Olen huolissani 16v tytön lapsesta joka

aikuisväestöä täällä..! Yksi Pimu kertoo miten on hommat klaarannut, ja heti on ilkeämielisiä naljailuja kaikkitietävyydestä ketju puolillaan. Ja nämä viestit ovat itseään kypsinä ja kokeineina pitäviltä äideiltä.



Kaiken kaikkiaan olisi kai toivottavaa, että lapsia saisivat aikuiset eivätkä lapset, mutta kyllä on poikkeuksia niin teineissä kuin yli 30-vuotiaissakin ikuisen nuoruuden ihannoijissa...



Itse en kuulu kumpaankaan ryhmään, esikoisen sain 25-vuotiaana ja nyt odotan toista, ihmettelenpä vain tätä keskustelun sävyä ja aikuisten epäasiallisuutta.



T. Äiti 29-v.

ja jokainen kai kokee olevansa se paras. Ei nämä "kypsät" äidit tosiaan kovin kypsiltä vaikuta kommenttiensa perusteella...

16v:llä ole vielä kokemusta oikein mistään.

tätä kokemattomuutta allekirjoita. 16 vuotiaana olin jo monet vuodet hoitanut lapsia vauvoista leikki-ikäisiin. Kun sain esikoiseni 24 vuotiaana ystäväni (25v.) kysyi "annetaanko tolle sit ihan ihmisten lääkettä?"

Ettekö te nuoret tajua että se hoitaminen on vain yksi osa-alue sitä vanhemmuutta? Kyllä kuka tahansa oppii sen vaipan vaihtamaan. Ja sillä ei loppujen lopuksi ole väliä osaako sen tehdä ennen vai jälkeen lapsen syntymän. Se muu kasvatus on sitten sitä mitä pitäisi hallita, ja siihen ei moni 16-vuotias pysty, koska omakin kasvaminen on kesken. Ja sen tuloksen näkee vasta sitten kun se lapsi on teini ja vanhempi kuinka on siinä onnistunut, eli kaksi- tai viisivuotiaasta on vielä huono päätellä kuinka on vanhemmuudessaan onnistunut.

16v:llä ole vielä kokemusta oikein mistään.

tätä kokemattomuutta allekirjoita. 16 vuotiaana olin jo monet vuodet hoitanut lapsia vauvoista leikki-ikäisiin. Kun sain esikoiseni 24 vuotiaana ystäväni (25v.) kysyi "annetaanko tolle sit ihan ihmisten lääkettä?"

Ettekö te nuoret tajua että se hoitaminen on vain yksi osa-alue sitä vanhemmuutta? Kyllä kuka tahansa oppii sen vaipan vaihtamaan. Ja sillä ei loppujen lopuksi ole väliä osaako sen tehdä ennen vai jälkeen lapsen syntymän. Se muu kasvatus on sitten sitä mitä pitäisi hallita, ja siihen ei moni 16-vuotias pysty, koska omakin kasvaminen on kesken. Ja sen tuloksen näkee vasta sitten kun se lapsi on teini ja vanhempi kuinka on siinä onnistunut, eli kaksi- tai viisivuotiaasta on vielä huono päätellä kuinka on vanhemmuudessaan onnistunut.

ja lapsensaanti kasvattaa ihmistä iästä huolimatta.

Ei kukaan lapseton, viisikymppinenkään, ole valmis kasvattaja lapsen syntyessä, kyllä siihen jokainen joutuu kohdallaan kasvamaan lapsen kasvun myötä.

ja ihmisenä vanhenee sitä mukaa kuin lapsikin, vai mitä? Usein nuorilla on onneksi todella hyvät turvaverkot, tukevat ja osallistuvat isovanhemmat lähellä, onneksi.



Minkä tuloksen näkee miten? Millainen ihminen on hyvä ihminen? Sellainen, joka elää samalla tavoin, kuin sinä itse?



