Lapseni 2-v on supernössö

Minun tuntevat näin ajattelevat ovat usein niitä alemmin koulutettuja. Ja niitä joiden kanssa en vaan pysty olemaan missään tekemisissä. Ovat jokseenkin epäempaattisia ihmisiä. Kuvittelevat itsestään monesti paljon, aivan kuten ap.



Lapsesi huomaa sen kyllä ettei ole odotustesi vastainen. Ei sinun tarvi sitä hänelle sanoa, kyllä lapsi sen huomaa. Koitapa pikaisesti muuttaa ajattelutapaasi.



Ymmärtäisin sinua jokseenkin jos poikasi olisi väkivaltainen, määräilevä tai toisia alistava. Tosin sekin on kaksivuotiaalle tyypillistä eikä kerro minkälainen hän on tulevaisuudessa. Mutta kuvailemasi asiat eivät kerro pienessäkään määrin mistään alkavasta käyttäytymishäiriöstä- ja parivuotiaan pitääkin olla vielä äidissään kiinni. Paljon huolestuttavampaa on että tunkisi kenen tahansa syliin ja räpättämään kelle tahansa.



Et voi tuon ikäisestä ap tietää vielä minkäluontoinen hänestä tulee. Ja olet jo nyt leimannut mielessäsi hänet supernössöksi, huh onpa sinulla vanhemmuuus hukassa.

tutustumista Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaan Temperamentti. Siinä käsitellään myös ristiriitaa vanhemman ja lapsen temperamentin välillä. Sinänsä ymmärrän harmisi ap, tottakai on aina helpompaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka on samalla aaltopituudella. Mutta toivon, että tajuaisit sen, että lapsesi ei muutu, vaikka miten haluaisit. Tai ainakaan hyvään suuntaan.



Minun poikani oli parivuotiaana ihan kuin sinun poikasi, kyllä heitä todellakin on! Olen itse myös arka, eli ymmärsin poikaa, mutta koska olin koulukiusattu, halusin pojalleni todennäköisesti parempaa tulevaisuutta. Tiedän, etten pystynyt salaamaan omia ajatuksiani, ja oletan, että tämä on heikentänyt tehokkaasti poikani itsetuntoa. Nyt isompana hän onkin aika tottelematon, erittäin meluisa jne., enkä ole tästä tippaakaan ylpeä. Joskus on vaikea rakastaa lasta sellaisena kuin hän on, mutta siihen on vain pyrittävä. Usko minua...