Kaksivuotias räplää pippeliään
Poikani räplää pippeliään jatkuvasti esim. nukkumaan käydessään, mummolassa vieraillessamme ja välillä ihan leikkiessään. Ongelma on ollut jo noin puoli vuotta, enkä enää keksi keinoja. Luulin, että kyseessä on jokin ohimenevä, kehityksellinen vaihe, mutta käytös ei tunnu parantuvan.
Ensin olen kieltänyt vain sanallisesti, mutta nyt olen ottanut käden itse pois "ei"-sanan saattelemana.
Kylässä tilanne on erittäin kiusallinen. Ennen kyläilyä olen selittänyt pojalle, ettei pippeliin saa koskea muuta kuin vessassa, mutta jossain vaiheessa käsi on taas housuissa.
Onko muiden kaksivuotiailla samanlaista käytöstä? Miten olette toimineet?
Kommentit (27)
poikien pippelin räveltäminen - oli se sitten tahallista tai tahatonta. Ja inhottaa se, että asia lyödään leikiksi leimaamalla käytös miehille ominaiseksi. Inhottavaa se on, oli se sitten pojan tai tytön tekemää.
Omat nassikkani eivät ole moista tehneet minun tai muidenkaan nähden, vaan jos tekisivät, sanoisin että menevät vessaan räpeltämään. Sen jälkeen käsien pesu.
Inhottaa joskus, kun kaverin 2vee räveltäjäpoika kaivelee toisella kädellä kusista piliään ja sitten tulee ruokapöytään lähmimään keksejä. Oksettavaa, ei missään nimessä hauskaa tai herttaista.
ja räpläilee pippeliään potalla ja esim. pesulla käynnin jälkeen, kun on ilman housuja. Joskus saattaa kalsareidenkin läpi räpläillä.
Mua asia lähinnä huvittaa, varsinkin kun poika toteaa välillä, että hänellä on iso pippeli ;D Eka kerran sanoi, että on pippeli isona, nykyään se on jo iso :D
Mutta kun poika räpläilee, olen yrittänyt opettaa, että käy pesemässä kädet sen jälkeen, vaikka pippeli olisikin juuri pesty.
löysi pippelinsä juuri alkuviikosta. Miehen kanssa ollaan lähinnä naureskeltu, kun kaveri on löytänyt nahkaläpän jalkojen välistään, eikä saa sitä irti vaikka kuinka yrittää. :D
Tyttö 3v löysi vuosi sitten oman alapään, mutta ei harrasta räpeltelyä. Sen sijaan "unnuttaa" usein väsyneenä tai kolauksia kokeneena (Kun kielletään jokin mukava puuha ja pahoittaa mielensä) lohdutukseen. Tyttö osaa jo tehdä sen itsekseen omassa huoneessaan, mutta vaikeaa on lopettaa jos joku tulee huoneeseen.
Aikuisella ne patoutumat on, jos ei kestä lapsen häpeilemätöntä itseensä tutustumista. Lapsen ymmärtämisen kehittyessä lapselle opetetaan lapsen tasoisesti milloin itsensä tutkiskelu on soveliasta.
Todella kummallista, jos lapsen räpeltelyt ällöttävät joitain noin pahasti. Älkää ihmeessä siirtäkö estojanne lapseen ja kiellelkö turhan paljoa!
Pippelit/pimpit ovat ruumiinosia siinä kuin varpaatkin, niihin pitää antaa tutustua. Lapset oppivat tuntemaan vehkeisiinsä liittyvää häpeää helposti, ja se voi haitata luontevaa suhtautumista omaan kehoon ja seksiin myöhemmin.
Itse olen sanonut omalle 2,5-vuotiaalle räpelölleni vaan, että onpa hieno pippeli. Ei ole räpelöinyt haitaksi asti julkisilla paikoilla.
Siis jos teillä on vieraana lapsi, joka räpeltää pippeliään, niin mikä ihme estää teitä sanomasta nätisti, että pestään kädet ennen kuin tullaan syömään!!?????
Minun vajaa 2 v poikani räpeltää pippeliään potalla istuessaan ja vaippaa vaihtaessaan ja sanon hänelle joskus, että pippeli voi tulla kipeäksi, jos liikaa räpeltää, mutta ei sitä muuten ole kielletty. Kädet tietty pestään sen jälkeen..
Ja vaikka viisivuotias tyydyttäisikin itseänsä, ei siitä kuulu nykyoppien mukaan suuttua. En ole muuten koskaan kuullut taaperosta/alle kouluikäisestä, joka haluaisi tai kykenisi penetroitumaan. Itse tyydytyksessäkin on useasti tarkoituksenhakuinen kliimaksi, mitä ei pikkupojilla ole.Ja oman poikani kanssa kyllä menen naisten puolelle hieman pídempään kuin vain kävelytaitoiseen. Itse kuljin isäni mukana miesten puolella 6-vuotiaaksi asti ja kulkivat muuten kaikki tuttummekin.