Lapsi aloittaa päiväkodin syksyllä ja nyt jo ahdistaa tulevat sairauskierteet :(
Lapsella ei ole koskaan ollut vielä mitään, yksi ainoa flunssa.
Kommentit (24)
pysty lohduttamaan, sillä kyllä se sairastelu tarhan alussa aika todennäköistä on. Meillä meni hieman yli kaksivuotiaana tarhaan ja oli ollut tosi terve siihen asti, vaikka oltiin vietetty hyvin sosiaalista elämää. Mutta ensimmäinen puoli vuotta oli yhtä tautia. Kun yhdestä parani, toinen alkoi. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin sen jälkeen tilanne on kohentunut eikä ole pitkään aikaan saanut mitään...
Eka päiväkotivuoden aikana oltiin miehen kanssa yhteensä 10 päivää pois töistä lapsen sairastelujen takia. Eikä sen jälkeenkään sairastelut ole lisääntyneet.
jonkin verran. Jos elimistö ei joudu kamppailemaan taudinaiheuttajia vastaan riittävästi, seuraa näitä allergioita. Vahvaksi yksilöksi kasvaminen vaatii sitä sairastelua.
Molemmat lapset aloittivat reilun vuoden ikäisenä päiväkodin. Räkä valui välillä pitkiäkin aikoja, pari kuumeista flunssaa ja pari mahatautia. Vesirokko. Vuoden-kahden iässä oli pahin sairasteluikä. Tyttäreni, nyt neljä, ei ole nyt kahteen vuoteen ollut poissa kuin pari-kolme kertaa: kuumeinen flunssa ja mahatauti.
Kun vastustuskyky kasvaa ja ikää tulee, tauditkin lopulta vähenevät.
Miten niin se on normaalia, että lapsi sairastelee koko ajan? Miksi on ok, että räkä valuu kuukausikaupalla?
Syy siihen, että pk:ssa olevat lapset ovat koko ajan sairaita, on se, etteivät ne lapset saa koskaan parantua rauhassa. Viedään takaisin hoitoon, heti kun on jotenkuten tolpillaan ja niinpä on hoitopaikat täynnä puolikuntoisia lapsia ja pöpöt senkun kiertää ja kiertää. Pahimmassa tapauksessa annetaan sairaalle lapselle aamulla särkylääkettä, joka laskee kuumeen, jotta lapsi näyttäisi terveemmältä ja jaksaisi olla päiväkodissa, jotta isi jä äiti pääsee töihin. Olisiko sinusta normaalia, että sinulla valuisi räkä nenästä koko talven ja olisit jatkuvasti jossain pienessä köhässä? Kukaan aikuinen tuskin jaksaisi sitä tai ainakin yrittäisi hoitaa itsensä kuntoon. Lapsille ei usein anneta siihen mahdollisuutta.
Siis perus nuhakuume tai vatsatauti. Jos ei sairasta ei ole vastustuskykyä vanhempana kun sairastuu johonkin vakavampaan.
Näin se vaan menee. Sorry. Neli-viisivuotiaalla tilanne on jo eri.
Miten niin se on normaalia, että lapsi sairastelee koko ajan? Miksi on ok, että räkä valuu kuukausikaupalla?
Syy siihen, että pk:ssa olevat lapset ovat koko ajan sairaita, on se, etteivät ne lapset saa koskaan parantua rauhassa. Viedään takaisin hoitoon, heti kun on jotenkuten tolpillaan ja niinpä on hoitopaikat täynnä puolikuntoisia lapsia ja pöpöt senkun kiertää ja kiertää. Pahimmassa tapauksessa annetaan sairaalle lapselle aamulla särkylääkettä, joka laskee kuumeen, jotta lapsi näyttäisi terveemmältä ja jaksaisi olla päiväkodissa, jotta isi jä äiti pääsee töihin. Olisiko sinusta normaalia, että sinulla valuisi räkä nenästä koko talven ja olisit jatkuvasti jossain pienessä köhässä? Kukaan aikuinen tuskin jaksaisi sitä tai ainakin yrittäisi hoitaa itsensä kuntoon. Lapsille ei usein anneta siihen mahdollisuutta.
Miksi käytät sanoja "aina", "koko ajan", "koko talven", "jatkuvasti", "ei koskaan parantua".
Mieti nyt hieman itsekin?
Lapset eivät koskaan parannu?
Ovat kipeinä koko ajan?
Räkä valuu aina?
Luonnonvalinnan tulisi korjata tuollaiset lapset.
