Me puhutaan miehen kanssa usein siitä, kuinka lapset vie voimat ja toisillemme ei jää aikaa..

Miksi et luota mieheesi?

Ja niin luottavat nekin, jotka sanovat että erotoive tuli ihan yllättäen, kaiken piti olla ok..



ap

Mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa milloin tahansa. Murehtimalla ei mitään saa aikaan, vaan päinvastoin, voi vauhdittaa sen asian tapahtumista mitä pelkää.



Meilläkin on pikkulapsivaihen menossa ja kaikki aika ja voimat menee lasten (joita on usempikin) kanssa mutta ei mulle ole tullut mieleen murehtia että kyllästyykö mies tähän ja vaihtaa johonkin simpsakkaan sinkkutyttöön (?). Ei tunnu todennäköiseltä ollenkaan.

vuoden välein joten pikkulapsi-aikaa on riittänyt.......mutta koskaan en oo osannut miettiä kyllästyykö mies tähän ja jättää. kyllähän se surettaisi jos kohdalle osuisi, mutta en osaa etukäteen surra semmosta....

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200906089739309_lz.shtml

kyllä siinä minusta on HUOMATTAVA vaara, että jompikumpi kyllästyy odottelemaan että sit joskus eletään ja nautitaan. Musta teidän kannattais ehdottomasti lakata valittamasta ja suunnittelemasta mitä kaikkea teette sitten kun asiat ovat toisin ja opetella nauttimaan tästä päivästä. Kyll ätieän elämässä varmasti on jotain mukavaa nytkin! Puhukaa hyvät ihmiset mieluummin siitä kuin siitä, mistä kaikesta voi valittaa.



Valittaa voi aina. Sitä sitkun-aikaa ei oikeasti koskaan tule, jos sitä vaan jää odottamaan.

Minä ajattelin JUURI NOIN. Mutta en sitten itse jaksanutkaan. Tarvitsen miehen, jolta saan huomiota ja seksiä vaikka mikä olisi. Nyt ajattelen, että oli tosi halpamaista, että minun piti olla vain äiti. Minä halusin miehen lapsistani huolimatta.

kyllä siinä minusta on HUOMATTAVA vaara, että jompikumpi kyllästyy odottelemaan että sit joskus eletään ja nautitaan. Musta teidän kannattais ehdottomasti lakata valittamasta ja suunnittelemasta mitä kaikkea teette sitten kun asiat ovat toisin ja opetella nauttimaan tästä päivästä. Kyll ätieän elämässä varmasti on jotain mukavaa nytkin! Puhukaa hyvät ihmiset mieluummin siitä kuin siitä, mistä kaikesta voi valittaa. Valittaa voi aina. Sitä sitkun-aikaa ei oikeasti koskaan tule, jos sitä vaan jää odottamaan.

Tokihan pikkulapsi aika on kuormittavaa, mutta myös siitä pitäisi osata nauttia. On aika ikävää jos vain odotetaan, että lapset kasvavat ja sitten tehdään kaikkea. Se pikkulapsi aika menee kuitenkin tosi nopeasti ja ikävää jos muistona siitä on lähinnä se, miten odotettiin, että se on ohi. Ei se pikkulapsiaikakaan tarkoita sitä, että eletään äitinä ja isänä pelkästään ja keskitytään lapsiin. Arjen romantiikalla ja huomaavaisuudella suhde pysyy kunnossa myös ne kuormittavat vuodet. Ei pidä vaan sanoa, että rakastan sinua vaan pitää näyttää se myös.

niin tulee sellanen mielikuva etta pikkulapsiaika = suunnilleen vankilassaolo. todella pelottavaa. meilla on vain yksi lapsi joka on jo isompi enka koe etta meilla olis ollu mitaan kauhean stressaavaa pikkulapsiaikaa. kuinka monta pikkulasta teilla oikein on ??

ei ihmekaan jos ero tulee kun/jos elama on vain suoriutumista paivasta toiseen sen raakyvan penskalauman kanssa.

Enkä voi todellakaan sanoa, että olisin kokenut pikkulapsiajat jotenkin kamalana, saati suoranaisena helvettinä. Nyt kun kuopuskin on jo 2 v niin tämän on suorastaan HELPPOA; lapset leikkivät keskenään, heitä huolitaan satunnaisesti hoitoonkin jne. Meillä tukiverkot ovat aika nollassa, joten itse on oma elämämme suplattu ja ehkäpä juuri siksi olemme olleet "pakotettuja" etsimään ja löytämään sitä parisuhdeaikaa arjesta. Ja silloin jos saamme lapset hoitoon, emme todellakaan vain lepää vaan teemme jotain kivaa, jota ei voi lasten kanssa tehdä.

