Hesarin Nyt-liitteen juttu "Karjala on meidän"

Ja aihekaan ei oikein koskettanut. Karjala voitaisiin minun puolesta jo unohtaa.

jo unohtaa haikailun menetetyn Karjalan perään.



Ensinnäkin Venäjä ei sitä ilman konfliktia anna. Toiseksikin sen kunnostaminen maksaisi miljardeja, ei Suomella ole siihen varaa. Kolmanneksi, kuinka moni sinne oikeasti muuttaisi? Luulen että väkimäärä jäisi tuhansiin, ei edes sataa tuhatta ihmistä sinne saataisi.



Omat isoäitini ja isoisoäitini ovat syntyneet luovutetun Karjalan alueella, joten en puhu täysin ulkopuolisena.

tykkäsin, jot juttu ois voint olla vähä ilosempikii. Karjalaiseha sie tunnista siit, jot häl ei huoli ja murhe pain rinnas!



Mutta meillä ei vanhempien kanssa aiheesta puhuttu, isovanhemmilta tieto ja muistot siirtyivät suoraan lapsenlapsille. Isoäiti osasi jopa itkuvirsiä, ainakin imitoida. Mutta niistä ei saanut puhua kodin ulkopuolella siihen aikaan.



Kantasuomen rasisti kun syrjivät, paheksuivat, juorusivat ja hakkasivat siirtokarjalaisista perinteet piiloon.



Kiitti vitusti.

Ja meitä on muitakin. Emme pidä kovaa ääntä, mutta se ei tarkoita ettei Karjala eläisi meissä vieläkin. Vaikka venäläiset veivät ja varastivat meidän omaisuudemme ja maat, karjat, Suomen vilja-aitan, Viipurin kukoistavan sivistyksen, Laatokan suuret rannat, tuhosivat ja jättivät maan retuperälle. Vaikka olimme omassa kotimaassamme pakolaisia ja kohtelu oli usein sen mukaista. Maallinen mammona ja perintömme on ehkä viety iäksi, mutta henkistä perintöä ei kukaan voi viedä. Harmi että häpeää ja hiljaista kärsimystä on ollut aivan liian paljon, toivon että nykysukupolvi pääsee tästä negatiivisesta painolastista vihdoin eroon.

Selkään tuli että soi. Ja hyvä niin.

Ryssittely alkoi sitä paitsi heti evakkotaipaleen alussa. Lapsia haukuttiin Pohjanmaalla ryssiksi. Toisaalta toisenlaisiakin tarinoita on.

Se ei tarkoita, että haikailisin "isieni maita" takaisin, vaikka toisaalta se tuntuisikin tunnetasolla ihan hienolta asialta. Sen sijaan kiinostukseni karjalaisuuteen näkyy ehkä parhaiten kiinostuksena karjalan kielen eri murteisiin ja kielen äännehistoriaan =)

Miettiä että jos meidät ajettaisiin omilta kotikonnuiltamme veke. Tosin eihän se ihan sama ole, koska Karjalssa kaikki oli vihreämpää, talvet talvia ja kesät kesiä (mummoni sanoin)



Oli silti ihana fiilis käydä mummoni ja ukkini vihkikirkossa, vaikka sekin oli kupolia myöden ryövätty (luulivat kullaksi), sen järven rannalla jossa mummoni tapasi uida, nähdä ne navetan kivijalat (joka oli seuduin modernein navetta, koska oli ensimmäiset lehmien juotto-altaat jne)



jne jne

isoisääni en ehtinyt tavata, mutta isoäitini, äitini ja tädit ja enot kertoivat ja kertovat vieläkin paljon tarinoita kotoakarjalasta ja sota-ajan tapahtumista.



En tunnista tuota vaikenemiskultturia omassa suvussa lainkaan, johtuuko isosta laumasta vahvoja naisia ( äiti ja 4 tätiä), jotka naivat miehen täältä kantasuomesta pitäen kuitenkin toisen jalan karjalaisuudessa.



Olemme koko ison suvun voimin käyneet usein erilaisilla kokoonpanoilla katselemassa niitä karjalan juuria.