Eikö ihmisessä muka tapahdu kasvua ja kehitystä vielä teini-iän jälkeenkin? Kyllä aikuiseksi kasvaminen kestää, mutta vanhemmuuteen VOI olla kykenevä jo aikaisemminkin.



Määrittele minulle sana "elämänkokemus"?



On ihmisiä, jotka hissuttelevat samoissa nurkissa koko ikänsä ja ikää karttuu ja toiset meneviä jo nuoressa iässä? Joku näkee työnsä puolesta kaikenlaista elämää? Mikä oikeus SINULLA on määritellä, millaiset ihmiset saavat lisääntyä, elää ja olla? Miksi ylenkatsot muita? Mitä sinulla on sellaista, mitä muilla ei ole vai mitä sinulta puuttuu?



t. se neuvolan th, asioita pohtinut paljon työssään... :)

Meidän 2-kuinen oppi siinä iässä vasta ekan kerran nauramaan. Satunnaisia hymyjä oli tullut sitä ennen jonkin verran, mutta kahden kuukauden iässä kuuli ensimmäisen kerran oikeaa naurua. En ole muutenkaan koskaan tavannut ihan pieniä vauvoja jotka kovin paljon juttelisivat tai nauraisivat. Siis alle 2-kuisia.



Ja meidän poika on kuitenkin kaikkien havaintojen mukaan todella iloluontoinen ja puhelias lapsi. En todellakaan tekisi 2-kuisesta mitään päätelmiä ainakaa juttelun tai hymyilyn perusteella, useimmiten sen ikäiset nukkuu ja ihmettelevät maailman menoa. Jutella ja nauraa kyllä oppii myöhemmin.

Olen nähnyt työssäni nuoria jaksavia äitejä ja vanhempia vähemmän jaksavia. Se on aivan persoonallisuudesta kiinni, myös siitä millaiset eväät kotoaan on saanut mukaansa. Osa ihmisistä tulee nk. duunariperheistä ja rahaa ja koulutusta ei ole ehkä yhtä paljon, mutta vanhemmilla voi olla rakkautta ja turvallisuutta tarjottavana silti lapsilleen.



On sitten myös huumeäitejä, jotka yllättäen monesti ovatkin jo hieman vanhempia, esim. 25-v. ja ylös päin, joilla elämänhallinta on ihan pielessä. Nämä asiat kun eivät ole niin yksioikoisia, kun ei ole elämäkään. Vain äitiys kasvattaa siihen äitiyteen. Loppujen lopuksi moni taistelee niiden samojen ongelmien kanssa kuitenkin iästä riippumatta.



Mikä on myös positiivista nuorissa äideissä on se, että asioihin yleisesti ottaen osataan suhtautua rennommin: synnytykseen, raskauteen jne. Vanhemmat äidit usein pelkäävät kaikkea tuota enemmän, tai sitten se johtuu siitä että nämä äidit yleensä vasta myöhemmin hankkiutuvat äideiksi. Mene ja tiedä.



Itse olen sitä mieltä, että kummassakin elämänvaiheessa on puolensa ja äitiys on jokatapauksessa ihana asia naisen elämässä, josta saamme olla ylpeitä iästä riippumatta.

ja ihmisenä vanhenee sitä mukaa kuin lapsikin, vai mitä? Usein nuorilla on onneksi todella hyvät turvaverkot, tukevat ja osallistuvat isovanhemmat lähellä, onneksi. Minkä tuloksen näkee miten? Millainen ihminen on hyvä ihminen? Sellainen, joka elää samalla tavoin, kuin sinä itse? Eikö ihmisessä muka tapahdu kasvua ja kehitystä vielä teini-iän jälkeenkin? Kyllä aikuiseksi kasvaminen kestää, mutta vanhemmuuteen VOI olla kykenevä jo aikaisemminkin. Määrittele minulle sana "elämänkokemus"? On ihmisiä, jotka hissuttelevat samoissa nurkissa koko ikänsä ja ikää karttuu ja toiset meneviä jo nuoressa iässä? Joku näkee työnsä puolesta kaikenlaista elämää? Mikä oikeus SINULLA on määritellä, millaiset ihmiset saavat lisääntyä, elää ja olla? Miksi ylenkatsot muita? Mitä sinulla on sellaista, mitä muilla ei ole vai mitä sinulta puuttuu? t. se neuvolan th, asioita pohtinut paljon työssään... :)

