Lue keskustelun säännöt.
"Pakkoajatuksia" esim. pedofiileistä ym.
12.07.2009 |
Onko muilla tällaisia ns. pakkoajatuksia?
Luin tuota ketjua missä puhuttiin pahoinpidellystä ja raiskatusta vauvasta ja nyt en voi taas mitään muuta ajatellakaan.
Itselläni on reilun 4 kuukauden ikäinen vauva ja todella usein mietin että mitä jos joku joskus satuttaa tyttöäni. Näen siis mielessäni jopa ihan selviä mielikuvia siitä mitä kauheuksia joku hirviö voi pienelle tehdä.
Onko muilla tällaisia? Miten päästä näistä eroon? Tietysti normaalin rajoissa täytyy olla asioista huolestunut mutta en todellakaan haluaisi että näin usein asioita näkisin mielessäni. Ajatukset saattaa tulla ihan missä tilanteissa vain mieleen, ilman mitään logiikkaa..vaippaa vaihtaessa, syöttäessä tai jopa silloin kun itse harrastan seksiä mieheni kanssa. Ei varmaan tarvitse kertoa että omat halut loppuu siinä kohdassa hyvin nopeasti :(
Tiedän että ns. pakkoajatukset ovat yksi masennuksen oire, mutta en usko että siitä on kyse. Vauva on ollut rauhallinen ja väsykään ei ole juuri ehtinyt painaa ja muuten tuntuu että kaikki on hyvin.
Neuvoja hyvät naiset..
Kommentit (20)
varsinkin silloin kun ekaa kertaa tulee äidiksi, se shokki on niin kova, kun käsittää, miten avuton ja äidin hoivan varassa se vauva on.
Tuosta pitäisi kyllä kasvaa ulos aikaa myöten, minusta se on tuossa alkuvaiheessa vain aivojen prosessointia uudesta "työnkuvasta". Äitiys muuttaa psyyken jollain tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa mennä juttelemaan psyk.lääkärille tai sairaanhoitajalle, tuollaiset ajatukset voi ikävä kyllä olla alkua jopa vakavan psykiatrisen sairauden puhkeamiselle...
Itsellänikin oli pakkoajatuksia ja pelkoja synnytyksen jälkeisen masennuksen osana, todella voimakkaitakin. Psykiatri ei ollut asiasta huolissaan, koska ne olivat oireiden kirjossa vakavin osa. Apua kannattaa kyllä hakea, mutta diagnosointi on syytä jättää ammattilaiselle.
Juuri tuo puolivuotiaan pahoinpitely- ja raiskaustapaus sai mut kirjoittamaan aloituksen. Vaikka siitä on useampi päivä kun luin asiaa koskevaa keskustelua, tulee asia vieläkin välillä mieleen ja pystyn mielessäni kuulemaan kuinka vauva kirkuu hysteerisenä kipuaan.
Lapsellisuudesta en usko että on kyse, kuten joku ehdotti..ikää on kerynyt 29 vuotta ja ymmärrän kyllä että maailmassa tapahtuu kaikenlaista pahaa ja mun vauvallani on todellakin erilaiset lähtökohdat. Näitä ajatuksia ja/tai mielikuvia tulee silloin tällöin, ei päivittäin mutta muutamia kertoja viikossa ja oletan tosiaan että kyse on uuden äidin tunteiden mullistuksista. Huomaan myös että ajatuksia tulee useammin jos olen katsonut jotain väkivaltaista ohjelmaa teeveestä.
Kiitos että kerroitte omia kokemuksianne! Tuntuu hyvältä kuulla että muillakin on tällaisia ajatuksia.
