Tytön kauhunhetki uimareissulla.
Käytin 7-vuotiasta tytärtäni ja 5-vuotiasta poikaani uimassa tänään. Mukanani myös vauva rattaissa, joten en mennyt itse uimaan. Lapsilla oli uimarenkaat, koska kumpikaan ei osaa uida paitsi tyttö ihan pikkuisen. Tyttö sanoi menevänsä hyppäämään laiturilta renkaan kanssa suht matalaan veteen ja annoin luvan kun oli ennenkin näin tehnyt onnistuneesti.
Moka! Olin hetken vauvaan kääntyneenä ja sitten kuulen jonkun huutavan "ota se rengas tuosta!!" Ja kun käännyn katsomaan, uimarengas kelluu yksin pinnalla ja tyttö räpiköi nenä hädin tuskin pinnalla pienen matkan päässä. En tiedä, mitä oli tapahtunut, mutta uimarengas oli karannut ja epäonneksi muuten matalassa vedessä oli syvänne juuri sillä kohtaa eikä tytön jalat yltäneet pohjaan.
Onneksi lähellä oli mies, jota huusin avuksi tyttöä nostamaan, itse en olisi ehtinyt niin nopsaan.. huh, säikähdin itsekin.
Tyttö oli säikähtynyt myös, mutta hetken huilailtuaan ehdotin, jos menisi takaisin uimaan (ettei jää kammoa) ja menikin hetkeksi.
Kotona taisi se shokki vasta purkautua, koska tyttö puhkesi itkemään ja hoki vain, että kamalaa kamalaa... Iltaa kohti olo helpottui kun puhuttiin asiasta monta kertaa. Jäiköhän tytölle mieleen inhotus uimista kohtaan? Tulikohan takapakkia uintiharjoituksille, kun on ollut innoissaan opettelemassa nyt kun sitä rohkeutta viimein löytyi..
Ihan on paskamutsifiilikset itselläkin..
Kommentit (40)
Käytiin juuri uimassa samalla kokoonpanolla kuin eilenkin.
Tyttö vähän epäröi veteenmenoa, mutta saattoi johtua vaan veden kylmyydestä. Viimein meni ja hienosti jatkui harjoitukset. Uimarenkaalla, kellukkeilla sekä ilman apuja rantaan päin tai sen suuntaisesti. Olen ylpeä pikkumimmistäni, on rohkea kyllä!
Vatsaa käänsi, kun nuoret pojat ilmeisesti vitsinä tekivät niin, että toinen hinasi maskinaamaisen uimarikaverin rantaan selällään. Kaveri jäi rantaan makaamaan ja luulin jo, että.... mutta sitten poika nousi ylös räkättäen ja sukelsi jälleen.
ap
viimein löytyi.. Ihan on paskamutsifiilikset itselläkin..
En ole ikinä käsittänyt näitä ns. äitejä, jotka päästä uimataidottoman lapsen veteen ja jää itse rannalle. Se että sulla oli vauva ei oo selitys.
Itse pitää olla niin lähellä vahtimassa, että ehtii hätiin jos jotain sattuu.
tytölle ja äidille! sydän hypähti ihan lukiessakin.
uskon että asia helpottuu, kun ei lopeta tähän uintiharrastusta vaan totuttelee uudelleen veteen. olisko mahdollista ensi kerralla mennä ilman vauvaa, niin voisit olla tytön turvana vedessä tai siinä lähellä.
jutelkaa asiasta kotona lisää, jos se painaa vielä mieltä. kysy vaikka aamulla, onko yhtään parempi olo.
mene ensi kerralla mukaan, jättäkää vauva kotiin jollekin hoitoon.
lapseni kanssa kerrallaan. Siis menen, enkä jää rannalle. Loput lapset jäävät kotiin isälle siksi aikaa. Sinuna en miettisi paskafiiliksiä vaan ihan että eihän tuo ole turvallista!
lapset 6 v, 4 v ja 2 v
Käsiin ne uimakellukkeet.Kävellä saa niin pitkälle, että kainalot eivät kastu. Vain rantaan päin uidaan. Ei hypitä laitureilta.