Vaikka sinne jäi kilometrejä hienoa hiekkarantaa kartanot ja myllyt ja sahat, ei kukaan varmasti oikeasti halua ilmeisesti ydinjätteiden saastuttamia maita takaisin.



Bytheway saha jäi eteisen naulaan, kahvimylly keittiön pöydälle ja kartano oli mökin edessä eli piha, hiekkarannalla ei ennen sotia ollut mitään arvoa ja sen isoisä joutui ottamaan perinnön jaossa samalla kun soutuveneen, kuinka pitkälti sitä rantaa oikeasti oli, ei kukaan tiedä.

Äitini oli pieni tyttö, tulivat evakkoon Karjalasta. Liekö oma lapsuus vai mikä lie vaikutti siihen, että hakkasi ja alisti meitä lapsia. Piti 7 lasta tehdä, joita ei kuitenkaan sietänyt jaloissaan. Huonot muistot jäi äidistä ja Karjalasta.

tutkimuksia Karjalan siirtolaisuudesta. Sieltähän lähti yli 400 000 evakkoa, osa vielä kahteen kertaan. Kokemukset vaihtelevat suuresti.

isoisääni en ehtinyt tavata, mutta isoäitini, äitini ja tädit ja enot kertoivat ja kertovat vieläkin paljon tarinoita kotoakarjalasta ja sota-ajan tapahtumista. En tunnista tuota vaikenemiskultturia omassa suvussa lainkaan, johtuuko isosta laumasta vahvoja naisia ( äiti ja 4 tätiä), jotka naivat miehen täältä kantasuomesta pitäen kuitenkin toisen jalan karjalaisuudessa. Olemme koko ison suvun voimin käyneet usein erilaisilla kokoonpanoilla katselemassa niitä karjalan juuria. Vaikka sinne jäi kilometrejä hienoa hiekkarantaa kartanot ja myllyt ja sahat, ei kukaan varmasti oikeasti halua ilmeisesti ydinjätteiden saastuttamia maita takaisin. Bytheway saha jäi eteisen naulaan, kahvimylly keittiön pöydälle ja kartano oli mökin edessä eli piha, hiekkarannalla ei ennen sotia ollut mitään arvoa ja sen isoisä joutui ottamaan perinnön jaossa samalla kun soutuveneen, kuinka pitkälti sitä rantaa oikeasti oli, ei kukaan tiedä.

Nytin juttu oli aika heppoinen. Samoilta seuduilta sukua kotoisin, enkä saanut jutusta oikein mitään irti.

mulla kaikki geenit Karjalan evakkojen ja ristiriitaiset mietteet siitä. Tavallaan ylpeä, kaivelen sukupuita, olen käynyt isovanhempani kanssa katsomassa "kotikontuja" ym.



Toisaalta kuitenkin omassa elämässä näkee, että ei karjalasta vain iloista väkeä tullut. Traumaa jos jonkinlaista. Vertaukseksi puu, jossa se pikku taimena on ollut ne evakkoisovanhemmat jotka vaurioituivat kaikesta sodasta ja jonka vuoksi taimen kasvu lähti pieleen ja vaikka runko ja latvus tervettä tavallaan onkin, niin sille ei voi mitään, että (suku)puu kenottaa vinossa kuin pisan torni. you know what I mean?



Karjalaisuus on kuitenkin asia, joka meikäläisen päältä jäyhän Varsinais-Suomalaisen sisällä kaivaa ja josta se välillä pulpahtaa pintaan.



Mutta ikinä ikinä ei unohdu se, että sukumottona on että "hymyillä pittää, vaikka syän märkänis."

selvittäkääpä sellainen asia, että onko 70-luvulla vapaan kasvatuksen aloittaneet enempi karjalaistaustaisia.

Vaikka juureni ovat karjalasta, tiedän, että siinä kulttuurissa oli kova kasvatuskuri. Mahtoiko vaikuttaa siihen, että lapsensa eivät halunneet olla kuten evakkovanhempansa?



