Kolmas lapsi, pieni ikäero??
Tilanne on tällä hetkellä tämä; äiti, isä, 3,5v poika ja 11kk:n ikäinen tyttö. Olen itse 23vuotias ja opiskelut kesken (jäivät saadessamme esikoisen), eli teen asiat päinvastoin kuin "normisti"; ensin lapset, sitten opiskelut/ura. Ajattelinkin nyt, että olisiko parasta yrittää saada se kolmas nyt josta haaveilen, eli ei tulisi sitten tulevaisuudessa lainkaan katkoja työelämään? Teen nyt listaa mahdollisen kolmikon plussista ja miinuksista, auttakaahan kokeneemmat?? :)
Kommentit (3)
Meillä kolme poikaa, joista kahdella ekalla ikäeroa 2v 2kk ja kahdella nuorimmalla 1v 4kk. Nuorin on nyt tasan vuoden ja hyvin on mennyt. Eivät ole olleet mustasukkaisia tms. Välillä leikkivät jo kaikkikin yhdessä, mutta kaksi vanhinta koko ajan.
Nyt haaveillaan neljättä ;)
P.S. Työelämästä ei ole kokemusta. Jäin työttömästä aikanaan äitiyslomalle eikä ole tarkoitus yrittääkään töihin ainakaan viiteen vuoteen.
Vanhin oli 5 v, kun kolmas syntyi, nuorimmilla oli ikää 1v9kk. Nämä nuorimmat ovat molemmat poikia, ja tänä päivänä kyllä keskenään parhaat kaverit, mutta myös villitsevät toisiaan (vanhin on yksinään maailman rauhallisin kaveri, mutta joukossa aina tyhmyys tiivistyy). Vanhin puolestaan on aina ollut oikein ihana ja huolehtivainen isosisko ja lapset nauttivat sisarusparvestaan siinä määrin, että ovat jo pitkään toivoneet pikkusisarusta.
Itse olen opiskellut lasten ohella sekä ollut töissä ennen keskimmäisen syntymää sekä viimeiset pari vuotta. Sen verran olen jo ollut taas työelämässä, että osaan arvostaa paussia sieltä...
Eli toisaalta on kiva, kun lapset ovat peräkkäin pienellä ikäerolla, toisaalta taas on sekin ihanaa, kun on pidempi ikäero välissä ja välillä kenties tehnyt jotain muutakin. Ja helposti kolmannen jälkeen alkaa kaivata sitä neljättä... Niin kävi meilläkin - nyt neljättä odotellaan syntyväksi helmikuussa! Saa nähdä, alanko sen jälkeen haaveilla viidennestä :)
olen raskaana rv31,eli ikäeroa tulee nyt 2,5v.Musta sellainen 2-3v.ikäeroa on kiva.Isommat viihtyvät jo hyvin toistensa kanssa.
Mut kuka haluaa mitenkin.
Haluan sitten sen neljännen 2-3v.päästä.