G: Olisiko tämä sinulle ja lapsillesi tavallinen, touhukas vai leppoisa
kotona vietetty päivä? :
Herätys noin klo 7, aamupalaa, hetki tv:stä lastenohjelmia ja äidille nettihetki
Aamuhetken jälkeen n. klo: 8 eteenpäin äiti imuroi, järjestelee, pistää pyykkiä pesuun ja tyhjentää astianpesukoneen. Lapset leikkii vapaasti keskenään.
Noin klo: 10 ulos leikkipuistoon. Siellä lapset leikkii ja äiti rupattelee muiden äitien kanssa.
Noin klo: 12 kotiin, äiti tekee pikaisesti makaroonia ja jauhelihakastiketta, pilkkoo hedelmiä ja vihanneksia tarjolle myös, syödään.
Lapset ei enää nuku päiväunia joten syönnin jälkeen lähdetään takaisin ulos. Tällä kertaa omalle pihalle. Äiti pesee pari mattoa, lapset leikkii. Kun äiti on saanut matot pestyä soittaa ystävä ja kysyy josko voisi piipahtaa lapsineen kahvilla.
Klo 14 aikaan tulee ystävä kolmen lapsensa kanssa. Lapset leikkivät yhdessä, äidit kahvittelevat ja juttelevat.
Klo 16 aikaan tehdään omalle perheelle ruokaa, tällä kertaa vähän pidemmän kaavan mukaan ja klo 17 syödään perheen isän tultua kotiin.
Perheen isukki lähtee vielä lasten kanssa pyörällä rannalle uimaan ja äiti käy sillä välin ruokakaupassa, silittää pyykkejä ja järjestelee sotkuja sekä pesee saunan (tämä piti tehdä jo edellisiltana, mutta jäi väliin koska koko perhe kävi illalla uimarannalla ja sen jälkeen meni loppuilta pakollisiin iltarutiineihin).
Klo: 19 koko perhe taas kasassa. Iltapalan valmistelua, seuraavan päivän vaatteita valmiiksi (äidilläkin seuraavana päivänä taas työvuoro, äiti tekee vuorotyötä joten välillä on arkivapaita kuten tänä päivänä oli). Oleilua.
Lapset syö iltapalan ja menee klo: 20.30 iltasatujen jälkeen nukkumaan. Äiti käy vielä ihan yksin lenkillä klo: 21-21.30. Sen jälkeen juttelua miehen kanssa, miten päivä meni jne, hierotaan hetki toistensa hartioita, sitten seksiä ja seksin jälkeisten halailujen ja jutteluiden jälkeen äiti nukahtaa klo: 22.30 aikaa. Seuraavana aamuna herätys klo: 6.00 töihin (iskä ja lapset jää vielä tunniksi nukkumaan ennen hoitoon ja töihin lähtöä).
t. äiti ja tavallinen arki kera kolmen lapsen (6v, 5v ja 3v)
Kommentit (47)
Vaikka olenkin erittäin aktiivinen, olisi nuo iltahommat pikkasen liikaa. Tykkään illalla vaan olla, silloin en siivoa tai lenkkeile. Teen päivällä aina vaunulenkin ja siivouksenkin yleensä
jo aamulla. 3 lasta myös.
ihan riittävä ohjelma iltapäiväksi, kun kerran vieraillakin oli 3 lasta. Nuo muut ohjelmat menevät jo vähän överiksi.
Meillä liikutaan ja nähdään kavereita yhtä paljon kuin ap tai enemmänkin, mutta siivota ei noin paljon. Mä olisin tehnyt siinä aamulla ruuan valmiiks ja lähtenyt puistoon paljon aikaisemmin, meiltä kun on puistoon vielä matkaakin se 20 minuuttia ja puol kympiks oltais puistopäivänä menty sinne
"äiti käy sillä välin ruokakaupassa, silittää pyykkejä ja järjestelee sotkuja sekä pesee saunan"
"äiti käy sillä välin ruokakaupassa, silittää pyykkejä ja järjestelee sotkuja sekä pesee saunan"
vaan koneella ja keksi koko tarinan, eihan tuolla tarinan mammalla olisi aikaa tallaista vaantaa,m silla aikaa kun voisi vaikka pyyhakista lattialistat.
Aikamoinen speedy conzales tosiaan!
Tuli vahan liikaa infoa teidan seksielamastanne, teilla siis mies vahan hieraisee hartioita ja sitten survaisee sisaan?
Miksi ihmeessä jotkut siivoaa noin paljon ja kuka niitä pakkoja oikein laatii ("sauna piti siivota jo eilen")?
tai jonkun "nyt kyllä siivoan ja alan touhukkaaksi ihmiseksi"-uudenvuodenlupauksen jälkeen. Muuten aivan liian touhukas.