Ap
Olen samanikäinen kuin sinä ja minulla on pari kuukautta vanhempi vauva kuin sinulla. Kirjoituksesi oli melkein kuin olisin sen itse kirjoittanut (oikeastaan ainoa poikkeus on se, että mä en ole seksin aikana ainakaan toistaiseksi alkanut ajatella näitä juttuja)! Tuo sama tapaus on vainonnut minua siitä asti, kun siitä luin, ja muutenkin tällaiset jutut jäävät minulla aina joksikin aikaa pyörimään mieleen. Mä oon ihan samalla lailla itkenyt sitä, kun mietin, miten vauva on itkenyt kipuaan, kun ne ihmiset, joiden pitäisi olla vauvalle niitä turvallisia läheisiä, ovat satuttaneet vauvaa aivan hirvittävillä tavoilla.
Olen myös ajatellut, että tämä liittyy siihen, että äidin pahin pelko on, että omalle lapselle sattuu jotain kauheaa.
Mullakin on muuten pari kertaa ollut tollainen uni, josta joku kysyi, missä olen itse jotenkin satuttanut vauvaani ja olen tajunnut tekoni hirveyden. Kai ne heijastaa jotain alitajuisia pelkoja.
Kaikesta tästä huolimatta olen ihan aikuinen ja tasapainoinen ihminen, niin kuin varmasti sinäkin. Me nyt vaan ollaan vähän herkkiksiä.
Luin valitettavasti tuon ketjun jossa kerrottiin puolivuotiaan pahoinpitelystä ja raiskauksesta. Aloin oitis itkemään ja sain hirveitä mielikuvia miten lapsi itkee ja sätkii paniikissa. Tunnen jopa osin miten häneen on koskenut ja miten hän ei ole ymmärtänyt sitä raakuutta. Hän on kärsinyt todella syvästi, häntä on kidutettu. :(
Näitten tietojen kanssa ei ole helppo elää. Nytkin itken kun ajattelen asiaa. Siksi en lue uutisia nykyään! Ja täällä pyrin välttämään avaamasta kyseisiä ketjuja. :/
Ja olen ihan normaali äiti ja ihminen, en ole psykoosissa enkä masentunut. Olen herkkä.
ap. Tosi ahdistavaa kun yhtäkkiä päähän putkahtaa ajatuksia siitä, mitä kaikkea lapsille voi apahtua. Ei osaa nauttia yhtään mistään vähään aikaan. Kamalinta on tietää,että jopa oma äiti voi satuttaa omaa lastaan ja tajuta, että jos itsekin sekoaa ja tekee jotain kauheaa. Samaan ajatukseen mahtuu varmuus siitä, ettei ikinä, koskaan tekisi mitään pahaa lapselleen. En tiedä, ehkä rakkaus omiin lapsiin vaan on niin järjettömän suurta, että järki tuntuu välillä lähtevän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iän myötä tulee kypsyyttä ja ymmärrys siitä, että me kaikki kuolemme ja hirveyksiä tapahtuu koko ajan osana ihmiskunnan olemassaoloa. Valitettavasti yksittäisen ihmisen vaikutusvalta tällaisissa asioissa on erittäin rajallinen. Ajan kanssa useimmat meistä varmaan tajuavat ne asiat, joihin voivat vaikuttaa ja ymmärtävät myös olla murehtimatta asioita joille ei mitään voi. Miksi sinun lapsesi olisi vaarassa kokea sama kohtalo kuin joku amerikkalainen vauva, jonka lähtökohdat olivat täysin erilaiset kuin oman lapsesi? Jos kykenet rationaaliseen ajatteluun, älyät kyllä kauhukuviesi turhuuden. Lähde siitä ja mieti heti aktiivisesti jotain muuta asiaa kun häiritsevä ajatus iskee.
monille käy noin - se on niin suuri muutos . Se laantuu yleensä ajan kanssa.
Sinun kannttaisi tietoisesti lopettaa kaikenlaisten sellaisten uutisten ja ketjujen lukeminen (kunnes sinulla on turvallisempi olo)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En niistä ahdistu, mutta vältän katsomasta raaimpia lapsiin kohdistuneita pahuuksia.
