Koen perhe-elämän kaoottisena ja uuvuttavana!

Ip

Up

Sen sanon vielä, että vaikka mies osallistuu todella paljon, mustakin tuntuu että joka päivä on yhtä työleiriä aamusta iltaan kunnes lapset nukkumassa! Ap

Up

Ihan samoja ajatuksia täällä. Olen välillä miettinyt jopa eroa, jolloin saisin elää yksin joka toisen viikon. Haluan kuitenkin lasteni parasta ja ydinperhee. Parisuhdekin ihan ok ja mies osallistuu paljon. Perhearki on kuitenkin suurimmaksi osaksi hirveää työleiriä. Olen valtavan pettynyt elämään lapsiperheenä.

Ihan samoja mietteitä. Lapset 10 ja 8 v. Helvetin rasittavissa ikävaiheissa molemmat :( testaavat minkä ehtivät. Juuri loma näytti sen että ensi kesän reissuksi suunniteltava muuta kuin karavaanarimatkoja kun ovat 9 ja 11. Kaikkein mieluiten viettäisin suurimman osan lomastani yksin ;)

Meilläkin 2 lasta ja saan myös voimaa siitä, että joka päivä olen yhden päivän lähempänä sitä, etteivät lapset tarvitse minua koko ajan. Ja kuulemma tulen myöhemmin kaipaamaan näitä vuosia. Voihan se olla niinkin. Tällä hetkellä haluaisin paeta viikoksi jonnekin yksin.

Mitä sinä ap odotit? Tuotahan se on, ja jatkuu teillä vielä ainakin sen 3-4 vuotta. Eikö eka lapsi riittänyt huomaamaan että tuo ei oo sun juttu, sitä ihmettelen? Nyt ei auta kuin odottaa ajan kulumista ja yrittää selviytyä nuo vuodet. Toki sitten alkaa kohta isommalla murrosikä...

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 20:33"]

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 20:22"]Hmm. Ehditte elää aika pitkään yksilapsisina, oliko se helpompaa? Itse en voi muuta sanoa kuin että aikaisin petiin iltaisin niin ei niin paljon fyysisesti väsytä. Oma harrastus kodin ulkopuolella, kesällä lomaa yksin ilman lapsia ja puolisoa (minulla lapsi ja puoliso lähtevät matkalle ja jään yksin tekemään töitä, lomaa sekin..) [/quote] en mene aikaisin nukkumaan, koska tarvitsen myös parisuhdeaikaa. Se on henkireikäni oman harrastuksen ohessa. Ap

[/quote]

1 v kanssa aikaisin nukkumaan! Paisuhdeaikaa muulloin. Sinä tarvitset unta

18 komppaa edellistä. Salaa olen kadehtinut yh- kavereitani. Vuoroviikoin tmv saavat olla yksin!!

Kai paras vinkki on se, että hyväksyy että on mitä on. Muutama vuosi vielä ja toivottavasti aikuistuvat ja lähtevät opiskelenaan. Ja pyykki-keittiö-harrastus-siivous-kaupparumba helpottaa. Niin ainakin +50 kaverini lohduttavat.

Olen myld yrittänyt hyväksyä oman asenteeni, olen mikä olen. En ollutkaan se lehmänhermoinen äiti joka nauttii arkisesta aherruksesta. Rakastan lapsiani ja he ovat toivottuja, parhain lahja. Mä oon mikä oon...

Mulla on myös 1-vuotias, ja mietin, milloin sitä parisuhdeaikaa sitten ehtii ottaa, jos aina menee sen 1-vuotiaan kanssa samaan aikaan nukkumaan... (eipä milloinkaan).

Tää ei ole kyllä se mukavin vaihe elämässä. Jos on vain yksi 1-vuotias lapsi, niin sehän on kivaa, mutta jos on muitakin lapsia, se onkin aika raskasta. No, kyllä tää jossain vaiheessa helpottaa.

Kiitos vertaistuesta! Ap joka todella toivoo ettei kierukka petä!

Niin mäkin koen, mutta sitä mä kyllä odotinkin tämän olevan. Mitä sinä AP odotit? Mulla lapset alle vuoden ja just kaksi vuotta ja tämä on ihan hullua ja todellakin selviytymistaistelua. Odotan sitä, että lasten kanssa voi tehdä enemmän. Isomman kanssa voikin jo kaikenlaista, mutta toki koko ajan enemmän. Parin vuoden päästä elämä on jo varmaan ihan mukavaa. Siitä ei sitten menekään kuin kymmenisen vuotta, kun lapsia ei varmaan kovin kiinnosta olla meidän kanssa. Sitä ennen aion kyllä ottaa ilon irti yhteisistä hetkistä.

Voi vittu mua riipii tuo "mitä oikein odotit". Ei tässä ole kysymys mistään odotuksista, vaan siitä, että just nyt tällä hetkellä stressaa.

