Miten kummassa saisin elämäni järjestykseen?

eivätkä ne rakastavat uskovat ystävät tehneet muuta kuin kannustaneet ja auttaneet avioeron pyörteissä.

Sitä paitsi eihän asia riipu vain siitä mitä muut ihmiset ajattelevat. Tärkeä pointti on myös se että itsekin koen avioeron synniksi, tai ainakin velvoitteeksi pysyä sitten yksin sen jälkeen. Tosin syntiä on myös se toisesta miehestä haaveilu, mutta sille en mitään voi, koska se tarjoaa pakopaikan, jonka avulla jotenkin kestän tätä elämää. Joka tapauksessa tämä tilanne aiheuttaa ahdistusta tässäkin mielessä.

t.ap

meidän perhetuttuja. En pysty puhumaan tutuille ongelmista, vaan haluaisin jonkun ihan ulkopuolisen.



t. ap

Ei kai tähän voi muuta vastata kuin vanhan viisauden: Kuinka elefantti syödään? Pala kerrallaan.



Ensinnäkin ajattelutavan muutos. Tähän olet listannut kaikki elämän epäkohdat, mutta eihän se vauva ole epäkohta. Suloinen ja ihana, kuten sanoit. Lisäksi neljä isompaa lasta, jotka vauvan ohella ovat elämässäsi se tärkein juuri nyt.



Entäs remontti ja laajennus, valvooko joku viranomaistaho tätä jotenkin ja tapahtuuko jotain, kun homma ei ole toteutunut aikataulussa? Sanktioita, seurauksia? Tuntematta asiaa näen kaksi vaihtoehtoa: joko pidätte suunne kiinni asiasta ja etenette rauhassa omaan tahtiinne tai sitten otatte reilusti yhteyttä valvovaan tahoon, selitätte tilanteen ja selvitätte, kuinka rakennusoikeuteen saa jatkoaikaa. Ei olisi varmaan ensimmäinen kerta, kun sellaista tarvitaan.



Opiskelun ohelta antaisin sinuna itselleni luvan pieneen hengähdystaukoon. Vauvasi on vasta viikon vanha, katsotaan parin-muutaman kuukauden kuluttua uudelleen.



Parisuhde kuntoon tai ulos parisuhteesta. Onko teillä muita ongelmia kuin sinun henkinen ripustautumisesi toiseen mieheen? Jos ei, niin mene vaikka yksin jollekin ammattiauttajalle/kriisikeskukseen ja pyydä apua asian käsittelyyn ja siitä yli pääsemiseen. Tuskinpa se toinen mies on sen ihmeellisempi kuin nykyinenkään. Jos taas nykyisen kanssa on muitakin ongelmia niin niiden laadusta riippuen kannattaa lähteä hakemaan keskusteluapua yksin tai yhdessä, tai sitten suoraan erota.



Rahavaikeuksiin on vaikea vastata mitään, kun et erittele mistä ne johtuvat ja mikä teidän taloudellinen tilanteenne, työtilanteenne jne. on. Mutta käy läpi tulot ja menot, ole yhteydessä velkojiin ajoissa, käy pankissa/velkaneuvojalla kysymässä apua. Voiko mies hankkia lisätuloja? Tai onko teillä myytävää omaisuutta?



Voimia!

Asutko hyvin pienellä paikkakunnalla? Minä asun 60 000 asukkaan kaupungissa, ja täältä ainakin löytyy sellainen pieni Kriisikeskus, johon voi mennä elämän eri ongelmatilanteissa juttelemaan. Kävin siellä muutama vuosi sitten yleisen ahdistuksen takia ja muutama juttelukerta auttoi tilanteen yli. Eikä maksanut mitään.

Miten pärjäisit rahallisesti, jos lähtisit lasten kanssa? Molemminpuolinen arvostus on minusta niin perusasia avioliitossa, että jos sitäkään ei ole, niin parempi olisi erota.



Olen lapsena elänyt perheessä, jossa äiti oli jumissa kotona meidän lasten kanssa, eikä juuri tiennyt ulkopuolisesta maailmasta mitään. Isä kävi töissä ja iltaisin missä huvitti, ja haukkui äidin mennen tullen aina kun huvitti. Sitä oli lapsenkin kamala katsoa. Silloin aikanaan äitini jäi isän luo taloudellisista syistä, mutta jälkikäteen on todennut, että kyllä hän jotenkin olisi pärjännyt, jos vain olisi uskaltanut lähteä. Hän erosi kuitenkin vasta viimeisenkin lapsen muutettua kotoa.