Asia kaksi: onko tutkittu sellaista, että käytettiinkö ennen lasten kurittamista jonkunlaisena mielenterveyslääkkeenä? Siis näitä tapauksia kun lapset on saaneet kovasti selkään omenan varastamisesta tai lätäkköleikeistä, niin onko siinä vaan purettu oma paha olo ruumiillisen kurituksen kautta, kun on voitu toinen alistaa henkisesti ja fyysisesti? Löytyykö jotain tilastoyhtälöä henkisen pahoinvoinnin lisääntymisen ja ruumiillisen kurituksen vähentymisen väliltä? Onko asiaa tutkittu?



Hyviä tutkimusaiheita työttömille tohtorinaisille! Hakekaan kulttuurirahastoltakin tutkimusapurahaa.

kun karjalaisia ei kaikkialla katsottu niin hyvällä.



Omat isoisovanhempani joutuivat luovuttamaan kolmasosan maistaan siirtokarjalaisille, siinä meni mm. kovalla työllä metsästä raivattuja peltoja, kalavesiä ym. Siinä meni nuorimman pojan (isoisäni) perintöosuus.

Yleensä pyrittiin kyllä antamaan valtion maita tai kunnan omistamia maita mutta kaikissa kunnissa ei sellaisia ollut ja niinpä otetiin yksityisiltä. Kyllä sitä katkeruutta jäi.

Monesti myös kävi niin, että ne uudet maat olivat laajempia ja tuottoisempia kuin Karjalaan jääneet. Tämä on nykytutkimuksissa todettu moneen kertaan. Evakoksi joutuminen tarkoitti monelle tulotason ja omaisuuden määrän kasvua.

Poikkeuksen tekevät tietysti palkolliset ym., jotka eivät mitään maita Karjalassa omistaneet, he eivät saaneet maaomaisuuksia.



Niinpä jos mietitään, että ne vanhat maat pitäisi saada Karjalasta takaisin niin tarkoittaisiko se sitä, että myös ne kompensaatiomaat palautettaisiin alkuperäisille omistajille? Ainakin mulle kelpaisi jos evakoille luovutetut upeat rantatontit palautuisivat takaisin sukuun.

että joku voi olla kateellinen evakoille!



Ei kun joo, tämän on pakko olla provo.

Periaate oli että vähemmän maata annetaan kuin oli Karjalassa. Ne jotka omisti paljon, menetti suhteessa enemmän. Joillakin tulotaso pysyi samana. Karjala oli Suomen vilja-aitta, todella tuottoisaa maata, jota oli viljelty satoja vuosia. Sieltä tuli merkittävä osa Suomen viljasadosta. Karjalaiset oli myös ahkeraa, työteliästä väkeä, joten ehkä saivat pellot tuottamaan paremmin, joka on sitten hiertänyt kantasuomalaisten mieltä.

Osa allaolevan viestin väitteistä kuulostaa propagandalta.

kun karjalaisia ei kaikkialla katsottu niin hyvällä. Omat isoisovanhempani joutuivat luovuttamaan kolmasosan maistaan siirtokarjalaisille, siinä meni mm. kovalla työllä metsästä raivattuja peltoja, kalavesiä ym. Siinä meni nuorimman pojan (isoisäni) perintöosuus. Yleensä pyrittiin kyllä antamaan valtion maita tai kunnan omistamia maita mutta kaikissa kunnissa ei sellaisia ollut ja niinpä otetiin yksityisiltä. Kyllä sitä katkeruutta jäi. Monesti myös kävi niin, että ne uudet maat olivat laajempia ja tuottoisempia kuin Karjalaan jääneet. Tämä on nykytutkimuksissa todettu moneen kertaan. Evakoksi joutuminen tarkoitti monelle tulotason ja omaisuuden määrän kasvua. Poikkeuksen tekevät tietysti palkolliset ym., jotka eivät mitään maita Karjalassa omistaneet, he eivät saaneet maaomaisuuksia. Niinpä jos mietitään, että ne vanhat maat pitäisi saada Karjalasta takaisin niin tarkoittaisiko se sitä, että myös ne kompensaatiomaat palautettaisiin alkuperäisille omistajille? Ainakin mulle kelpaisi jos evakoille luovutetut upeat rantatontit palautuisivat takaisin sukuun.