Jaksaisitko sinkkuelämää vielä?

tosi tyhjäähän tuollainen elämä on. Enkä tosiaan elänyt noin edes kakskymppisenä.

kun en ole tuollaista sinkkuelämää konsaan viettänyt... Kyllä me juhlittiin ja pidettiin hauskaa ennen lapsia,mutta yksinäni en ole koskaan ollut.

Nyt kun aattelee niin tuskin jaksaisin.Nyt kun on jo yhen illan vieraista väsynyt...

Kysymys siis siksi, että itselläni on tuon kaltainen ystävä ja olemme niiiiin erilaisia. Mikäpä olen muita tuomitsemaan, mutta itse en jaksaisi.

Tykkään kyllä bilettää joskus, mutta jatkuva baareissa riekkuminen ei kiinnosta. Elämä ilman omaa perhettä olisi aika tyhjää, vaikka harrastuksia ja kavereita löytyy.

mutta en todellakaan biletä tai käyttäydy muutenkaan kuin teini.

Mulla on useampikin sinkkukaveri, ja kyllä ne bilettää huomattavasti enemmän kuin meikäläinen jaksaisi, mutta voihan ne toisaalta nukkuakin enemmän jne. He stressaavat jonkun verran sinkkuuttaan, ja varmaan stressaisin minäkin. Enemmänkin, koska olen perhe- ja parisuhdeihminen, toisin kuin he.

vaikka yli 30-vuotiaana ehdin hetken aikaa sinkkuna elääkin.



Jos tuosta kaksikymppisen elämäntyylistä ei ikinä pääse eroon, niin syynä on kyllä muut asiat kuin sinkkuus. Minulla ainakin kokopäivätyön myötä viikonloppujen viettäminen muuttui. Baarikierroksia ei enää jaksanut, vaan piti huolehtia omasta levosta: nukkumista, kotitöitä, liikuntaa. Toki aika ajoin nähtiin kavereitten kanssa ja kyllä silloin alkoholiakin käytettiin, mutta yökerho-tyyppisissä paikoissa en enää viihtynyt.



Olisi siis epätodennäköistä, että ryhtyisin käymään neljä kertaa viikossa baarissa, vaikka jostain syystä sinkkuuntuisin uudestaan. Tuttavapiirissä on kyllä eronneita isiä, joilla yhteishuoltajuudessa olevista lapsista huolimatta on melkoinen baari- ja naisralli koko ajan päällä.

Mulla meni ennemminkin niin, että matkustelin todella paljon. Saatoin hyvinkin ottaa aika nopeen lähdön vaikkapa viikonlopuksi Roomaan, jossa kiertelin nähtävyyksiä, shoppasin ihania kenkiä ja söin hyvin. Ehkä nautin myös lasillisen viiniä ja söin jälkiruoaksi kunnon gelatoa. Tein aika paljon nopeita reissuja Eurooppaan. En suunnitellut lomiani vaan elin akamoista ex tempore -elämää. Ystävien kanssa käytiin myös täällä Helsingissä paljon iltaisin ulkona syömässä, mutta ei niin hirveästi baarissa.



Varmaan ihan hyvin jaksaisin omaa sinkkuelämääni, mutta kyllä olen tyytyväinen tähän perhe-elämään. Kyllä vauvankin kanssa voi lähteä pikaiselle visiitille vaikka Amsterdamiin. On ihan sama hänelle, nukkuuko hän päiväunet vaunuissa Kaivopuistossa vai Vondelparkissa ;-)

säälin kolmekymppisiä sinkkuja. Esim jossain Facebookissa kun lukee 3kymppisten vanhojen sinkkukavereiden kuulumisia niin eihän siellä ole muuta kuin että joka vkl otetaan ja juhlitaan. Joillekin varmasti parasta mahdollista elämää, mutta mut se saa vaan säälimään kun on niin tyhjä elämä.

säälin kolmekymppisiä sinkkuja. Esim jossain Facebookissa kun lukee 3kymppisten vanhojen sinkkukavereiden kuulumisia niin eihän siellä ole muuta kuin että joka vkl otetaan ja juhlitaan. Joillekin varmasti parasta mahdollista elämää, mutta mut se saa vaan säälimään kun on niin tyhjä elämä.

Ei nyt mennä tähän, jooko. Vertailun vuoksi voin kertoa, että kyllä minua säälittää edelleen muutaman kotikylän perämetsien kavereitten kuulumiset... 5 krt päivässä pitää päivittää facebookiin miten "valtteri kakkaa" "valtteri huutaa" "valtterin kanssa mennään pihalle". Aika köyhältä elämältä sekin kuulostaa.