en ole sanonut ettei nuoret saisi lisääntyä, en myöskään ettei vanhat saisi lisääntyä. Itse kuulun siihen keskikastiin, sain ensimmäisen lapsen 26-vuotiaana. Äitini oli 21-vuotias kun sai minut, ja ihan olen normaali työssä käyvä ihminen. En todellakaan ylenkatso muita, enkä muiden ratkaisuja. Mutta sinä arvon th väität että 16-vuotiaalla on sama elämänkokemus kuin 30-vuotiaalla? Ja mitä sitten jos sitä turvaverkkoa ei sillä nuorella ole, kuinka sitten käy? Sinä varmaan osaat vastata tähän koska työssäsi näet.

16 vuotias voi olla valmiimpi äidiksi, kuin 30 vuotias. Uskon jopa, että usein onkin.

Jos saa lapsen 16 vuotiaana, ymmärtää lasta paremmin, koska muistaa vielä hyvin, minkälaista on olla lapsi ja nuori, toisin kuin 30v. joka on ollut aikuinen jo kauan:)

16v. Osaa asettaa lapsen tarpeet omiensa edelle, toisin kuin 30v. joka on jo (liian) kauan elänyt vain itselleen, ja toiminut oman mielensä mukaan. 16v. jaksaa paremmin yöheräilyt, vatsataudit pyykkirumbineen, kuin 30v. joka oli jo (liian) kauan nukkunut yönsä hyvin ja putkeen.

16v. on luultavasti parempi kasvattaja, läheisempi lapselle, kuin 30v. 16v. äiti voi olla lapsensa "paras ystävä", johon voi luottaa, ja jolle voi kertoa kaiken.

vaipat vaihdettu ja kaikin puolin hyvä olla. Ei siinä tarvitse ilmehtiä tai ottaa kontaktia. Varmaankin se vauva on vaan ollut nukahtamassa silloin, kun olet hänet nähnyt.

Miten onkaan, että usein näkee nuoria, jopa "teiniäitejä", jotka ovat iloisia, enrgisiä, ja joiden lapset näyttävät hyvin voivilta. "Hunningolla olevia" nuoria äitejä ei paljoakaan näy, ainakaan Helsingissä, jossa asun.

Ja näkee vanhempia (yli 30v.) äitejä, jotka näyttävät suorastaan pahoinvoivilta, epäsiisteiltä ja väsyneiltä, usein ylipainoisia. Lapset myös väkisin istutettu rattaisiin (kai kulkeminen helpompaa niin) ja äidit usein vihaisesti tiuskivat lapsilleen. Usein vielä vihaisesti mulkoilevat muitakin, esim. minua. Olen itsekin "vanha" äiti. 27 vuotias, mutta näytän paljon nuoremmalta, ja se ilmeisesti ärsyttää näitä mammoja. Nuorin lapseni on 11kk, ja vanhin 5v. joten en ole teiniäiti koskaan ollutkaan;)

Taidat olla vanhapiika, jolla ei ole muuta elämää, kuin ulkoiluttaa koiraasi, ja kytätä muita, joilla elämää on;)



2kk ikäinen vauva voi maata hereillä vaunuissa kauan, ja tuijuttaa vaikka vaunujen mustaa kuomua. Kokemusta on:)!