Onko sinulla sukulaisia tai ystäviä, joiden kanssa jutella tilanteesta?

Lähistöllä on kylläkin iso kaupunki, josta varmaan löytyy vaikka mitä, mutta tuskin ilmaista...



Eroaminen olisi meidän tapauksessa aika iso päätös, koska olemme ns. uskovaisia, samoin minun lähisukuni ja lähes koko ystäväpiiri. Miehen vanhemmat ovat kyllä eronneet, mutta muut eivät purematta hyväksyisi sellaista ratkaisua... joten se tukiverkostokin horjuisi erotilanteessa...





t. ap

Hankalalta kuulostaa tilanteesi. Varmaan kuitenkin myös miehesi on yhtä stressaantunut. Toivottavasti selviätte hankaluuksien yli perheenä.

eivätkä ne rakastavat uskovat ystävät tehneet muuta kuin kannustaneet ja auttaneet avioeron pyörteissä.

Se on ilmaista.

Silti vauva liittyy epäkohtiin niin että hänen takiaan niihin on kovin vaikea tarttua juuri nyt.

Rahatilanne ei parane kun en pääse töihin, joissa ehdin olla vain vajaa 1,5 vuotta pitkän kotiäitiyden jälkeen. Niukkuuteen ollaan totuttu ennenkin, mutta asunnon laajennus paljasti isoja korjaustarpeita, joihin ei oltu lainkaan varauduttu rahallisesti. Jouduttiin ottamaan paljon lisää lainaa, vaikka vanhatkin oli takaisinmaksukyvyn äärirajoilla. Ei olla vielä jätetty laskuja maksamatta, mutta ruokaan ei riitä :(

Laajennusta valvotaan toki ja uutta rakennusoikeutta on haettava. Pahin vaihtoehto on että se evätään ja määrätään purkamaan jo rakennettu :( Toivottavasti mies onnistuu selittämään tilanteen, varsinkin sen että mitään välitarkastuksia ei ole suoritettu vaikka olisi pitänyt...

Avioliitto miehen kanssa on ollut oikeastaan koko ajan aika ontuvaa, mutta välillä on ollut suht hyviäkin jaksoja. Vaikka hän ei ole koskaan mun persoonaani ja mielipiteitäni hyväksynyt, vain hänen omansa ovat hyväksyttäviä. Remonttisressi ja yllätysvauva ovat taas saaneet kaiken räjähtämään käsiin. Mies osoittaa kaikin tavoin halveksuntaansa siitä että en ole jaksanut olla tarpeeksi "tuottava" ja varsinkaan huhkia koko aikaa mukana rakennuksella (vaikka olen raatanut siellä enemmän kuin olisin millään jaksanut) ja mä tunnen pelkkää inhoa häntä kohtaan. Tuo toinen mies ei ikinä kävisi tän perheen isäksi, sen tiedän, mutta hän on ollut ainoa vuosiin joka on kohdellut mua arvostavasti ja huomioivasti. Enkä voi sitä unohtaa.

Opiskelut olisi mahdollista suorittaa loppuun tämän vuoden aikana ja haluaisin sen tehdä voidakseni etsiä kevääksi töitä. Tunnen olevani halveksittuna vankina kotona. Mies osaisi "tehdä kaiken täällä niin paremmin", joten menisin mieluummin sitten töihin ja antaisin sen miehen jäädä kotiin. miehen parempien päivärahojen takia tulomme nousisivat silloin noin 1500 e kuussa (palkat lähes samat, mutta mulla minimipäiväraha, koska keväällä ei ollut juuri töitä ja pari vuotta sitten olin vielä kotona). Lasten kannalta ei ehkä paras vaihtoehto, mutta voisi pelastaa minut totaalimasennukselta. Terapiaa olen miettinyt, mutta mistä aika ja rahat siihen? Paikalliseen terveyskeskukseen en halua mennä - liikaa tuttuja töissä.



t. ap