Onni onnettomuudessa ja selvisitte säikäyksellä. Meillä vähän samanlainen tapaus muutaman vuoden takaa. Mutta onneksi nyt jo kaikki lapset uimataitoisia eikä mitään uintikammoa ole jäänyt.
Puhukaa lapsen kanssa vielä asiasta jos näyttää että se vaivaa. En usko että uimisinto lopahtaa.
ja mä jään vauvan kanssa kotiin tai sit nökötetään siinä rannalla katselemassa. Tänään vaan isä ei ehtinyt viemään ja ajattelin, että me selvitään yhdestä uimareissusta nelistäänkin.
Rannalla oli muuten pilvin pimein uimataidottomia muksuja vedessä, aikuisia näin 3. Että siinä mielessä totta puhut vastaaja nro 2.
Paskamutsi
Mua aina ärsyttää, kun käsketään jättämään lapsi kotiin lapsenvahdin kanssa. Mut hitto jos ei sellasta vahtia oo.. ja isäkin voi tehdä sellasta työtä, et on kotona aika vähän. Pakko ne lapset on kaikki ottaa rannalle mukaan jos uimaan haluaa.
Mä en ole enää ottanut ainoatakaan rengasta mukaan kun kuulin miten kaverini tytölle kävi. Olivat olleet uimassa ja tytöllä rengas vyötäisillä ja yhtäkkiä tytöstä näkyy vain jalat. Pää oli veden alla eikä saanut itseään käännettyä...uimarengas ei "tunnista" miten päin käyttäjä on vedessä eli pitää pinnalla oli ne sitten jalat eikä yläkroppa.
ei osaa uida. Vien itsekin koko lapsikatraan kerralla rannalle ja istuin itse useimmiten rannalla. Uimtaidottomat lapset laittavat joko uimakellukepuvun päälleen ja/tai ovat niin lähellä rantaa että jalat ylettää pohjaan. jos hyppyjä harjoitellaan ja sukeltamista niin silloin olen itsekin vedessä nostelemassa niitä sieltä pinnalle. Omat ovat joskus vauvana hypänneet uima-altaaseen reunalta ja molskahtaneet ilman tarkoitusta pinnan alle (olen ollut heti nostamassa ne pois). Nuo sukellukset ovat osittain opettaneet, että yksin ei hypitä ja eivät sitä edes yritä. Eivät varsinaisesti säikähtäneet, kun kaikkia lapsia on sukellutettu vauvauinneista asti ja jo nelivuotiaana oppivat uimaan ja sukeltamaan ilman mitään kellukkeita. Uudelleen siis vaan veteen ja keskustelette tapahtuneesta ettei tule liiallista pelkoa, vähän täytyykiin varoa, mutta ei tarvitse kammota sitä vettä. Ja noihin "pinnalla pitäviin leluihin" en luottaisi jatkossa yhtään...
ja jokaisen aikuisen pitäisi tietää että rengas voi soljahtaa lapsen läpi helposti.
Uimataidoton voi pulikoida silmän alla rantavedessä ja itse toimin niin että olin vedessä vaikken uinut nilkkojani myöten ja lyhyt matka spurtata hädän tullen.
Jatkossa et anna hyppiä ollenkaan kuin vasta sitten kun osaa oikeasti uida ja vedessä on joku hänen kanssaan.
uimataidottoman vieressä pitää seistä- renkaan läpi menee helposti- ja meillä on aina kellukkeetkin kädessä, mutta ei niilläkään saa missään nimessä hyppiä, luisuvat käsistä helposti pois. Sameasta vedestä lasta ei löydä ajoissa, jos ei ole vieressä.
