kokemuksia kummittelusta/ uskotko yliluonnolliseen ?

Ihmettelen heitä jotka eivät usko. Miettii että ihan meillä jokaisella on varmasti joku sukulainen/tuttu johon luottaa ja joka on kokenut jotain. Johan se on raamatussakin että on olemassa jotain sellaista mitä emme näe. Ja tyhmäähän se olisi uskoa että elämä päättyy kuoleman jälkeen kun on miljardeja ihmisiä jotka pystyy kertomuksillaan/kuvillaan yms. todistamaan toisin.



Itsekkin olen ihan täyspäinen neljän lapsen äiti. On ystäviä, perhe, harrastukset ja hauskanpidot. Silti päivittäin joudun kokemaan yliluonnollisia asioita. Ajanmyötä niihin tottuu, lapsena niitä pelkäsi.



Joku kysyy nyt mitä koen/näen. Olen hyvin herkkä ihminen, pystyn tietyssä määrin lukemaan ihmisten ajatuksia ja tunnetiloja. Näen mielessäni asioita/paikkoja/tapahtumia jotka ovat enteitä tulevasta. Näen valopalloja ja ihmisten auroja. Näen jonkun verran henkiä, mutta ne esiintyvät minulle varjoina. Aikaisemmin en ymmärtänyt kykyjäni. Olen ollut masentunut teininä näiden asioiden takia, lasten tulon myötä oppinut enemmän itsestäni ja herkistynyt enemmän näillä asioille.

Mä ihmettelin, että onko kummina toimimiselle keksitty uusi verbi: kummittelu. Siis oikeesti, en muistanut, että mitä kummittelu on! Ennen kuin luin tuon otsikon loppuun ja tajusin!

Täälläkin yksi ihan täyspäinen kahden lapsen korkeastikoulutetty äiti.



Olen omien kokemuksieni kautta alkanut miettimään näitä asioita ja todennut että kyllä jotain yliluonnollista täytyy olla olemassa, kun kaikkea tapahtuu.



Asioita en ala tässä erittelemään sen kummemmin, mutta outoja juttuja on sattunut vuosien varrella enemmänkin ja niillä on ollut minun lisäkseni muitakin todistajia.

En usko yliluonnolliseen, mutta minulla on useita kokemuksia, jotka varmaan siihen luokiteltaisiin. Ja näille tapahtumille on todistajia. Onkin vähän ongelmallista kohdata näitä juttuja, kun ei kiinnostais vähempää, mut niitä ei osaa selittää kuitenkaan.



Luotan siihen, että jonain päivänä tiede osaa nämäkin ilmiöt selittää. Ei mun kaikkea tarvitsekaan ymmärtää.

joistain taloista tiesin heti, ettei se sovi meille. Talo ikäänkuin torjui meidät. Jotkut talot taas tuntuivat heti ihanilta, aurinkoisilta paikoilta, vaikka näytössä olisi ollut sadetta. Ostamamme talo oli näitä taloja. Teimme ostopäätöksen saman tien, emmekä ole katuneet. Talosta on paljastunut vaikka mitä hauskaa, joita ei näytön aikana ajatellutkaan. Jos jotain opin, niin luottamaan intuitiooni. :)



Jotkut talot suorastaan karmivat mua. Näin oli mm. eräs suvun omistuksessa ollut asumaton talo. Lapsena käytiin siellä leikkimässä, mutta eteisen läpi juostiin, koska siellä pelotti niin saamaristi. Äitini talo on myös sellainen, että siellä on inhottava olo yksin ollessa. Äiti sanoi, että kuulee siellä joskus hengitystä selkänsä takaa.

Edelliselle; vanhempieni talo kuuluu just noihin "karmiviin" taloihin. Talon alin kerros ja kellari on paikkoja, joissa moni on tuntenut täysin selkeästi jonkun olennon läsnäolon; toisistaan tietämättä ja keskellä päivää. Se ei ole mikään aavistus, vaan täysin selkeä aistihavainto; olento tulee niin lähelle, että sitä vois koskettaa. Tunne on sama, kuin jos ihon viereen vietäisiin staattisesti varautunut ilmapallo, mutta paljon voimakkaampi. Joskus sen askeleet myös kuulee, kun se nousee kellarista.



Siellä on surkuhupaisasti vierashuone, jossa vieraat ei pysty nukkumaan. Viimeksi jouluna vanhempieni luona oli vieras, joka raukka valvoi kaksi yötä ennen kuin uskalsi ottaa puheeksi sen, että joku ramppaa hänen sänkynsä vieressä kaiken yötä, mut kun laittaa valot ei näe ketään.



En ole koskaan, missään, kokenut mitään vastaavaa, ja kesti 20 vuotta ennen kuin uskalsin ottaa asian puheeksi perheeni kanssa. Oli yllätys että he ovat kokeneet samaa siitä päivästä lähtien, kun muutimme. Nuorena minun oli todella vaikea nukahtaa, koska olento oli silloin aktiivisimmillaan ja nukuin tuossa vierashuoneessa, jossa se todellakin ramppaa läpi yön ja jää välillä sängyn viereen pällistelemään. Kävin asian vuoksi psykologillakin mutten uskaltanut sanoa mikä vaivaa, kun se ois ollut jo liian hullua.



Mut enää mua ei pelota, tiedän ettei se voi tehdä mulla mitään. Mutta kun pari kuukautta sitten oltiin vanhempieni luona kahdestaan lapsen kanssa, näin kuinka hän lopetti alakerran käytävällä leikkinsä ja moikkasi jotakin käytävällä. Lapseni ei vielä puhu, mut aivan selvästi hän näki tämän olennon. Kun tulin rappset alas ja katsoin käytävää sinne minne lapsi vilkutti, niin en nähnyt mitään. Mun oli aivan pakko lähteä ulos lapsen kanssa ja ulkoilla kunnes joku muukin tuli kotiin. Tuli niin ahdistava olo, että mun lapseen et koske!



Mut tässä tapauksessa auttaa, ettei nuku eikä liiku yksin. Silloin sitä ei joko aisti tai joku muu juttu siinä on, mutta sekin riittää, jos huoneessa on koira. Oma koirani aina herää tämän olennon liikkeisiin ja pistää pystyyn rähinän niin että minäkin herään.

Juu, en usko!

En voi muutakaan! Tosin en pidä näitä asioita mitenkään yliluonnollisina, vaan minulle ne ovat ihan arkipäiväisiä ja luonnollisia. Olen koko ajan yhteydessä henkimaailmaan ja saan sieltä apua aina kun pyydän.



Työkseni teen käsilläparannusta ja ihan pakko on uskoa parantavaan energiaan, niin hyviä tuloksia tulee ihan joka päivä. On ihanaa auttaa lähimmäisiään.



Ajatuksen voima on myös uskomaton juttu, samoin vetovoiman laki. Elän nekin todeksi joka päivä. Uskoni on vankka.



Olen myös tavannut kuolleita läheisiäni ja jutellut heidän kanssaan. Myös ruumiistani olen irtautunut useita kertoja ja näen enneunia. Olen tavannut muitakin henkiolentoja ja parantaessani minulla on apuvoimia henkiseltä tasolta.

Kaksi sellaista puolen metrin pituista, pallopäistä oliota. Tosin alkoholilla oli osuutta asiaan. =)