Susanna Penttilä hakee lastenhoitajaa vastasyntyneelle vauvalleen :/
Kommentit (50)
kun asia ei oikeasti sinulle mitenkään kuulu. Sinun linjallasi voisimme tietenkin toivoa, että nuo geenit eivät periytyisi;)
Kokenut ja hyvä hoitaja tietää miten toimia lapsen kanssa. Ja samalla tavalla vauva on EROSSA äidistä jos isä tai isovanhenmnmat häntä hoitavat.
Meidän vauvan tuleva hoitaja lähentelee eläkeikää eikä koskaan tule olemaan isoäiti, koska lapsensa ei voi saada lapsia. Hoitajalla on ollut vain pitkiä asiakassuhteita ja kaikkiin hoitolapsiinsa hän pitää edelleen yhteyttä. Vanhimmilla heistä on jo omia lapsia. Sama hoitaja on hoitanut myös vanhempaa lastamme, kunnes hän nyt (4-v) menee päiväkotiin. Ja hoitaa edelleenkin n. kerran viikossa iltaisin ihan vaan siksi, että lapsi rakastaa hoitajaa ja hoitaja lasta ja haluan heidän suhteensa pysyvän tiiviinä vielä vuosia, kuten sanottu meillä isovanhemmat eivät ole apuna eivätkä elämässä läsnä.
Että tule sinä vaan sitten jauhamaan näitä asioita kun itse olet 24/7 lapsistasi yksin vastuussa ympäri vuoden.
ja sinä, kellä 3kk, ISOVANHEMMAT ovat samaa verta, sukua, tuttuja, lkäheisiä. vieras on AONA VIERAS!! vauvasi ei kiinni sinuun ja oikeesti saa traumoja, kun noin pieni jätetään, alle 6kk ei edes ymmärrä, että on erillinen osa äitiä.... mieti sitä, kun HENKÄISET!! kyllä se niin on, että vauva ja pikkulapsi aika on oltava lasten kanssa, henkäistä ehtii sitten 10-20v päästäkin taas....
Esikon hoisin 1-vuotiaaksi yksin kunnes tajusin, että ei näin ole tarkoitus ja ymmärsin hankkia apua!
Kokenut ja hyvä hoitaja tietää miten toimia lapsen kanssa. Ja samalla tavalla vauva on EROSSA äidistä jos isä tai isovanhenmnmat häntä hoitavat. Meidän vauvan tuleva hoitaja lähentelee eläkeikää eikä koskaan tule olemaan isoäiti, koska lapsensa ei voi saada lapsia. Hoitajalla on ollut vain pitkiä asiakassuhteita ja kaikkiin hoitolapsiinsa hän pitää edelleen yhteyttä. Vanhimmilla heistä on jo omia lapsia. Sama hoitaja on hoitanut myös vanhempaa lastamme, kunnes hän nyt (4-v) menee päiväkotiin. Ja hoitaa edelleenkin n. kerran viikossa iltaisin ihan vaan siksi, että lapsi rakastaa hoitajaa ja hoitaja lasta ja haluan heidän suhteensa pysyvän tiiviinä vielä vuosia, kuten sanottu meillä isovanhemmat eivät ole apuna eivätkä elämässä läsnä. Että tule sinä vaan sitten jauhamaan näitä asioita kun itse olet 24/7 lapsistasi yksin vastuussa ympäri vuoden.
ja sinä, kellä 3kk, ISOVANHEMMAT ovat samaa verta, sukua, tuttuja, lkäheisiä. vieras on AONA VIERAS!! vauvasi ei kiinni sinuun ja oikeesti saa traumoja, kun noin pieni jätetään, alle 6kk ei edes ymmärrä, että on erillinen osa äitiä.... mieti sitä, kun HENKÄISET!! kyllä se niin on, että vauva ja pikkulapsi aika on oltava lasten kanssa, henkäistä ehtii sitten 10-20v päästäkin taas....
kun on yrittäjä. Samoin mulla oli hoitaja jo 2kk ikäisenä kotona, kun äitini teki siellä töitä. 60-luvulla, kun ei ollut näitä nykyisiä äitiyslomia ja aivan kunnossa tuntuu silti pääkoppani olevan.
