Heitin kävyn Venäjän puolelle
Tuli eilen lähdettyä pääkaupunkiseudulta Itä-Suomeen ajelemaan kun oli hyvää säätä luvattu sinne, ja alkoihan Savonlinnan kohdalla aurinko jo kunnolla paistamaankin. Tosi kiva kaupunki muuten.
Kesälahdella tuli uitua ja sitten piipahdin vielä Parikkalan Uukuniemellä, koska halusin päästä Venäjän rajan tuntumaan, ja kun käännyin sielä Suojärvenmäntielle, niin se pieni hiekkatie kuusimetsän keskellä johtikin tosiaan Venäjän rajalle (kiinnosti nähdä miltä näyttää kun google kuvat ja google maps eivät tarjonneet kuvia siitä rajapaikasta) ja puomihan siellä odotti ja kyltti jossa luki valtakunnanraja, mutta missään ei edes lukenut minkä maan rajasta on kyse. Muutenkaan Uukuniemellä mikään ei viitannut siihen että Venäjä on kilometrin päässä, missään ei ollut venäläisiä autoja tai kylttejä Venäjään liittyen.
Siellä rajalla oli vain puomi, pari kylttiä joissa kuva vartijoista koiran kanssa, ja kamera siellä Venäjän puolella. Toisella puolella rajaa näkyi vaan lisää metsää. Heitin kävyn puomi yli, olenkohan nyt vaikeuksissa....venäläisillä kuitenkin jotkut liikkeentunnistimet siellä :) Ja mitäköhän olisi tapahtunut jos olisin ylittänyt puomin, onkohan siellä lähellä joku vartiokoppi jossa joku päivystää kameraa ja tulee tarvittaessa aseella uhittelemaan?
-Mies-
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:34"]
Gallup:kuinka moni on käynyt Venäjällä? Mä olen käynyt Pietarissa 2 kertaa ja Terijoella.
[/quote]
Kerran Moskovassa ja kerran Petroskoissa.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:31"]
höh, nyt venäläinen orava syö sen! suomalainen jää ilman! ettäs kehtasitkin!!
[/quote]
Venäläiset kurret tarvitsee niitä käpyjä enemmän.
http://priyom.org/military-stations/russia/the-buzzer/2015
Eilen on kuultu neljä kertaa näitä radiokoodeja vai mitä ne on. Miesääni lukee: Ulianya, Dimitri, Olga, Boris, Nikolai...
Tiedä sitten mihin tämä liittyy.
Priyom.org is an international group of radio enthusiasts who came together during 2010 when activity from the station known as "UVB-76" increased. The mystery of this station inspired us to seek out other, similarly mysterious stations, and thus into the bizarre world of shortwave radio's infamous number stations. Greatly inspired by the work of other online groups, Priyom has been developed to easily bring both the current and historical information about number stations into one comprehensive site, and to make the recording, listening and analysis of shortwave radio, number stations, and all related on-air enigmas accessible to all who are interested.
Mission statement and ideology
Information wants to be free, and the progression of humanity is determined by this free exchange of ideas and information. Our mission is to provide information to the public, freely, without being tainted by politics, ideology, or other barriers. We aim to present the ongoing, clandestine world to you, without distorting the facts due to anyone's own personal beliefs. The members of the Priyom team and community all have differing and conflicting political views, and our aim is to keep politics off the site. We have no direct leadership and work as a democratic group, with decisions being made by the whole group rather than any leadership structure.
Contact and join Priyom.org
The Priyom.org community mostly revolves around the IRC channel #priyom on Freenode.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:48"]
Priyom.org is an international group of radio enthusiasts who came together during 2010 when activity from the station known as "UVB-76" increased.
[/quote]Vuosi 2010 viittaa Venäjän asevoimien uudistukseen.
Raportin tehneeseen työryhmään kuuluvan Inkisen mukaan taustalla on vuonna 2010 tehty Venäjän asevoimien uudistus, jonka yhteydessä Moskovan ja Leningradin sotilaspiirit yhdistettiin Läntiseksi sotilaspiiriksi.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:34"]
Gallup:kuinka moni on käynyt Venäjällä? Mä olen käynyt Pietarissa 2 kertaa ja Terijoella.
[/quote]
Mä oon käynyt vaan Leningradissa. :(
"The Buzzer" is a common nickname for a Russian Western Military District commandment network, which operates on the frequency 4625 kHz around the clock. The name comes from its signature channel marker used to keep the frequency clear - 1.25 s buzzing tone, followed by a 1.85 s pause.
The source of its transmissions is the Communication Hub #60 of the staff of the Western Military District, known by its callsign "Vulcan" (pictures of their HQ antennas). Messages are sent out in a format known as "Monolyth", using a circular callsign "MDZhB", assigned to the military units in the Western Military District. There also are special command messages, for example КОМАНДА 145 (Command 145). It has been found that Command 145 means training alert (while Command 45 means real alert). By this command all personnel should arrive into assigned positions.
http://priyom.org/military-stations/russia/the-buzzer
Vau, tämä on mielenkiintoista.
Nyt olet sitten käpykaartilainen.
Mitä tarkoitat, ettei Google maps näytä kuvaa? Katunäkymää ei ole, mutta muuten pääsee zoomaamaan aika hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Aloitit kolmannen maailmansodan.
Okei
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 11:57"]
Siitä puomilta oli varmaan vielä pyöreästi kilometrin matka varsinaiselle rajaviivalle.
[/quote]
Ei jos Samsung-kännyn paikannin näytti sijaintini oikein.
Samsungeista ei oo mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 11:57"]
Siitä puomilta oli varmaan vielä pyöreästi kilometrin matka varsinaiselle rajaviivalle.
[/quote]
Ei jos Samsung-kännyn paikannin näytti sijaintini oikein.
Samsungeista ei oo mihinkään.
Enemmän kuin iphoneista
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:26"]
Mä oon työntänyt käden raja aidan läpi norjaan ;)
[/quote] uuu! varokaa, meillä on täällä pahapeppu :D