Mutta onko kellään painajaisia, joissa itse näkee hyväksikäyttäneensä lastaan? Mun painajaiset lähinnä sellaisia, että tunnen syyllisyyttä jo tapahtuneesta ja pitäisi pystyä lopettamaan. "Itse teossa" en ole unissani ollut. Noi kyl ahdistaa seuraavan päivän:(
mutta jos alat hysterisoida noiden pedofiiliajatusten kanssa, on tilanne jo pahempi. Eli näet niitä sielläkin missä niitä ei ole (eli käytännössä missään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsille tapahtuvista hirveyksistä, enkä ole masentunut tai enää erityisen hormonihuuruissankikaan (lapset 1v ja 4v). En ajattele niitä koko ajan, mutta kyllä sellaisia inhottavia välähdyksiä tulee aika usein mieleen. Siis esim. tuntuu kuin pystyisin hetken aikaa näkemään miten lapselta on murtunut kallo sen tiputtua jostain, tms.
En keksi sanoa muuta kuin että vältä väkivallalla ja kauheuksilla mässäilevien ohjelmien katsomista, älä mene katsomaan mitään netissä tyrkytettäviä kauhulinkkejä ja kun niitä kauhukuvia tulee niin sano itsellesi päättäväisesti että no niin, nytpäs ajattelenkin jotain ihan muuta.
sitä tiedostaa silloin mitä kaikkea voikaan tapahtua, tiedostaa vastuunsa.
jos ne kauheasti häiritsevät tai kovin pitkään jatkuvat ja voimistuvat, hakeudu hoitoon. pakko-oireisiin on saatavilla terapiaa ja lääkitystä.
minulla tollaisia on koko ajan ja voimakkaana. mutta minulla on jo ennen raskautta diagnosoitu pakko-oireinen häiriö. se on ollut jo lapsena. häirinnyt elämääni paljon. mutta olen käsittänyt että tietyssä määrin tällaiset oireet kuuluu myös pienten lasten vanhemmille. se, missä määrin se on normaalia, onkin sitten vaikeampaa vastata. katso sen mukaan miten paljon ne itseäsi häiritsevät. voivat myös loppua tai laimentua itsekseen lapsen kasvaessa. mutta jos eivät, muista että apua on saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itselläni oli vuoden veran lapsen syntymän jälkeen kamala kuoleman pelko. koko ajan pelkäsin että joku meidän perheestä kuolee. alkoi helpottaan vasta kun läheisille aloin puhua siitä kuinka paha tilanne on. joka ilta itkin peläten jos joku meistä ei aamulla enää herääkään. se alkoi vaikuttaa elämään.
Kannattaa mennä juttelemaan psyk.lääkärille tai sairaanhoitajalle, tuollaiset ajatukset voi ikävä kyllä olla alkua jopa vakavan psykiatrisen sairauden puhkeamiselle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..eikä mulla taida muita skitsofreenisiäkään oireita olla. Jotenkin en nyt osaisi yhdistää tähän mitään suurempaa mielen sairautta vaan ennemminkin huolta ja pelkoa kun yhtäkkiä onkin pieni ihminen omalla vastuulla.
Olen itse miettinyt että ehkä nuo ajatukset tosiaan ajan kanssa vähenee kun tähän äitinä oloon tottuu vielä paremmin.
Inhottavimpia nuo ajatukset on siinä tilanteessa kun pitäisi itse harrastaa seksiä. Ensin joku ajatus putkahtaa päähän ja sit mietin epätoivoisesti että mitä mussa on vikana kun tommosia mietin kesken kaiken. Oon kuitenkin tullu siihen tulokseen, että ehkä se vauva vaan on kuitenkin 24h vuorokaudessa mielessä vielä näin alkuaikoina ja aina miettii että herääkö se vaikka onkin viereisessä huoneessa.
