Tyttöni 3,5 v sanoi toiselle tytölle "Sinä olet kakka"
Olimme tämän toisen samanikäisen tytön luona yökylässä. Tyttö oli kovasti odottanut omaa tyttöäni leikkikaveriksi, maalla kun asuu, ja kavereita on harvoin, mutta oma tyttöni suhtautui viieästi ja torjuvasti.
Mistä ihmeestä lapsi keksii letkauttaa näin? En usko hänen koskaan kuulleen missään tällaista, tyttöni ei ole vielä ollut päivähoidossakaan.
Miten selitätte noin pienelle, ettei tuolla lailla puhuta, ettei tyttö saa siitä vain puhtia jatkaa samaan tapaan? Tällä kertaa en sanonut mitään, olin kauempana ja täysin ulkopuolinen tilanteessa, ja lisäksi oikeasti menin sanattomaksi.
Kommentit (11)
Mitä sanot nolaamatta lasta ja kasvattaaksesi häntä positiivisessa hengessä? Esikoisen kohdalla nämä tilanteet hämmentävät, kun huomaa lapsen harpanneen uuteen vaiheeseen, olipa sitten hyvän tai pahan tavan oppimisesta.
Olisinpa tämänkin tilanteen arvannut etukäteen, olisi ollut joku ei-nolostuttava ja rakentava kommentti ollut tarjolla. Kuopuksen kohdalla kaikki on ollut helpompaa ja ennakoitavissa.
Ap
että kyseessä on toinen lapsi eikä ihmisen uloste.
Sen jälkeen olisit selittänyt, että toisille ihmisille ei saa puhua rumasti ja käskenyt tyttösi pyytää anteeksi toiselta lapselta.
Uskomattomia tuollaiset vanhemmat, jotka antavat lastensa kiusta ja käyttäytyä huonosti. Kyllä sille omalle kultamussulle täytyy joskus sanoa jotain kielteistäkin, jos käytös sitä vaatii.
ollut hoidossa, mutta suosittu haukkumasana mulle ja 1,5 v vanhemmalle veljelle, on että sä olet kakkapää. (Velikään ei ole hoidossa). En nyt oikein ymmärrä kasvatusongelmaasi.
Kyllä tuon ikäinen ymmärtää jo varsin hyvin, kun keskustelet vaikka kahden kesken saman tien, ettei tuollaista saa sanoa toiselle, koskapa toiselle tulee paha mieli. Ei tuohon nyt ihmeempää psykologiaa tarvitse, maalaisjärki riittää. Vai pelkäätkö liikaan lapsesi loukkaantuvan, jos häntä kielletään jostakin.
että "sä oot kakkaklöntti" ei oo mulle edes tullut mieleeni sitä ihmetellä.
Näin sitä kasvatetaan koulukiusaajia. Kaikkea saa sanoa ja äiti menee täysin sanattomaksi, ettei nolaisi lastaan. Joskus on vain kiellettävä, minkä tosiaan voi tehdä jo yli kolmivuotiaalle varsin hyvin selittäen, miksi toista ei saa nimitellä. 3,5 v ei todellakaan ole enää mikään vauva. Itsellä hieman nuorempi tyttö ja ymmärtää varsin hyvin milloin tekee väärin.
jotka vaan nielevät pettymyksensä ja negatiiviset tunteensa. Älkää edes opettako heitä siihen. Lapset ovat spontaaneja ja palaute tulee välittömästi. Sanoin sen saa kyllä ilmaista suht vapaasti, nyrkkien käytttö on kiellettyä.
Lapset haukkuvat toisiaan melkein heti puhumaan opittuaan. Ei tuo mikään ihme ole.
Tuollaisessa haukkumatilanteessa vanhempi tietenkin ohjeistaa lastaan, ettei tuollaista saa sanoa. Ja ihan automaattisesti tällainen tilanteeseen puutuminen pitäisi tulla. En kyllä ymmärrä, että miten oikeasti voi mennä sanattomaksi.
mahtava haukkumasanojen kirjo mm. Kakkapylly, Tyhmä, Pentu, Pikkuvauva..kaikki naapurin poikien suusta kuultuja ja kyllä tyttö niitä kiukuspäissään päästelee vaikka olen kertonut ja tietää sen olevan väärin.
Mitä sanot nolaamatta lasta ja kasvattaaksesi häntä positiivisessa hengessä? Esikoisen kohdalla nämä tilanteet hämmentävät, kun huomaa lapsen harpanneen uuteen vaiheeseen, olipa sitten hyvän tai pahan tavan oppimisesta.
Olisinpa tämänkin tilanteen arvannut etukäteen, olisi ollut joku ei-nolostuttava ja rakentava kommentti ollut tarjolla. Kuopuksen kohdalla kaikki on ollut helpompaa ja ennakoitavissa.
Ap
pyydä kaverilta anteeksi, koska haukuit häntä.
No jestas, ihan niinkuin minkään ikäiselle, että noin ei saa sanoa toisesta, se on rumasti sanottu, ja toiselle tulee paha mieli!
Ei 3,5v ole todellakaan enää "niin pieni", milloin arvelet lapsen olevan riittävän vanha, että alat komentamaan ja opettamaan tapoja, kohta on nimittäin melkoinen homma edessä..
Meillä kyllä kielletään jo 1-vuotiasta kun tarve vaatii, siitä aletaan iän mukaan selittämään asioita, kyllä 3v ymmärtää oikein mainiosti, että ihan mitä sattuu ei toisille voi sanoa, ja ymmärtää syynkin, kun selvittää ikatason mukaisesti.
kokeilla kasvastustaitojasi...Tyttösi testaa sosiaalisia taitojaan SINUN avullasi. Lapsi oikein odottaa, että puuttuisit asiallisesti ja lastasi nolaamatta huonoihin käyttäytymismalleihin!