Lue keskustelun säännöt.
5-vuotiaalla vaikeuksia sopeutua päiväkotiin. Kohtalotovereita?
09.08.2009 |
Meillä on esikoispojalla (5v.4kk) ollut hankalaa sopeutua päivähoitoon. Päiväkotiura alkoi viime vuonna lokakuussa ja nyt on ollut pitkä kesäloma takana. Ensi viikolla alkaa taas hoitokuviot.
Suurimpana ongelmana lienee pojan arkuus. Hän ei ole oikein saanut ketään kavereita päiväkodista koko siellä olo aikanaan. Leikkii välillä muiden mukana, mutta aika paljon ulkoillessa viihtyy 3-vuotiaan pikkuveljensä kanssa, joka on eri pk-ryhmässä. Viime vuotinen ryhmä oli iso ja meluisa mikä on varmasti ollut huono juttu pojallemme. Sijaisia myöskin oli syksystä kevääseen yhteensä 19 eri ihmistä... Vain yksi hoitaja pysyi samana koko ajan. Jonkin verran hoidossa ollessa oli tönimistä, mutta ei onneksi pahempaa kiusaamista. Toiset lapset (tai pari heistä) huomauttelivat välillä minulle tai hoitajille miten meidän poika ei puhu koskaan mitään tai että jää aina itkemään, kun jää hoitoon :-(
Minua surettaa ja a h d i s t a a tämä tilanne. Jännittää ihan kauheasti, että miten tämä syksy lähtee käyntiin. Toisaalta poika on kyllä ihan viihtynytkin päiväkodissa, mutta hänelle siellä oleminen on varmasti aika voimien pinnistys. Olen itse ollut lapsena samanlainen ja pelkään ihan kauheasti, että pojalle käy samoin kuin minulle... Eli joutuu kiusatuksi ja on aina se omituinen tapaus :-( Tuntuu, että en tiedä miten tukea lasta päivähoidossa. Kaikki voimat menee huolehtimiseen ja murehtimiseen.
Palaute päiväkodista on kuitenkin koko ajan ollut sitä, että poikamme on reipastunut koko ajan. Silti en osaa kuin murehtia asiaa. Onko täällä ketään muuta, jolla olisi vastaavaa tilannetta?
Kommentit (25)
kun ei millään sopeutunut päiväkotiin. Vetäytyi syrjään toiminnasta, omiin leikkeihinsä ja maailmoihinsa. Kotona on aina ollut hyvässä kontaktissa muuhun perheeseen, mutta pk:ssa siis oli noin.
Ensin epäiltiin syyksi sitä, että vuorotyöni takia oli päivähoidossa epäsäännöllisesti eli oli 1-3 arkivapaata kotona. Aloin viedä pojan hoitoon aamupäiviksi myös vapaapäivinäni. Tämä auttoi jonkin verran, rutiini kehittyi - mutta edelleenkään poika ei leikkinyt muiden kanssa.
Jälkikäteen harmitti, että pk:n väki hirmu arasti välitti tietoa pojan hankaluuksista. Kesti monta kuukautta, ennen kuin aloin päästä jyvälle tilanteesta ja vaadin tutkimuksia neuvolassa.
Ap:n lapsella ei tietenkään välttämättä ole mistään tuollaisesta kyse, mutta kannattaa olla sitkeä ja selvittää asia pohjia myöten. Ongelmia voi olla päiväkodissa, ryhmässä, hoitajissa, muissa lapsissa - tai ap:n pojassa. Asperger on vain yksi sairaus monen vaihtoehdon joukossa, esim. ääniyliherkkyys voisi aiheuttaa viihtymättömyyttä.
Joten suhtautuisin avoimin mielin elton mukaanottoon asian selvittämisessä. Ja harkitsisin vakavasti yhä sen hoitopaikankin vaihtamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä samaa mieltä, että ei kannata vaihtaa hoitopaikkaa, jos nyt on jo pikkuveli samassa päiväkodissa, ja siinä eskari.
Minä ajattelen, että ei pitäisi liikaa antaa painoa kavereiden hankkimiselle, vaan vain sille, että lapsi viihtyy. Oma poikani ei yleensä päiväkodissa leikkinyt poikien kanssa, koska ei pidä fyysisistä peleistäja rymyämisestä. Usein viihtyi hoitajien kanssa, ja ihanaa, että sitä ei pidetty mitenkään pahana. Eli kulki mukana juttelemassa, hakeutui lähelle rakentelemaan tms. Kaverisuhteet muodostuivat ensin tyttöihin, joiden kanssa leikit menivät paremmin yksiin, oli mielikuvituksellisia majaleikkejä, eikä kukaan yrittänyt painia tai tuuppia.
Minä olen aina yrittänyt luottaa siihen, että hyvä itsetunto on paras estämään kiusatuksi tulemista. Kaikki ovat kuitenkin tavalla tai toisella "erilaisia".
En myöskään pitäisi pahana, jos poika haluaa leikkiä pikkuveljensä kanssa. Eihän heillä ole mikään iso ikäero ja pääasia, että saa viihtyy.
Se on iso stressi lapselle, kun joutuu opettelemaan uuden hoitopaikan kuviot. Pph voisi olla ns. yksilöllisempi lapsellesi, mutta mistä voit tietää, että kohdallenne sattuisi HYVÄ pph?! Jos kohdalle tulisikin väsynyt pph niin ei ole ketään toista aikuista, joka ottaisi myös vastuuta. Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella!
kun oli 1,5 -2,5 v. sitten kotona 5,5 vuotiaaseen. Meni siskonsa (2,5 v) kanssa samaan pienehköön päiväkotiin. Sopeutuminen kesti tosi molempiin paikkoihin tosi kauan, kun sisko taas on ollut joka paikassa kuin "kala vedessä". Poika on aina ollut jännittäjä-tyyppi. Ei uskaltanut mennä kenenkään synttäreille ennekuin oli 7 v. Eli tuollainen luonne vaatii vain kärsivällisyyttä, reipastuu ihan varmasti. Eli hoitopaikan vaihto ei varmaankaan ole ratkaisu...
Poikani reipastui vasta 2. luokan syksyllä, vielä 1. luokallakin itkeskeli luokassa. Se vain vie oman aikansa, kun reipastuu (vaikka se välillä rassaakin vanhempia).