Huoh, hankalaa! Kertokaahan vielä kokemuksia muut, joilla samantyylisiä fiiliksiä..
Minusta tuo kuulostaa enemmänkin sijaistraumatisoitumiselta. Eli kun kuulee muille sattuneista hyvin traumaattisista tapahtumista, saattaa itse myös traumatisoitua niistä ja saada samantapaisia jälkioireita kuin uhri, esim juuri tuo että traumaattiset mielikuvat palaavat mieleen tahtomatta.
On ihan normaalia, voi tapahtua kenelle tahansa - mutta kyllä pienten lasten vanhemmat ovat erityisen herkkiä. Jos itsellä on vaikka samanikäinen lapsi, kuin uutisessa.
Asiaa kannattaa käsitellä, jutella siitä ensi alkuun vaikka ystävien tai kumppanin kanssa.
tai sitten ne lukemasi jutut tulevat jostain alitajunnasta mieleen.
Tiedän tyypin joka mietti, että oikansa voisi joutua hyväksikäytetyksi harrastuksessaan (uinti). Eipä aikaakaan kun tää tyyppi oli jo vakaasti siinä uskossa että poika on joutunut saunassa raiskatuksi. Joutui sitten mielisairaalaan ja aiheutti pojalleen kauhean kurjan tilanteen :-(
radikaalisti pahenemaan niin luulenpa että se on ihan normaalia. vauvasi on vielä hyvin pieni ja sinulla ovat vielä hormonitkin sekaisin ja tosiaan jos vauva on ensimmäinen niin olet ihan tuore äiti ja on ihan luonnollista olla huolissaan mitä kummallisimmista asioista.
Uskoisin että se menee pikkuhiljaa ohi. Minullakin vauvan ollessa pieni risteili kaikennäköisiä ajatuksia siitä miten unohdan vauvani johonkin tai se tipahtaa tai litistän sen yöllä tms... Mutta ajan myötä ne häipyvät kun vauva kasvaa ja totut äitiyteen.
Oma lapseni on nyt lähemmäs 2v ja kun kuulin siitä isästä joka oli unohtanut 1v lapsensa viedä hoitoon ja jättänyt kuumaan autoon koko päiväksi ja lapsi oli kuollut niin en saanut unta seuraavana yönä kun pohdin sitä juttua ja mieleen tuli mitä kaikkea noille lapsille voikaan tässä maailmassa sattua.
Valituissa Paloissa luki jokin aika sitten tällainen äärettömän viisaasti kirjoitettu lause: "Vasta silloin ihminen tajuaa kuinka haavoittuva hän onkaan kun hänen sydämensä otetaan ulos ja sille annetaan kädet ja jalat." Ei se mennyt ehkä sanatarkkaan noin mutta ajatus kuitenkin tuo. :) Tsemppiä ap!
Juuri tuo puolivuotiaan pahoinpitely- ja raiskaustapaus sai mut kirjoittamaan aloituksen. Vaikka siitä on useampi päivä kun luin asiaa koskevaa keskustelua, tulee asia vieläkin välillä mieleen ja pystyn mielessäni kuulemaan kuinka vauva kirkuu hysteerisenä kipuaan.
Lapsellisuudesta en usko että on kyse, kuten joku ehdotti..ikää on kerynyt 29 vuotta ja ymmärrän kyllä että maailmassa tapahtuu kaikenlaista pahaa ja mun vauvallani on todellakin erilaiset lähtökohdat. Näitä ajatuksia ja/tai mielikuvia tulee silloin tällöin, ei päivittäin mutta muutamia kertoja viikossa ja oletan tosiaan että kyse on uuden äidin tunteiden mullistuksista. Huomaan myös että ajatuksia tulee useammin jos olen katsonut jotain väkivaltaista ohjelmaa teeveestä.
Kiitos että kerroitte omia kokemuksianne! Tuntuu hyvältä kuulla että muillakin on tällaisia ajatuksia.
Ap