Itsekin olen usein sanonut tätä kuopustani kiltiksi vauvaksi, joka ei turhia kitise. Onko siinä muka jotain ihmeellistä? Ei esikoinenkaan mikään tuhma tosin ollut, temperamenttisempi sylikyöhnääjä vaan:)



Kyllää vauvaa voi mielestäni sanoa kiltiksi, tuhmaksi ei:)

tosin varmasti olet juuri niin hyvä äiti omallesi kun vaan kykenet, mutta siltikin ihmisten pitäsi elää ensin nuoruus kunnolla, eenkuin aloittaa kotileikit. meinaan tosiasia on, että jossain vaiheessa kokematta jäänyt nuoruus tulee ja sitten sitä jalkaa viedään.. Tuttavapiiristäni sanoisin, että viimestään 30v se tulee tapahtumaan tavalla tai toisella. mutta nillä ihmisillä harvemmin jotka ovat eläneet kunnolla nuoruutensa.

Nuoruutta en päässyt masennukseltani elämään. Yksi yliopistokoulutus jäi kesken(ei siis älyllisistä syistä), mutta sitä ennen sain ammatillisen koulutuksen valmiiksi. Mutta siis mitään hauskoja nuoruusvuosia tai edes hetkiä minulla ei ole ollut. Ei ollut elo siedettävää edes nuorena aikuisena. Koskakohan tulee, tämä pakollinen nuoruus? Nyt 36vuotta ja lapsi 3v. Pitääkö antaa suoraan nyt heti pois, kun jossain vaiheessa alkaa menojalkaa vipattamaan????? Ja minä kun luulin, että nautin nyt vihdoin siitä, mistä muutkin samanikäiseni saavat nauttia.

Muuten ei päässyt olemaan minulla koskaan uhmaikääkään, pitäisikö nyt mennä lattialle makaamaan kaupassa ja huutaa ja kiljua, koska tahdon karkkia?

Eräs hyvin nuorten äitien ongelma on, että lapsi nähdään liikaa kaverina. Tämä johtaa pahoihin ongelmiin myöhemmin, lapsen kuuluu saada olla tarvitseva eikä elää suhteessa vanhempaansa kaverisuhteessa.



Itselläni oli teini-iässä kaksi kaveria, joiden äidit olivat kuin kavereita tyttärilleen. Kikattelivat kuin teinitytöt ja olivat tosi kaverillisia. Olin tosi kateellinen, mutta myöhemmin selvisi sitten että molemmat äidit olivat olleet liian kypsymättömiä äitejä. Toinen näistä kavereitani on sittemmin joutunut mielisairaalaan ja toisellakin vaikeita ongelmia.

todella hyviä vanhempia, iästään riippumatta.. ja niin, niinkuin jo sanottiin kärsivällisempiä ja energisempiä, ottavat rennommin ja antavat lasten olla lapsia, ja saattavat silti pitää myös selkeämmät rajat lapsillaan kun moni vanhempi, koskas tuo ikä oli ainakin itselle se ikä kun alkoi vanhempien rajojen asettelua arvostaa ja ymmärtää monin tavoin..

tuo "äiti voi olla lapsensa paras kaveri" pisti kuitenkin silmään, en usko että iällä on sen kanssa mitään tekemistä mutta valitettavan usein nämä parhaat kaverit ovat juuri kavereita, eivät vanhempia jotka lasta kasvattavat...

Nyt ymmärsitte väärin. Sanoin, että nuori äiti voi olla myös lapsensa paras keveri. En tietenkään tarkoittanut sitä, että äiti nyt ihan heittäytyisi kaverin rooliin, ja unohtaisi kasvatuksellisen vastuunsa. Vaan tarkoitin, että nuori äiti voi olla lapselleen myös "ystävä", siinä merkityksessä, että uskaltaa puhua kaikenlaisista tunteista ja asioista, ilman salaisuuksia. Mitä nyt ihan elävässä elämässä työni puolesta olen asiaa seurannut, niin tuntuu että lasten on helpompi KESKUSTELLA nuorten äitiensä kanssa.