"Anonyymityönantaja"
Sitten perään putiikin e-mail...
Luulis et tuollaista hienostoputiikin pitäjää nolottais kun on esitelly IHAN KAIKKI puolensa..
ihan vieraalle ihmiselle! Onhan se nyt IHAN eri asia jos tutut ja turvalliset isovanhemmat silloin tällöin auttavat ja hoitavat lasta kuin että ihan ventovieras olisi vastuussa lapsesta. Maailma on sekopäivä pullollaan. Ja ne jotka puolustelee susannan toimia, niin tietenkin ovat niitä jotka itse ovat kylmästi hylänneet vauvansa parin kuukauden vanhana hoitoon. Ilmankos nuorisopuolella mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet valtavasti.
en voisi MILLOINKAAN jättää häntä jo noin pienenä vieraalle hoidettavaksi :`(säälittää susannan kersa..
Suomessa. Maailmassa on paljon kulttuureja joissa lastenhoitaja perheessa on vakiintunut kaytanto ja ihan hyvia ihmisia niista lapsista kasvaa.
Susannan vauva oli vahinkovauva. Minusta taas on hienoa, että päätti pitää vauvan ja tekee sitten vaikka näin. Kyllä on ihmisellä ihan oikeasti päässä vikaa jos todella on sitä mieltä, että mielummin abortti kuin hoitaja vauvalle. Tästä on aika lyhyt matka siihen, että pimahtaessasi tapat itsemurhan sijaan koko perheen, tai ainakin lapset. Ja ennen vikinöitä todettakoon, että ei tarvita kuin aivokasvain niin mieli voi sairastua ja lapsensa murhanneilla on juuri tuo sama ajatuskuvio taustalla, että lapseni ei pärjää ilman äitiä, mielummin vaikka kuollut. :-(((
Hänellähän on menestynyt vaateliike, tuo Suomeen liikevaihtoa, jota tarvitaan ja nyt vielä työlistää uuden ihmisen.
Pisteet mimmille !!!
ja tuskin edes haluaisi imettää. Helppohan se on sitten lykätä tuttelipullo ja vauva hoitajalle. Ehkä ei sitten ole aikomuksenakaan kehittää niin syvällistä suhdetta lapseen.
Ja ne jotka puolustelee susannan toimia, niin tietenkin ovat niitä jotka itse ovat kylmästi hylänneet vauvansa parin kuukauden vanhana hoitoon. Ilmankos nuorisopuolella mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet valtavasti.
...kaltaisiasi yleistäjiä?? Tuntemani, aikaisin hoitoon menneet ovat pärjänneet hyvin elämässään. Kyllä ne mielenterveysongelmat johtuvat siitä, että vanhemmat antavat kersojensa tehdä mitä lystää/kenen kanssa vain, ja näissä on sekä kotona hoidettuja, että tarhattuja.
Ei se isovanhempi ole alkuun sen tutumpi vauvalle, kuin hoitajakaan.
Ottaisin itsellenikin mielellään tuollaiset.
tiedän yhden plastiikkakirurgin, jonka kersoilla oli jokatoinen päivä suomen- ja ruotsinkielinen hoitaja. Yöllä näiden lasten unta vartioi sairaanhoitaja ja vanhemmilla oli oma asunto merenrannassa, ja ihan Suomessa. Se on ihan jokaisen oma asia, miten lapsensa hoidon järjestää. Traumoja, äläs nyt liioittele, ymmärrän kyllä, että haluat näin todistella oman kotityösi tärkeyttä, mutta eiköhän ne traumat tule jostain muualta...