Lue keskustelun säännöt.
Ystävä päätti elämänsä - ajatuksiani.. olenko viallinen?
07.07.2009 |
Ystäväni päätti elämänsä perjantaiaamuna hyppäämällä junan alle. Ensimmäisenä syyttelin itseäni, miksen herännyt kun ystävä soitti vielä hetki ennen loppuaan, miksen ollut parempi ystävä aikaisemmin, miksen huomannut että kaikki ei olekaan hyvin, miksen ottanut tosissani, miksi miksi ja miksi!
Tällä hetkeellä suurin tunne on VIHA. Viha hänen tekoaan kohtaan. Miten hän satutti kaikkia lähesiä ja niitä, jotka ovat oikeasti koittaneet auttaa. Kihlatun surua on kamala katsoa. Veturinkuljettajaan hänen tekonsa jätti myös varmasti pysyvät jäljet..
Olenko jotenkin viallinen, tunnevammainen? En ole vielä ikävöinyt, en edes juurikaan itkenyt. Enkö muka kaipaa ihmistä, joka nosti mut takasin jaloilleni kun oli vaikeaa? Ihmistä, joka ymmärsi mua.. Ihmistä, jonka kanssa päivittäin soiteltiin?! Ja joka ei soitakaan enää ikinä!! :(
Kommentit (3)
että sulla on surutyö vielä kesken. Tällä hetkellä olet viha-vaiheessa. Ikävä tulee myöhemmin.
Tunteesi on täysin normaali ja kuuluu asiaan tässä kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole viallinen, läheisensä menettänyt käy yleensä läpi monenlaisten tunteiden kirjon, mikä on täysin normaalia. Sinulla on oikeus tuntea noita tunteita, ne ovat osa surutyötäsi, et missään nimessä ole viallinen.
Ystäväsi kuolema ei missään nimessä ole sinun syytäsi, toki on tärkeää olla läheisten tukena mutta kukaan ei voi viime kädessä kantaa vastuuta kenestäkään muusta kuin itsestään. Esim. masennus on vaikea ja monitahoinen sairaus, jota lähipiirin voi olla vaikea tunnistaa. Olet varmasti ollut hyvä ystävä ystävällesi, niin hyvä kuin on ollut mahdollista. Harmi kyllä ketään ei voi auttaa väkisin, kaikki lähtee itsestä. Joskus tämä elämä tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta. Toivon sinulle kovasti voimia ja jaksamista!! *Halaus*
olevaa. Se on totta. Ja hyvin yleinen ilmiö. Et ole ainoa. Kaikki tuijottavat vain omaa napaansa (=häpykarvojaan), täyttävät kivoja juttuja facebookiinsa, ei siinä kerkeä miettiä mitä toiselle oikeasti kuuluu.