Klo 16 saakka suhteellisen normaalia kuitenkin, mut illalla en jaksais enää siivoilla, pestä, puunata, lenkkeillä ja sekstata.
klo 6-12 ehtii ulkoilla 3 kolme kertaa useamman lapsen kanssa, pestä 4 koneellista pyykkiä, juosta 10 km lenkin, kutoa villapaidan vai mitä niitä nyt olikaan niitä stellan aamupuuhia
aika lailla samanlaista meilläkin on, varsinkin kun mies on töissä. Mä en kyllä joka päivä noin paljoa siivoa ja matot pesee pesula.
miten ap on täällä kirjoitelemassa klo 18, eikös sen pitäis olla tukka putkella kaupassa. Ja seksikin on illaksi kivasti suunniteltu.
Ihan noin tehokas en ole. Meillä menee aina kaikkeen paljon enemmän aikaa, mutta ei se taas meitä haittaa.
Olen ennenkin lukenut vastaavia "lapset heräävät klo 6.00 ja syövät aamupalan (oliko se valmiina pöydässä odottamassa, ja söitte 5 minuutissa?), jonka jälkeen leikkivät klo 7:ään asti. Sillä aikaa nimittäin äiti tamppaa matot, pesee ikkunat ja tekee itselleen kotipermanentin. Klo 7.30 ollaan kumminnii jo viety esikoinen kouluun ja puistossa leikkimässä tuttujen kanssa" jne.
Ehkä tällaisen hulabaloon ymmärtää jotakuinkin "twice a year" -tyyliin, mutta onkohan tää nyt tosiaan ihan "once a day" -meininkiä, pistää hieman miettimään. Aika tehokasta myös tosiaan tuo iltaelämä, että kersat nukahtaa puoli tuntia iltapalan jälkeen, jonka jälkeen vanhemmat keskustelevat tehokkasti ja hierovat ja harrastavat seksiä - sitäkin joka ilta tottakai.
Mutta joo, kiva, että jotkut jaksaa suorittaa, tai saavat tyydytystä siitä, että esittävät pirteää ja alati iloista tehopakkausta.
kohta 4 ja 6 kk.
Meillä ei oo noin paljon siivousta, eikä pestä mattoja joka päivä.
Tänään
noustiin 8.30 (ollaan aamu-unisia), aamupalaa, imetystä ym. ja ei mitään siivousta, ja noin 9.30 ulos puistoon. seurustelua muiden kotiäitien kanssa. Vauva nukkui sielläkin osan aikaa.
kotiin noin 11.45, ruokaa, pyykkikone pyörimään, vauva nukkumaan taas. astiat koneeseen ja päälle. isompi ei nuku päiväunia, muovaili ja mä myös välillä vähän. Luin meilit ja tulostin huuto.net-pakettikortteja.
noin 14 vauva heräsi, vietiin pyykit ja lähdettiin ulos: ensin pyykit kuivaushuoneeseen, sitten postiin noin 15 min kävelyn päähän viemään ne paketit, kauppaan pikaostokset (pari maitoa, hedelmää, leipää, ruokakerma ruokaan) ja kotiin. Tää kesti noin vähän yli 1,5 h.
Kotiin, uusi kone pyykkiä, välipalaa, syöttöä, ruuanlaittoa, kone tyhjäksi.
Isi tuli klo 16.30. Syötiin.
Isi otti isommam ja lähtivät ulos. Vauvan kanssa vietiin pyykit ja otettiin entiset pois, ne kaappiin ja silityspinoon. Silitän ne kerran tai 2 viikossa. Vähän järjestelin. Myös leikin pikkaisen vauvan kanssa.
Sitten ne tulivat ulkoa. isi teki iltatoimet, iltapuurot, ja nyt tuolla lukee satua isommalle. Vauva vielä hereillä, tässä sylissä ergossa. vaihdan kohta sille yövaipan ja yöasun.
Että semmoista. Tää on tavallinen päivä meille.
se on laittaas huomisen vaatteita ja lapsille iltapalaa. Ap:n nettiaika on klo 7-8
ja jättänyt TAAS saunan pesemättä. Hyh hyh mitä törkyporukkaa. Olis se sauna pitäny kyllä eilen pestä, niinku ap itsensä kanssa oli sopinut. Mitä itsepetosta!
Herään lasten kanssa kuudelta ja jo seiskalta oltais valmiita lähtemään ulos. Lapset 1v ja 3v, muutenkin päivän aikana tehdään paljon kaikenlaista, tosin touhuan lasten kanssa ap:ta enemmän ja siivoan vähemmän koska lapset ovat vielä niin pieniä.
Itse en kykenisi, tosin minulla paljon pienemmät lapset, jotka vaativat jatkuvaa vahtimista.