Mutta ei nyt aloitetan, pliis? ;) Kuten tuli todettua, aika harva tähän ketjuun kirjoittanutta on elänyt ap:n kuvaamaa sinkkuelämää kolmekymppisenä.

Mutta toisaalta ok että sekin elämänvaihe on tullut koettua. Tosin neutraalimmin kuin ap:n esimerkissä.



Kyllä rauhallinen perhe-elämä on enemmän mun juttu, mielikin on rauhallisempi kun on tasaista eloa.



Ja toiset on vaan sellaisia iki-sinkkuja jotka jatkaa koko elämänsä tuollaisella "teinilinjalla".

Mulle tulee ensimmäisenä mieleen että he eivät uskalla jostain syystä sitoutua.

En elä ihan tuollaista elämää kuin ap kuvaili, mutta kyllä saatan lähteä baariin/yökerhoon kaksikin kertaa viikossa, toki sitten on myös niitä viikkoja etten käy ollenkaan.



Minusta tuo asenne on ihan kummallinen, av:lla näkynyt aiemminkin. Mikä siitä elämästä tekee tyhjää, jos viihtyy ystävien kanssa ja luo samalla kenties uusiakin sosiaalisia suhteita? Tietenkään överiryyppäys ei ole mikään tavoiteltava asia, mutta jos ottaa vaikka pari drinksua ja pitää hauskaa. Onko se sitten parempi että istuu yksin kotona suklaata mussuttamassa ja murjottamassa, kun on niin "epäonnistunut" (ilmeisesti av-raadin mielestä) ettei ole miestä löytänyt lapsista puhumattakaan?



Toki sosiaalinen voi olla muutenkin kuin yökerhossa, ja itsekin tapaan ystäviä myös leffassa, syömässä, koti-illoissa jne. Baari-iltojen etu on kuitenkin siinä että samalla pääsee tapaamaan vähän uusiakin ihmisiä, ja ehkä jopa sen miehenkin sieltä löytää. Itse en tosin tietoisesti baarista ketään etsi, koska niin paljon on liikkeellä myös niitä, joita kiinnostaa enemmän vain seksi kuin mikään muu. Mutta monia ystäviä mulla on, jotka ovat hyvän, kestävän parisuhteen tällä tavalla löytäneet.



Muttta jos nyt ei mitään täydellisen äidin poteroa siellä ruvettaisi kaivamaan vaan todetaan vaan että ihmiset tekevät niitä asioita mistä nauttivat. Varmasti jos itselläni on jonain päivänä mies ja lapsia niin nautin myös koti-illoista heidän kanssaan, mutta toistaiseksi kun kotona ei kukaan odottele on luontevaa lähteä ulos ja pitää hauskaa rakkaiden ystävien kanssa, sen sijaan että istuisin lauantai-illat sohvalla tuijottamassa telkkaria.

Tosin mun sinkkuelämä ei ollut tuollaista. Itseasiassa se oli hyvin yksinäistä ja jopa katkeraa, kun muut lomailivat kumppaneidensa kanssa ja perustivat perheitä. Nyt olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen pienestä lapsestani ja miehestä, joita en kuvitellut koskaan saavani. Ja olin siis sinkku, satunnaisia suhteita lukuunottamatta, lähes 10v - aina yksin. Kyllä se alkoi syömään naista.

Mutta ei nyt aloitetan, pliis? ;) Kuten tuli todettua, aika harva tähän ketjuun kirjoittanutta on elänyt ap:n kuvaamaa sinkkuelämää kolmekymppisenä.

En mäkään sääli ketään elämäntyylinsä takia. On mullakin yksi fb-kaveri, sinkku, joka päivittää sinne lähinnä valokuvia kenkäkokoelmastaan ja niiden lajittelusta. Ihan hauskahan noita on katsoa, jos hän tykkää tuosta niin mitä sitä säälimään.

Toivottavasti minuakaan ei säälitty sinkkuaikoina, sillä olin ihan tyytyväinen elämääni :)

säälin kolmekymppisiä sinkkuja. Esim jossain Facebookissa kun lukee 3kymppisten vanhojen sinkkukavereiden kuulumisia niin eihän siellä ole muuta kuin että joka vkl otetaan ja juhlitaan. Joillekin varmasti parasta mahdollista elämää, mutta mut se saa vaan säälimään kun on niin tyhjä elämä.

Joten ei mennä tälle linjalle, jooko?;) Olen itse viettänyt sinkkuelämää, ja kävin silloin tällöin baarissa mutta ei se mielestäni ollut tyhjää elämää. Jotenkin tuntuu, että monella perheelliselläkin se elämä voi olla tyhjää, jos ei ole muuta kuin se perhe. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Harva sinkku harrastaa pelkästään baareja, toivottavasti kovin moni äiti ei harrasta pelkästään lapsiaan.