Meillä päiväkotiin menee kaksi "tauti-imuria". :( Ollaan koko perhe varmaan ekat puoli vuotta vuorotellen kipeitä.
Joko se kehittyy nopeammalla tahdilla (enemmän sairastaen) tai hitaammalla tahdilla (vähemmän sairastaen):
"Pienen lapsen herkät limakalvot ovat todellinen unelmapaikka viruksille ja bakteereille: lapsen limakalvoissa ei vastuskyky ole vielä täysin kehittynyt, minkä seurauksena ne ovat alttiimpia vastaanottamaan viruksia ja bakteereita.
Ihmisellä on syntyessään immuunijärjestelmä, joka kuitenkin kehittyy iän myötä. Pienet lapset eivät lyhyestä eliniästään johtuen ole ehtineet sairastaa paljon. Siksi he eivät ole saaneet elimistöönsä yhtä paljon vasta-aineita kuin aikuiset ihmiset, joiden elimistöt ovat tottuneet moninaisiin viruksiin vauvaiästä saakka. Juuri viruksia vastaan taistelevat vasta-aineet puuttuvat kaikilta ihmisiltä elämän alussa. Siksi on luonnollista, että lapsi saa hyvän vastustuskyvyn vain sairastellessaan usein.
Ensimmäisinä elinvuosina sairastetut lievät infektiot ovat siis vain positiivinen asia, vaikka niitä ei sillä hetkellä sellaisiksi koetakaan.
Lapsi saa vasta-aineita sikiöaikana ja äidinmaidon mukana. Tämä antaa lapselle tehokkaan suojan infektioita vastaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Useimmat lapset vilustuvat 6-8 kertaa kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana. Sairastelu kuitenkin vähenee immuunijärjestelmän kehittyessä, ja jo kymmenenteen ikävuoteen mennessä lapsi on saavuttanut saman vastustuskyvyn vilustumisia vastaan kuin aikuinen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vilustumisia on keskimäärin kaksi vuodessa."
Meillä päiväkotielämä alkoi maaliskunnalussa ja eka kuukausi meni ilman mitään. Luulin jo, että olemme joku poikkeusperhe, että emme sairastu. Mutta sitten sairastettiinkin koko huhti- ja toukokuu. Vuoron perään kummatkin päiväkotilaiset ja toivat ne taudit vielä koululaisellekin, joka itse ei niitä ollut koko vuoden aikana saanut koulusta.
Lääkäri lohdutti, että näin on aina. Lähes kaikki sairastavat ennenkuin immunitetti alkaa kehittyä. Pomo ymmärsi, kun kerroin että taas joku kipeenä. Työkaverit lohduttivat, että niin heilläkin.
Meillä avuksi tulivat tarvittaessa isovanhemmat ja miehen kanssa vuorottelimme tasapuolisesti poissaoloja, jotta kummankaan työ ei kärsisi ylenmäärin. Jos hakee jotain hyötyä näistä sairasteluista, niin silloin sain kotiin jäädessäni tehtyä kotihommia oikein uarakalla alta pois. Tein ruokaa pakkaseen, pesin pyykkejä, siivosin ym. kotona tehtävää, jota voi hoitaa samalla, kun hoitaa sairasta.
lohduttaa, mutta vastaan silti. Meillä pienempi lapsista sairasteli todella paljon 10 kk:n aikana. Meidän kohdalla ei ainakaan paljon puhuttu ensimmäinen puoli vuotta pitänyt paikkaansa. Sairastelu jatkui koko päiväkotiajan kesälomaan saakka. Nyt lapset siirtymässä pph:n hoitoon juuri tuon sairastelun vuoksi. Saa nähdä tuleeko sieltäkin taudit yhtä useasti kyläilemään.
Se on surullista, että lapset viedään päiväkotiin ihan puolikuntoisina tai jopa sairaina. Tietenkään kaikilla ei ole mahdollista olla kotona jokaisen taudin iskiessä viikkoa tai vielä pidempää aikaa.
Itse sairastelin lapsena tosi harvoin ja olin kotihoidossa. Ja nyt aikuisenakaan ei ole juuri mitään sairauksia ollut, pientä flunssaa vaan. Muut vaan sairastelee töissä koko ajan. Itselläni taitaa olla hyvä vastustuskyky.
Siis perus nuhakuume tai vatsatauti. Jos ei sairasta ei ole vastustuskykyä vanhempana kun sairastuu johonkin vakavampaan. Näin se vaan menee. Sorry. Neli-viisivuotiaalla tilanne on jo eri.