Myös kolme lasta parin vuoden ikäeroilla, nuorin täyttää alkutalvesta 2v, toki parisuhde väkisellä jää välillä vähän alakynteen, väsymyksen, ja ajanpuutteen takia, mutta me jutellaan asiasta, ja pidetään kiinni siitä, että muistetaan pitää suhdetta kunnossa.



Meillä on melkolailla vakio, että vkl jonain iltana saunotaan rauhassa lasten nukkumaan menon jälkeen, jutellaan mieltä painavat asiat, keskitytään toisiimme..Välillä jos/kun saadaan lapset mummuille, vietetään yö tai pari ihan kahdestaan, tämä tosin vaatii sitä, että nuorin on vähintään sen 1½-vuotta, mutta pidetään huoli siitä, että saadaan joskus ilta kahdestaan jossain, vaikka syömässä, vähän tuulettumassa pois kotoa. Monestihan nuo illat menee lapsista puhuessa, mutta yleensä sisällytetään niihin myös sitä parisuhteesta huolehtimista..



Me pidetään myös tärkeänä sitä, että pidetään yllä kipinää arkenakin vihjailuilla, pikkutuhmilla viesteillä, ja muistamalla, että seksielämä on meille molemmille tärkeää, ja sitä halutaan pitää yllä.



Toisaalta huolehditaan siitä, että kumpikin voi viettää myös aikaa kavereiden kanssa, mutta myös siitä, että nautitaan tästä ajasta kun lapset on pieniä, ja tehdään yhdessä perheenä kivoja juttuja. Välillä väsyttää enemmän, välillä vähemmän, mutta lapset on pieniä niin vähän aikaa, että niistä pitää nauttia :)

täytyy sanoa, et tää on mun mielestä parasta aikaa elämässä, en odota et lapset kasvaisivat äkkiä isommiksi tai mitään.Tää on just nyt, toisinaan ajan kuluminen niin nopeaan ennemminkin pelottaa.

Silloin kumpikin tietää että toisella on samat ajatukset ja toiveet että sitä aikaa olisi enemmän toiselle. Tulee fiilis että tässä ollaan yhdessä eikä kumpikaan kuvittele että toiselle on ihan jees vaikkei saakaan olla kumppaninsa kanssa niin paljon kuin haluaisi.



Mutta tosiaan haluan minäkin lisätä että sitku-elämän eläminen on kyllä oikeasti vaarallista! Milloin se sitku on nyt? Vai onko sitku-elämä aina tulevaisuudessa eikä siihen koskaan oikein pääse kiinni? Minä elin exäni kanssa sitkuelämää (teinirakkaus jonka kanssa päädyttiin naimisiinkin ja oltiin yhdessä kokonaisuudessaan 10v). Jo parin vuoden seurustelun jälkeen minulla oli sellainen fiilis että eipä ole mukavaa juuri nyt tämän miehen kanssa. Mutta mietin että sitku päästään lukiosta niin meillä on kivempaa kun ollaan "aikuisia" kummatkin. Sitten mietin että no sitku me asutaan yhdessä niin on kivempaa. Sitten että sitku mennään kihloihin on kivempaa. Jne jne. Luojan kiitos tajusin laittaa stopin ennen kuin lapsia tehtiin! No joo tämä edellinen ei nyt ei liittynyt tavallaan tähän aiheeseen millään tavalla. Paitsi sillä että löysin uuden miehen joka on minua huomattavasti vanhempi ja meillä kaksi kaksi pientä lasta. Ihan vauva-ajat (kummankin vajaa ensimmäinen vuosi) elettiin jonkinverran sitkuelämää mutta lähes kokoajan ollaan eletty myös parisuhdettamme niin täysillä kuin pienten lasten kanssa voi. Meillä on ollut hyvä tuuri että sukulaisia löytyy muutama läheltä jotka hoitavat lapsiamme mielellään. Lapset eivät ole olleet öitä hoidossa vielä eikä mitään pitkiä aikoja mutta kerran viikossa-kahdessa meillä on miehen kanssa viitisen tuntia ihan omaa aikaa keskellä päivää (yleensä lauantaina). Silloin käydään leffassa, syömässä, nautitaan elämästä, mitä vaan. Pääasia että nautitaan toisistamme eikä tehdä mitään "mä istun aaveella ja mies katsoo telkkaa". ;) Ja miksi näin? Miksei edes ole tullut mieleen elää sitkuelämää eli "sitku lapset muuttaa pois kotoa"? No siksi että tosi paskalla tsägällä meillä ei sellaista ole koskaan. Meillä on sen verran ikäeroa että who knows? Ikävää tietty mutta hienoa ajatellen sitä että meillä ei ole varaa miettiä että sitten joskus kun lapset on lentäneet kotoa me tehdään yhdessä sitä ja tätä. Siis luultavasti kyllä tehdään eli mies ei ole mikään ikäloppu mutta kukas sen tietää.