Olen lähes joka päivä koko kesän lääkinnyt vitutusta juomalla lasin tai pari viiniä, nyt päätin lopettaa. Ap

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 21:59"]

Voi vittu mua riipii tuo "mitä oikein odotit". Ei tässä ole kysymys mistään odotuksista, vaan siitä, että just nyt tällä hetkellä stressaa.

[/quote]

No mitä sinä oletat että sille voi tehdä? Ei yhtään mitään, kun tuollaistahan se on ja kaikki sen tietää (tai ainakin pitäisi tietää jos ei ole ihan tynnyrissä kasvanut). En ymmärrä sitä että halutaan valittaa asiasta, joka on ihan itse tietoisesti valittu ja jolle ei voi juuri mitään. Auttaako se valitus teitä ihan oikeasti? Auttaa kuulla että muillakin on yhtä kurjaa (joka sekin kyllä pitäisi olla tiedossa, btw)?

Johan se vanha viisauskin sanoo, että pitää tunnistaa asiat joita voi muuttaa ja muuttaa ne valituksen sijaan, sekä ne joille ei mahda mitään ja hyväksyä ne. 

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 21:59"]

Voi vittu mua riipii tuo "mitä oikein odotit". Ei tässä ole kysymys mistään odotuksista, vaan siitä, että just nyt tällä hetkellä stressaa.

[/quote]

No mitä sinä oletat että sille voi tehdä? Ei yhtään mitään, kun tuollaistahan se on ja kaikki sen tietää (tai ainakin pitäisi tietää jos ei ole ihan tynnyrissä kasvanut). En ymmärrä sitä että halutaan valittaa asiasta, joka on ihan itse tietoisesti valittu ja jolle ei voi juuri mitään. Auttaako se valitus teitä ihan oikeasti? Auttaa kuulla että muillakin on yhtä kurjaa (joka sekin kyllä pitäisi olla tiedossa, btw)?

Johan se vanha viisauskin sanoo, että pitää tunnistaa asiat joita voi muuttaa ja muuttaa ne valituksen sijaan, sekä ne joille ei mahda mitään ja hyväksyä ne. 

[/quote]

No ilmeisesti sullakin on jostain syystä paha olo, kun mulle pitää purkautua. En nyt aio kysyä asiasta enempää-. Sen takia ihmisillä on tapana puhua asioista toisilleen, että puhuminen helpottaa. Ap:kin käsittääkseni ilahtui jo vertaistuesta.

Jos et halua lukea toisten ihmisten valitusta, varmasti kannattaa jättää väliin ketjut, joissa otsikon perusteella valitetaan. Näin yksinkertaista. Turha sitten tulla valittamaan, että minä niin mieleni pahoitin, kun siinä ei puhuttukaan vain ihanista ja positiivistista jutuista. Mitä oikein odotit, vai miten se meni?

Saanko kysyä miksi teitte toisen lapsen? Siis ihan vaan sen takia kysyn, että meilläkin on kohta 5v esikoinen (ainokainen) ja nyt ollaan muutama kk yritetty. Tämä siksi, että minä toivoin 2-3 lasta ennen kuin oli yhtäkään omaa. Nyt ymmärrän miten naiivia se oli ja minä olen ehkä sellainen jolle sopii hyvinnyksi lapsi, puoliso myös. Kuitenkaan ei koskaan ajatellut että 'perustetaanpa yksilapsinen perhe', siksi nyt ei olla hetkeen ehkäisyä käytetty. Ei kyllä ehkä tunnu kuitenkaan ihan omimmalta ajatukselta tuo kaksi lasta kun alkaa miettimän.. Vauvakuumetta ei edes ole, siitä pitää työ huolen.

Ei taida olla oikotietä onneen tässä asiassa, odottelet kun lapset muuttaa omilleen niin saat oman elämäsi takaisin. Me taas koemme mieheni kanssa elävämme elämämme parasta aikaa kahden alle 3v:n kanssa ja harmittaa jo valmiiksi, että lapset kasvavat ja joskus muuttavat pois :) Koitahan AP muistaa nauttiakin niistä lapsista niin ehkä se elämä ei tunnu enää niin selviytymiseltä päivästä toiseen!

Siihen kaaokseen tottuu. Kukaan ei jaksa jos ajattelee ettei jaksa. Täytyy ajatella että mä jaksan ja selviydyn. Kaikki turha pois ja fokus niihin lapsiin. Ne on paras voimanlähde lapsiperheessä. Oli paljo rankempaa olla äiti kaks- ja yksvuotiaille kuin nyt viidelle joista vanhimmat alakoulussa. Nautin heidän jutuistaan, ja siitä kuinka he rakastavat pienempiä. Helpottaa suunnattomasti kun isommat osaa jo tehdä pieniä askareita. Opi nauttimaan sähellyksestä ja nauramaan sille niin jaksat paremmin!