Vauvakuume niille jotka eivät vauvoista pidä...
Enpä tiedä onko täällä aihetta sivuttu mutta itselleni se on ollut jo monta vuotta mietinnässä ja olen monia lapsia hakkineilta asiaa myös tentannut.
Eli en itse pidä vauvoista ja lapsetkin ovat mieleen vasta kun ikää alkaa olla mittarissa pari vuotta. Täällä kun lueskelee kaikki paapoo vieraiden nyyttejä ja saa hirveitä vauvabakteeritartuntoja jo melkeen valokuvistakin. Minua taas ne ei kiehdo käytännössä yhtään?? Ihan niinkuin multa puuttuis joku virtapiiri tuolta pääkopasta (ja varmaan puuttuukin) Raskaus ja odotus taas ovat mielenkiintoisia asioita minunkin pääkoppaani. Se jostain syystä kiehtoo) Oliskohan niin että omaan vähän miehisemmän ajattelumaailman?
Tiedän että en ole yksin näiden ajatusten kanssa vaan olen jo löytänyt oikeasta maailmasta kohtalotovereita, mutta kuinkas monta meitä löytyy täältä??
Sama outo oikku pätee ihan lemmikeissäkin ja ottaisin vain aikuisia koiria ja skippaisin mieluusti pentuajan. En pelkää käytöshäiriöitä enkä ongelmatilanteita niin lasten kun elukoidenkaan kanssa. Ehkä tämä on jollain tavoi parempikin mielentila, niin eipä tule ainakaan hankittua lapsia vaan sen "söpöyden ja ihanuuden" takia vaan odotan todella sitä aikaa kun ne alkavat kasvaa ulos syöttötuolista.
Aihe on mielestäni melko hedelmällinen meille umpirealismiin uppoutuneille ihmisille joita varmasti myös pessimisteiksi päivittäin haukutaan.
Kommentit (6)
Juu en minä nyt laitokselle jättäisi ja kuuleman mukaan se kiintymys ja lässytys tulee hormoonien mukana ihan jokaiselle jos ei heti niin hetkenpäästä... Lasta tässä ollaan tekemässä ja perhettä rakentamassa, mutta lähinnä kalastelen niitä jotka eivät saa itsestään ulos sitä muiden lapsille lässyttäjää, joka huokaa aina taaperon nähdessään...
Hauskanen tokaisu oli nykyiseltä mieheltäni kahden viikon seurustelun jälkeen... Hän tokaisi että minä olen NIIN ÄITITYYPPIÄ! :D Haaa haa ja haa... eipä voinut poika tietää ;) Elämässäni olen niin paljon pentuja hoidellut ihan pienestä asti että olen kai saanut jonkun yliannoksen tai sitten vaan ne on niin arkipäiväisiä että en saa mitään hullutuksia niistä irti...
Ehkä olen HIEMAN väärällä osastolla siihen nähden kun täällä pitäisi parveilla juuri niitä jotka niistä pikkunyyteistä menevät sekaisin... Itse taasen yritän täältä poimia sellaista tartuntaa ja miettiä onko yhtä pöhköjä täälläkin kuin mitä itse olen.
..mutta..
Itseä ei muiden lapset kiinnostanut, ei vauvoina, ei minkään ikäisinä. Sukulaislapset toki oli sukulaisia siinä missä muutkin. Ehkä joskus jopa mietin, että miksi ihmiset haluaa lapsia ylipäätään..
Sitten vaan se vauvakuume alkoi nousta, tulla ja mennä ja kerran sitten asia oli miehellekin ok ja päätettiin laittaa vauva tilaukseen. Siinäkään vaiheessa en varsinaisesti liikuttunut muiden vauvoista tms. Omaa odotin tottakai innolla, mutta se into kohdistui enempikin tavaroiden hankkimiseen vauvalle yms. Kun vauva syntyi ihastuin häneen, mutta äitiys, kiintymys ja ehkä rakkauskin heräsi minussa vasta hiljalleen kuukausien kuluessa. Saattoi johtua omasta kypsymättömyydestä tai myös vaikesta ja traumaattisesta synnytyksestä, joka lopulta päättyi kiireelliseensektioon. Oman lapsen myötä alkoi muidenkin lapset kiinnostaa ihan erilailla. Toinen lapsi kun syntyi lempeästi, rakastuin mielettömällä nopeudella tulokkaaseen heti kun syliini sain. Silloin aloin varmaan ihastella muiden vauvoja/lapsia ja saada vauvakuumehöyryjä niistä :D Sitten syntyi kolmonen johon myös heti rakastuin hätäsektiosta huolimatta. Nykyään silmät kostuu kavereiden vauvoista ja raskaus/syntymä -uutisista! Olen herännyt aivan erilaiseen maailmaan omien lasteni myötä.