Mulle kävi noin lapsena, siis pienempänä kuin sun tytöllesi. Ja mulle jäi ikuiset traumat. Pelkään vettä vielä yli 30v jälkeen vaikka sitä asiaa on puitu ja yritetty saada kuntoon.
että ei jäisi pelkoja. Itse olen lapsena (8v)meinannut hukkua ja kyllä siitä jonkinlainen pelko jäi.
Olin rohkea uimari ja tein juuri vesikuperkeikkoja veden alla kun joku hyppäsi reunalta päälleni ja minulta meni taju. Nopeasti minut saatiin kuitenkin ylös vedestä ja tajukin palasi.
Tämän jälkeen en ole kertaakaan tehnyt vesikuperkeikkoja. Yrittänyt olen mutta ei onnistu. Itse asiassa inhoan uimista, mutta pakolla olen sitä harrastanut. Löytyy uimamaisterin paperit ja olen jopa opettanut vesipelastusta. Aina veteen mennessä tulee se tilanne (oikeastaan se kun herään ja minua raahataan) valokuvamaisesti mieleen.
hypätä laiturilta RENKAAN KANSSA!! Siitä renkaasta kun hypätessä menee LÄPI. Sen jälkeen uimataidoton lapsi painuu pinnan alle pakostakin ja on kyllä aika tuuria ollut, että lapsesi on räpiköinyt takaisin pinnalle.
Sama ilmiö: rengas yhdistettynä käsikellukkeisiin => lapsi keikahtaa vahingossa nurinpäin, eikä enää pääse kääntymään pinnalle koska rengas estää kääntymisen. Toisaalta käsikellukkeet estävät sukeltamisen renkaasta pois.
Rengas sinänsä on hyvä uima-apu kun uidaan rannan tuntumassa. Tai vaihtoehtoisesti selkäkelluke tai käsikellukkeet. Ei niin että on kaikki mahdolliset jolloin sattuu näitä. Eikä niin että lapsi hyppää ilman aikuista kellukkeisiin luottaen jostain.
Ja yhdistettynä käsikellukkeisiin => lapsi ei todellakaan pääse edes sukeltamalla eroon renkaasta.
Mä en ole enää ottanut ainoatakaan rengasta mukaan kun kuulin miten kaverini tytölle kävi. Olivat olleet uimassa ja tytöllä rengas vyötäisillä ja yhtäkkiä tytöstä näkyy vain jalat. Pää oli veden alla eikä saanut itseään käännettyä...uimarengas ei "tunnista" miten päin käyttäjä on vedessä eli pitää pinnalla oli ne sitten jalat eikä yläkroppa.
Käsissä olevat kellukkeet vain hidastavat uimaan oppimista koska kannattelevat käsiä väärässä asennossa.
Uimaliivi on vähän kelluntaliivin ja snorklauspuvun näköinen systeemi jossa on kuitenkin housuosa mikä estää lapsen pujahtamista läpi. ( EI tällainen http://www.vaippatalo.fi/cat/images/uimaliiviuusi_l_0903_ae8.jpg). Liivi kannattaa koko vartaloa olkapäistä lantioon.
Kaikki puhallettavat renkaat ja kellukkeet on ihan susia eikä kannattaisi missään tapauksessa niihin turvata.
Itselle hankimme uimaliivit veneilyliikkeestä enkä tiedä mistä muualta niitä saa, mutta erinomaiset juuri tuon sukelluspukumaisuutensa vuoksi. Eivät nouse korviin niin kuin muut uimaliivit tai pelastusliivit.
2x5v kanssa ja yhden 8v:n. Enkä ole itse uinut. Miehen lapset ovat onneksi niin nössöjä etteivät uskalla edes kastella itseään eli helpolla pääsee.
Älä AP välitä, täällä on varmasti on monelle ammatti AV-läiselle käynyt samoin, eivät vain uskalla kertoa ;)