Mutta sen verran pakko sanoa noista FB-säälimisistä, että kyllä muakin ehkä enemmän säälittää jotkut vanhat luokkakaverit, jotka asuvat edelleen siellä samalla kotipaikkakunnalla sen lukioajan heilan kanssa ja ovat kotona ja päivittelevät ainoastaan lastensa tekemisiä sinne....=/ Mutta, tapansa kullakin.

Olen itse viettänyt sinkkuelämää, ja kävin silloin tällöin baarissa mutta ei se mielestäni ollut tyhjää elämää. Jotenkin tuntuu, että monella perheelliselläkin se elämä voi olla tyhjää, jos ei ole muuta kuin se perhe. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

En mä itsekään aikoinaan koko ajan baareissa juossut enkä kyllä tunne montaakaan tuollaista sinkkua. minäkin matkustelin paljon aikoinaan ystävien kanssa ja lomilla en juurikaan ollut kotosalla... Tämä on joku ihan av-myytti että sinkut joko ryyppää ihan sairaasti tai sitten itkee koko ajan.

Sinkkuelämäni oli ihanaa. Mä reissasin niin paljon että söin puuroa joskus kuukaudenkin jotta sain lainat maksettua.

Asuin Helsingin kantakaupungissa, vaikka en itse ollut lähdössä mihinkään, tuli ystäviä kylään ja taas mentiin.

Oli aina kausia, muistan kun htl Vaakunan Kymppi avattiin ja siellä käytiin joka keskiviikko ja välillä perjantaisinkin. Yhden ystävän kanssa Könikissä ja toisen Kallessa.

Rahaa ei mennyt kun otettiin aina kunnon pohjat ja miehet tarjos.

Kympissä tavattiin vaikka mitä ns puolijulkkiksia, jääkiekkoilijoita oli ns tuttavapiirissä järkyttävästi.

Sitten tuli väläys, tajuttiin Cinderella. Käytiin Cintulla vähintään kerran kuussa, laiva lähti perjantaisin klo 17, samaan aikaan loppui työt ja aina piti kerjätä pomolta saisko lähteä vähän aikaisemmin.



Mä en itse asiassa lopettanut menoa kun tapasin miehenikin. Yritin raahata häntä mukana, kun vähän ajan päästä lopetti, kävin normaalisti ulkona kuten ennen vanhojen ystävien kanssa.

Nyt meno rauhottunut, sen takia kun ei ole enää sinkkuystäviä. Mutta edelleenkin käyn keskimäärin kerran kuussa Tavastialla ja muutenkin live-musiikkia kuuntelemassa. Laivalla ei enää, koska meno oli vain Cintulla sen mukaista.



Onhan ulkona käyminen mukavaa. Tapaa uusia ihmisiä ja nauttii muitten seurasta. Kiva ottaa pienet hiprakat jne.

Vuosikausia kun vaan kävi, Helsinki on niin pieni paikka, ei samassa ravintolassa tarvi kauaa käydä kun samat naamat tulee tutuiksi. Siksi olikin kiva käydä viikolla esim Vaakunassa, jossa asiakkaina on paljon hotellin vieraita.

mä kaikkein eniten inhosin just sitä, kun mullakin oli aikoinaan paljon hyviä ns puolituttuja. Oltiin kavereita lähinnä sen takia että oli kenen kanssa lähteä baariin.

Oli hyvin tyypillistä tälläinen, tyyppi löytää miehen ja nyt ei sitten mennä ikinä enää mihinkään ja voi kun mä olen niin onnellinen että löysin tämän ihanan miehen ettei mun tarvi ikinä enää roikkua baareissa ja olla epätoivoinen. 2 kk myöhemmin parisuhde loppui epätoivoiseen roikkumiseen, kihlojen ja yhteenmuuttamisen jankkaamiseen ja vanha meno jatkuu.



Mullakin oli muutama hyvä ystävä,joitten kanssa oltiin maailmakin kierretty jne ja jotka eivät voineet tulla edes häihin sen takia kun mä en enää käy missään. Mikä ei tietenkään pitänyt paikkansa.



Pääasia on että jokainen on onnellinen.

Oli aina kausia, muistan kun htl Vaakunan Kymppi avattiin ja siellä käytiin joka keskiviikko ja välillä perjantaisinkin. Yhden ystävän kanssa Könikissä ja toisen Kallessa. Rahaa ei mennyt kun otettiin aina kunnon pohjat ja miehet tarjos.

lasken minuutteja ;)

tuollaista elämää kun olin sinkku! Siis joku elää noin kuin ap kuvailee ja sitten kuvittelee, että kaikki muutkin bailaa joka viikko ja vie kotiinsa tuntemattomia miehiä? Huh huh!