Juu tää on se uskonto johon mä yritän kuulua... Näin mun ajatuksissakin homma saisi mennä jos kerran sitä hormonipäännuuskimishömpötystä ei ole vielä tullut... Monesti olen miettinyt paljonko mun iso pyörä oikeestaan heittää kun "kaikki muut" on sitä toista ääripäätä.
Kommenttisi antaa toivoa minullekin :D
mutta mua kuusi vuotta nuorempi mies nyt sattui saamaan kovan vauvakuumeen. Sitten tajusin, etta alan olemaan aikaslailla vanha, 33 vee, joten kylla se oon nyt aloitettava.
Kaveripiirissani ei hirveesti ole lapsia, joten asia ei silleensa ole tullut mieleen. Vanhemmat tai sukulaiset ei oo kyselleet, koska olen aika menevaa laatua ja lapsi ei ole oikein sopinut kuvioihin. Varmaan moni luulee etten lapsia tule koskaan tekemaankaan, koska en ole ns. aitiyyppia ja en koskaan puhu lapsista.
Totesin tuossa toissapäivänä miehelle 8 -vuotishääpäivänämme, että olisitko uskonut, että 8 vuoden päästä meillä on 5,5 v., melkein 4 v. ja ihan vauva (3 viikkoa) kotona 8-vuotishääpäivänä. Mies totesi, että kuvittelinko sitten, että kaksin oltais kökitty edelleen? Tähän en voinut kuin todeta, että enpä 8 vuotta sitten hääpäivänämme mitenkään "vauvaorientoitunut" ollut. Olin itseasiassa sitä mieltä, etten välttämättä lapsia halua. Nyt niitä on kolme...
En edelleenkään innostu toisten vauvoista, minua ei sinänsä kiinnosta mennä katsomaan jonkun puolitutun vauvaa vaunuihin tms. Omiin lapsiini olen ihan höpönä ;-) Ja varsinkin tuo kolmas on nyt aivan syötävän ihana ja aion nauttia hänestä kaikin tavoin, kun meidän perheemme nyt taitaa olla tässä. Eka oli harjoittelukappale, toinen tuli niin äkkiä ekan jälkeen, että oli sitten kaksi "vauvaa" samaan aikaan eli nyt olisi sitten aika ihastella ihan vauvaa.
Ja joo, sukulaisten lapset ovat ihania. Olen tulossa tädiksi eka kertaa lokakuussa ja odotan sitä melkein yhtä paljon kuin omia! Minusta siis kuulostaa varsin normaalilta (siis minun näkökulmastani) tuo tilanteesi, yrittäjä. Kyllä sitä niihin omiin hurahtaa, vaikka osaa nekin olla rasittavia ;-) Ja miten sitten tuo ensimmäisen vauvakuume tuli? En oikein tiedä itsekään. Mies siitä taisi ruveta puhumaan ja kun ikää alkoi olla, niin tuli olo, että kai sitä vois. Ja vauvantuska kieltämättä kasvoi siinä, kun vuoden päivät vauvaa odotteli ja sai kaksi keskenmenoa ennen esikoista. Eli ei tullut helpolla, joten ehkä sekin lisäsi jonkin sortin vauvakuumetta. Toinen taas tuli "antaa nyt tulla, jos tulee" mentaliteetilla ja tulikin sitten heti... Kolmannen kohdalla taas joutui ihan "tekemään", mutta tämä oli ehkä ns. selkein päätös, että voishan sitä vielä yksi kiva olla. Mutta ei minulla semmoista "vauvabakteeritartuntaa" ole ollut, eikä tule...
mutta olen kuullut myös henkilöstä, joka tykkää olla raskaana ja olisi vaikka aina, mutta on todennut "leikillään", että voisi sittne jättää sinne laitokselle sen tulokkaan. Pitää kyllä lapsistaan huolen ja rakastaa, mutta että tällaisiakin.