Kaikki ovat tietysti yksilöitä.

Nyt ymmärsitte väärin. Sanoin, että nuori äiti voi olla myös lapsensa paras keveri. En tietenkään tarkoittanut sitä, että äiti nyt ihan heittäytyisi kaverin rooliin, ja unohtaisi kasvatuksellisen vastuunsa. Vaan tarkoitin, että nuori äiti voi olla lapselleen myös "ystävä", siinä merkityksessä, että uskaltaa puhua kaikenlaisista tunteista ja asioista, ilman salaisuuksia. Mitä nyt ihan elävässä elämässä työni puolesta olen asiaa seurannut, niin tuntuu että lasten on helpompi KESKUSTELLA nuorten äitiensä kanssa. Kaikki ovat tietysti yksilöitä.

keskustella nuoren äidin kanssa koska nuoren äidin on yleensä helpompi ymmärtää kun hänellä on huomattavasti vähemmän aikaa omasta lapsuudesta. Muistaa miltä asiat tuntui omassa lapsuudessa ja silloin kestää myös kiukuttelut paremmin ja kaiken muun. Äidin on tietysti oltava vanhempi lapselle ja asetettava rajat, mutta tietyssä iässä on osattava olla myös kaveri, samaan aikaan kuin äiti. Ja tämä yleensä hoituu nuoremmilta äideiltä helpommin.

En todellakaan ylenkatso muita, enkä muiden ratkaisuja. Mutta sinä arvon th väität että 16-vuotiaalla on sama elämänkokemus kuin 30-vuotiaalla? Ja mitä sitten jos sitä turvaverkkoa ei sillä nuorella ole, kuinka sitten käy? Sinä varmaan osaat vastata tähän koska työssäsi näet.





Hei,



Kysyn vielä ihan vain tarkennukseksi, että missä kohden tekstiäni väitän, että sama elämänkokemus on kolmekymppisellä ja kuusitoistavuotiaalla? Tarkoitin lähinnä juuri nimenomaan sitä, että miten itse miellän käsitteen elämänkokemus, niin ymmärrän myös sen, ettei se katso välttämättä ikään. Että jollakin toisella voi olla enemmän kokemuksia jo nuorena, kuin toisella vanhempana. Sensijaan se ei automaattisesti tuo tietenkään kypsyyttä vanhemmuuteen. Tarkoitin tekstilläni siis sitä, että myös nuorella voi olla ihan riittävästi valmiuksia vanhemmuuteen. Että kaikella on puolensa, myös siinä että saa lapsensa nuoressa iässä.





Valitettavasti nykyajan trendi on näin, ettei turvaverkkoja ole lähettyvillä. Pääasiallisesti näillä nuorilla usein ne tuntuvat onneksi olevan kunnossa ja kuten aikaisemmin kirjoitin noista huumeäideistä, heillä nimenomaan juurikaan niitä ei ole.



Tietysti on näitä äitejä, joilla on vaikeuksia on myös nuorissa äideissä, jos nyt sen halusit kuulla vastaukseksi esittämällä siihen suuntaan vihjailevan kysymyksen. Toisaalta myös nuoret uskaltavat hakea apua aikaisemmassa vaiheessa, kuin vanhemmat äidit, jos ongelmia ilmenee.



Eri-ikäisillä äideillä on kuitenkin pohjimmiltaan lapsenhoitoon liittyen samat ongelmat, mutta osa huolista on tietysti vähän erityyppisiä ikään liittyen. Esim. vanhemmilla äideillä on usein fyysiseen terveyteen liittyviä ongelmia, synnytyksen kanssa ongelmia, nuorten asenne taas toisinaan voi olla turhankin huoleton. Aivan kuten sanoin, kaikella on puolensa ja ketään ei voi iän perusteella mollata. Se oli kirjoitukseni pointti.



Eikä minua tarvitse arvon th:ksi kutsua, mutta kiitos vain. ;)