onnellinen äiti (kuudes tuloss, nyt rv. 33), ja edelleen onnellisesti naimisissa. Koin olevani silloin jo valmis ja parisuhde oli vakaalla pohjalla (tavattiin 5 vuotta ennen naimisiinmenoa). Mies, enkä myöskään minä, ole koskaan mitään viinaa maistanut (lasi-pari viiniä kyllää menee silloin tällöin). Itse en koe, että olisin menettänyt jotain suht. nuorena saadun lapsen takia. Ja lapsia en kyllä vanhemmillani ole kasvatuttanut enkä rahaa kinunnut, että revi siitä. Ei tarvitse kuitenkaan yleistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaan parisuhteen kestosta. Oletteko te vanhemmat äidit valmiita lyömään vetoa, että olette 20v samassa parisuhteessa?
Voihan se tietysti olla, että nuorena solmitut suhteet päättyy eroon ennen kuin 20v tulee täyteen, vaan toisaalta, vanhempana solmitut suhteet voivat hyvinkin päättyä myös. Tai sitten ei vaan elinikä riitä sinne saakka.
mitä pidempään parisuhde kestää niin sitä suurempi ansio. Ei siitä huonossa suhteessa vuosikausia kituuttamisesta tule kukaan jälkikäteen palkitsemaan.
Vaikka eroavia kuinka haukuttaisiin mukavuudenhaluisiksi jne, minä ainakin eroaisin, jos suhteeni olisi huono.
mistä nämä yleistykset ovat peräisin. äiti21v
olen 40 v, ja niistä jotka 20 v parisuhteessa aivan minimaalisen pieni prosentti enää saman kanssa 27-vuotiaana, saati 40-vuotiaina.
Ja ihan varmasti, jos näille olisi sanottu sama asia silloin 20 vuotta sitten, niin olisivat myös loukkaantuneet ja olleet sitä mieltä, että heidän rakkautensa kestää ikuisesti :-)
Nykyään vielä samanikäiset ovat paljonpaljon mukavuudenhaluisempia, erotaan paljon helpommin. Joten jos 20 vuotta sitten 5 % noista parisuhteista kesti, niin nyt se on varmaan 2-3 %.
No, mä oikein odotan sitä herätystä ton bailaamisen suhteen :)
Ikää jo 36-vuotta, mutta ei vaan menokenkä vipata.
Tässä sitä odottelen miestä, sitä samaa jonka kanssa olen yhdessä ollut melkein 20 vuotta, töistä kotiin.
Taidanmpa lähteä tonne omalle (velattomalle) pihalle aurinkoa ottamaan.
Hyvää päivänjatkoa vaan ap:eelle, ja toivottavasti omat asiasi on yhtä hyvin kuin meillä ns. nuorilla äideillä.
kuulunko siihen parempaan vai huonompaan puoliskoon. Sain lapsen 22-vuotiaana, mies oli samanikäinen. Ero tuli lapsen ollessa 3v. ja syy oli se että mies halusi elää vapaammin. Lapsi on aina elätetty itse (ensin miehen kanssa kahdestaan ja eron jälkeen minä pientä elastusmaksua lukuunottamatta yksin). Lapsi on täysin tasapainoinen ja tänään neuvolassa th sanoi että saan olla tyytyväinen tekemääni kasvatustyöhön. Mummolat ja muut sukulaiset on kaukana, joten lapsi vierailee niissä pääasiassa lomilla.
AV:n mittarilla taidan kuitenkin kuulua niihin säälittäviin parikymppisiin äiteihin jotka elää yhteiskunnan ja exän rahoilla ja nekin rahat menee kurkusta alas ja savuna ilmaan. Lapsi tietenkin asuu suurimmaksi osaksi mummolassa.
Menin naimisiin 20v, esikoisen sain 21v, toisen 23v. Normaalia perhe-elämää elettiin, lapset kasvatettiin itse vaikka vanhemmat asuivatkin lähellä. Taisivat kerran hoitaa lapsia kun olimme reissussa. Muuten en raaskinut heitä rasittaa kun äiti oli vielä töissä. Mökillä toki oltiin porukalla mutta sielläkin tein osuuden talon hommista enkä jäänyt äidin hoiviin. Biletystä ei kaivattu eikä vanhemmat elättäneet meitä.
26v meillä oli velkainen rivari, 4v myöhemmin siihen syntyi vielä 1 lapsi. Erokin tosin tuli mutta vasta 14v yhdessäolon jälkeen joten en siihenkään katsoisi tuota aloitusikää syyksi. En bailannut yh aikana sen kummemmin, vapaapäivinäni kävin tanssimassa kavereitten kanssa - alkoholi ei juurikaan kuulunut kuvioon. Pukeuduin paljon konservatiivisemmin kuin nyt 15v myöhemmin:D
Nyt siis toista liittoa eletty jo 13v ja neljäs lapsi aloittaa koulun ensiviikolla.
Omasta mielestä olen kyllä elänyt ihan kunnioitettavan aikuiselämän tähän mennessä, saanut lapset jaloilleen, omaisuutta ja edennyt urallani. Ja kaiken huippuna olen vielä mieheni suuri rakkaus;)
kun olin 20 vuotta. omistusasunto ollut siihen mennessä jo 2 vuotta ja oltu naimisissa. Toinen töissä ja toinen opiskeli. Emme kumpikaan ole koskaan tykänneet juoda viinaa tai käydä baareissa. Nyt ikää 29.
Jos mietin tuttava/ystävä/sukulaispiiriäni, saan helposti 100 henkilöä. Heistä korkeintaan 5 on tällä hetkellä yhdessä sen henkilön kanssa, jonka kanssa seurusteli/perusti perheen alle 25 vuotiaana.