Kuvaile millainen naispuoleinen asukas on oikealla puolella asuva lähin naapurisi.
Kommentit (17)
Mut meillä on vaan kaksi naapuria, joista toinen naispuolinen on hyvä ystäväni, toinen miehensä totaalisesti alistama, mutta todella hyvin säilynyt nainen.
hän on pirteä, iloinen, energinen kolmen lapsen äiti (tällä hetkellä kotona), menee töihin vuoden alusta taas. Ammatiltaan lääkäri. Mitäs muuta, mukavampaa naapuria on vaikea saada... Toivottavasti hän ajattelisi jotakuin samoin minusta :).
minäkään tunne, ulkonäöltä tiedän...tummat pitkät hiukset, keski-ikäinen, hoikka...
toisella nuoren parin vaimo ja toisella vanha mummeli joka kuuntelee salkkareita liian kovalla
VAikuttaa ihan mukavalta. Tosin ei olla kauheasti tekemisissä.
vähän päälle 30-vee nainen ja kahden lapsen äiti.
Onneton avioliitossaan, ei uskalla kuitenkaan erota. Omien sanojensa mukaan olisi taloudellisesti liian köyhää yksin.
Juo toisinaan liikaa, polttaa tupakkaa ketjussa.
Pukeutuu 90-luvun vaatteisiin, tuntuu että ei ole käynyt vaatekaupassa koko sinä aikana kun naapureina asuttu (5 vuotta).
Et muuten määritellyt mistä suunnasta katsottuna oikealla puolella :-), omakotitalossa talossa kun niitä oikealla puolella asuvia voi olla useampia riippuen mistä suunnasta katsoo...
oikealla saatikka vasemmalla on jossain niin kaukana etten oikeasti tiedä...
toisella nuoren parin vaimo ja toisella vanha mummeli joka kuuntelee salkkareita liian kovalla
Nuorehko. Käyttää aina julkisesti pitkiä mustia hameita, joiden päällä usein hieno esiliina. Puserona pitkähihainen samettinen tai jotain ohutta materiaalia oleva rimpsuinen yläosa. Aina hyvin korkeakorkoiset jalkineet, joista ei tosin paljon näy pitkän hameen alta. Hameen alla hänellä on ilmeisesti useita alushameita tai jonkinlainen vanne.
hän on täydellinen ja minä olen täysi paska---siinäpä hyvä lähtökphta naapurisovulle. Hän juuri haukkui minua tässä viikko sitten pari tuntia putkeen, piikkejä sateli satelemalla.
juu, asutaan isolla paritalotontilla, jonka toista päätä asustaa mun vahemmat ja toista päätä me...eikä muuten häiritse yhtään se että vanhemmat asuu samalla tontilla...päinvastoin, lapset tykkää kun saavat juosta mummolaan milloin tykkäävät:)
joka vetää rollaattorilla tuhatta ja sataa talomme ohi joka aamu klo 10 :D
Usein saa pelätä koska se huitasee ojaan..
luulen, että kavereilleen rento, hauska ja huumorintajuinen. Ei vain kiinnosta olla naapurin kotiäidin kanssa liiemmin tekemisissä. Tervehtii kyllä.
oikealla puolella asustaa tumma, muutaman ylimääräisen kilon omaava mutrusuu nainen. Huutaa/kiroaa lapsilleen minkä kerkee, eikä koskaan tervehdi ulkona.
Jos käännyn toistepäin, niin naapurissa asustaa vaalea, normaalivartaloinen nainen, joka on ehkä hieman tiukkis. En häntä tunne ollenkaan, mutta ulkona olen saanut tiukkiksen kuvan. Käy myöskin lenkillä säännöllisesti ja olenkin ajatellut kerätä rohkeutta ja pyytää häntä lenkkiseuraksi :)
Erittäin suuri rintainen, pyylevä, nuori (n. 25v), tummahiuksinen ja aina vihaisen näköinen