Mieheni elää kuin sika
Minua on alkanut toden teolla riepoa mieheni asenne. Hän jättää kaiken niinkuin paskan perseestään, ei edes omia astioitaan vie keittiöön.
Hänen mielestään hänellä pitää olla mahdollisuus töiden jälkeen rentoutua ja syödä sohvalla mansikoita ja suklaata sotkien koko sohvan. Pöydän ääressä hän ei voi syödä edellämainitun rentoutumisen vuoksi. Kun minä valitan siitä, että joudun pesemään sohvan kerran viikossa, hän toteaa, ettei minun tarvitse kutsua ketään sisään, siispä sohvaa ei tarvitse pestä! Minä kun niin usein pääsenkin ulos lasten kanssa saati ilman lapsia... Olisi ihan kiva kehdata kavereiden kanssa kahvitella.
Kaikki jää pitkin poikin, hän antaa lasten kaivaa vaatekaapista kaiken ulos, jättäen sen sitten minun siivottavakseni. Paskaiset sukat ja kalsarit lojuvat pitkin kämppää, joka paikka on täynnä ruokatahroja. Edes meidän 1-vuotias ei saa aikaan samanlaista sotkua, vaikka hänelle antaisi toiseen käteen suklaalevyn ja toiseen mansikkahilloa!
Vittu että alkaa tulla mitta täyteen, on mulla parempaakin tekemistä kuin siivota aikuisen miehen jälkiä. Hän vetoaa yllättäen aina äitiinsä, joka on hänet siis tällaiseksi opettanut, on naisten tehtävä pitää kotia ja siivota miesten jäljet.
Sanoin hänelle aamulla, että jos kotipiian haluaa, alan odottamaan kuukausipalkkaa. Muussa tapauksessa omat paskat on siivottava. Tai voisi perkele yrittää edes saattaa sen ruoan suuhun eikä sohvalle saatana!!!
Mies lähti aamulla aivan marttyyrina töihin, kun pistin hänet keräämään pelkän aamuisen sotkun, jonka hän sai vartissa aikaan.
Että menee hermot!
Kommentit (28)
Sun täytyy lukea Viiviä & Wagneria.
(se on siis sarjakuva naisesta, joka asuu sian kanssa)
Itse en katselisi hetkeäkään, vaan lähtisin heti. Pidätteleekö miehen lompakko sinua?
Vierailija kirjoitti:
Painu vtuun typerä miesvihaaja, ala lespoksi h.oro!
Kolahti🤭
Pidätkö miehen muuten kuitenkin tyytyväisenä eli hän voi onnellisesti saaneena ilman puutetta lähteä aamuisin töihin? Jos näin on, niin sitten nostaisin kissan pöydälle ja sopisin työnjaosta tai palkasta.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja unohti sanoa, että kaikki miehet ovat sikoja. Tai jos kaikki miehet eivät olekaan sikoja, niin ovat kuitenkin kollektiivisesti vastuussa muista sioista, joten jättäkäät naiset siat rauhaan. Sikojen kanssa paneminen vie viimeisetkin hermot. Röh röh ...
Voi femakkoreppanaa. Haistappa kuule vidduas
Vierailija kirjoitti:
Seksipalkinto niin motivaatio nousee.
Seksi on syy miksi siat ovat lehmien kanssa.
Olen mies enkä todellakaan sietäisi muualla kuin ruokapöydän ääressä syömistä. Emme ole ikinä tätä lapsillemekaan sallineet. TV huoneeseen ei viedä chipsejä, limuja sun muita.
Ratkaisu on katkaista sinulta netti keittiöstä niin voit keskittyä rooliisi.