Itse sairastelin lapsena tosi harvoin ja olin kotihoidossa. Ja nyt aikuisenakaan ei ole juuri mitään sairauksia ollut, pientä flunssaa vaan. Muut vaan sairastelee töissä koko ajan. Itselläni taitaa olla hyvä vastustuskyky.
Siis perus nuhakuume tai vatsatauti. Jos ei sairasta ei ole vastustuskykyä vanhempana kun sairastuu johonkin vakavampaan. Näin se vaan menee. Sorry. Neli-viisivuotiaalla tilanne on jo eri.
Ei, kyllä se jossain vaiheessa kehittyy. Ei sitä kenelläkään ole luojan luomana kun syntyy. Luepa tuo edellinen pitkä teksti.
Luepa aiheesta enemmän. Ihmisen elimistö tarvitseen pientä kamppailua ympäristöstä tulevia mikrobeja vastaan. Se vastustuskyky, mikä kehittyy, voi todellakin suojata monilta pahoilta sairauksilta, jopa syövältä (tästäkin kirjoitettu artikkeja). Diabetes on eräiden tutkijoiden mukaan liian vähäisen sairastelun seurausta (Venäjän karjalaisilla samankaltainen perimä, kuin suomalaisilla ja siellä kuitenkin diabetes vähäisempää).
Kerroin viestissäni, mitä kiihkoissasi et jaksanut lukea pidemmälle, kuin otsikon, että lapsilla vain muutamia pahempia tauteja. Hoitoon ovat menneet, mutta nenä on toki ollut jonkin verran räkäinen. Eihän se flunssa meiltä aikuisiltakaan parene muutamassa päivässä, nuha jatkuu jonkin aikaa. Ovat kuitenkin levänneet kuumeensa pois ja ovat pirtsakoita hoitoon mennessään. Ei aikuinenkaan saa s-lomaa kahta viikkoa töistä flunssan takia!
Voi johtua osittain siitäkin, että meillä on lemmikkejä kotona. Lapset saavat mikrobeja koko ajan. Molemmat nuolivat kengänpohjia enkä disinfioinut tutteja. Kummallakaan ei ole allergioita, kerran toisella korvat punotti, odotin ensin hiukan, ennekuin hain antibiootin. Mutta parantunut oli!
Lytätkää!
heti kun esikoinen oli 3kk päiväkodissa niin sairasti 3 eri isoa ikävää epidemiaa.2 flussaa ja 1 mahatauti. Koko sen 3 kk:n aikana oli joku mein perheestä kipeenä. Otin pois hoidosta kunnes meen töihin.Että kyllä päiväkodissa on erilaista.
Nyt hirvittää, että jos sen sikataudin toinen aalto jyllää juuri silloin. Ja jos se on vakavampi kuin tämä nyt käsillä oleva versio taudista =(
Töissä ovat helisemässä liian vähien käsien kanssa, mutta pitäiskö silti vielä lykätä töihin menoa.
Vai auttaisiko se kotonaolokaan mitään, jos sen taudin saa joka tapauksessa... Mitä tekisit??
5 v päiväkodissa; yksi vatsatauti ja influenssa. Siinäpä se.
Meillä meni viime syksynä juuri 3v ja 4.5 v lapset päiväkotiin ja me sairastettiin koko perhe syksystä kevääseen. Aina oli joku meistä sairaana, hengitystietulehduksia, korvatulehduksia, aikuisilla poskiontelotulehduksia, enterorokko peräjälkeen koko perheellä, vesirokko lapsilla. Influenssaa tai vatsatautia ei saanut kukaan.
Ensi vuoden on pakko olla helpompi, muuten tämä äiti ei jaksa!
tapauksessa. Monet sairastavat ne juuri eka päivähoitovuonna, jolloin useimmilla varmaan on enemmän infektiotauteja kuin ennen sitä. Jos niitä ei sairasta tässä iässä, ne sairastaa sitten myöhemmin. Eipä ole sillä kotihoidetulla, tautisuojassa kasvaneella lapsella kivaa sitten ekaluokalla, kun puolet eka kouluvuodesta menee perusflunssissa ja mahataudeissa, joita muut ekaluokkalaiset ei enää sairasta kuin lievinä nuhina tms. Tällaisiakin tiedän.
eikä hoidoista ole sen enempää mitään koskaan tullut. Aloitti hoidon viime syksynä, ja sen jälkeen vissiin ollut yksi flunssa.