Minä niin kaipaan toista lasta, sijaissynnyttäjä olisi ainoa tapa!
Toivon niin, että se tehtäisiin jälleen lailliseksi Suomessakin. Todella harvoja tapauksiahan kuitenkin niitä on ollut vuosittain eikä käsittääkseni suuria ongelmia ole ilmennyt vauvan lopullisessa adoptiossa monestikaan. Henkistä kärsimystä asiaan tietenkin liittyy aina jonkin verran, sen ymmärrän.
Nyt on mielestäni hullu tilanne kuitenkin, samankaltainen kuin Ruotsissa, jossa ei myöskään ole sallittu sijaissynnyttäjän käyttö. Esim. lehdessä oli juttu Ruotsalaispariskunnasta, jotka maksoivat venäläiselle hedelmöitysklinikalle ja sijaissynnyttäjälle hurjia summia rahaa ja joutuivat kuitenkin suuriin vaikeuksiin, kun olivat tuomassa vauvaa Ruotsiin. Vauvan paperit oli siis jo hoidettu kuntoon Venäjällä ja siinä luki että vauvan äiti on ruotsalainen äiti (hänen munasolujaan olikin käytetty). Silti saivat odotella monta kuukautta Venäjällä, että saivat yhdessä tulla takaisin Ruotsiin.
Miksi tehdä asiat niin vaikeiksi, sallikaa kotimaisten sijaissynnyttäjien käyttö, olisi monin verroin helpompaa ja avoimempaa toimintaa.
Kommentit (4)
Meillä sama tilanne. Vain sijaissynnyttäjä mahdollinen ja miten olenkaan kironnut tuon lakimuutoksen. Meilläkin yksi biologinen lapsi ja siihen se jääkin, sillä en voi enää tulla raskaaksi :( Minäkin kaipaisin sitä ihan omaa toista biologista lasta! Adoptio tai sijaisperheenä toimiminen on käynyt mielessä, mutta varsinkin adoptio prosessina tuntuu varsin vaikealta ja pitkältä :(
Voimia sinulle ap!
Meillä on sama tilanne, melkein. Lapsia meillä ei ole yhtään eikä varmaankaan tule ainakaan yhtään biologista, koska raskaus olisi minulle hengenvaarallinen. Adoptiota on mietitty, mutta tämä on vielä niin tuore asia meillä, ettei kaikkea osaa kunnolla sisäistää. Sijaisvanhemmaksi itsestäni ainakaan olisi, en usko että jaksaisin kun seurasin läheltä kun eräs tuttavaperhe oli ja lopettivat kun se oli henkisesti niin rankkaa.
Itsekästä vollottaa, että jonkun tarvitsisi kantaa lasta sinulle.
sijaisperheenä toimimiselle ei ehkä kuitenkaan olisi realistisesti katsoen henkisiä resursseja, vaikka halua olisi sitäkin enemmän.
Miksi on niin itsekästä toivoa lasta vain koska oma elimistöni on ennenaikaisesti "lakannut toimimasta"?