Lue keskustelun säännöt.
Minulla on kaveri, joka
07.07.2009 |
ei osaa sanoa koskaan mitään positiivista minusta tai kestään muustakaan. Aina kommentoi vain negatiivisesti ja pessimistisesti. "Oot vissiin lihonut", "Ei toi tukka sovi sulle", "Tuskin ne sua palkkaa", "Aika huonolta asuinalueelta meinasitte talon ostaa"... Edes onnitteluja ei saa itsestään puserrettua esim. kun saimme lapsen tai ilmoitin naimisiin menosta. Silloin ei sentäs mitään negatiivista sanonut vai tyytyi toteamaan "aha".
Olen miettinyt jo tovin että mitä hittoa teen tuon ihmisen kanssa. Ajattelin että ryhdyn yltiöpositiiviseksi häntä kohtaan. Eli kehun pienistäkin asioista jos aihetta löytyy tippaakaan ja tuon aina positiiviset kannat kaikesta esille. Rankkaa tämä tulee ainakin minulle olemaan, mutta mitä luulette, toimiiko tämä kaverin asenteen muuttamisessa???
Kommentit (8)
ei tosin mene henkilökohtaisuuksiin, vaan moneen mielipiteeseeni suhtautuu negatiivisesti. Kun esim. sanoin että voisin kuvitella asuvani joskus remontoidussa rivitalossa, niin kommentti oli että niissä on tosi epäkäytännölliset pohjaratkaisut...
En keksi muuta neuvoa kun joskus aina heittää takaisin just jotain että kiitos kommentista/kannustuksesta jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että outuisin sitä pohtimaan aaveellä, ei kyllä enää oltais kavereita.
Miksi ihmeessä viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole hyvä olla, jos ei ole pakko?
Kaikissa ihmisissä on ärsyttäviä piirteitä ja yleensä myös niitä ilahduttavia piirteitä. Ihmissuhteen ei tarvitse olla helppo ollakseen tärkeä ja rikastuttava. Tietenkään jossain leikkipuistossa ei tarvitse suuremmin hakeutua sen ärsyttävän ihmisen seuraan, vaan tuttavuuden voi jättää hyvin pinnalliseksi, mutta kun syystä tai toisesta ollaan jo ystävystytty, niin silloin siihen suhteeseen on jo panostettukin niin paljon, että ei sitä jokaisen ärsyttävyyden takia katkaista.
Joskus tai useinkin ne ärsyttävimmät ystävyyssuhteet ovat samalla niitä pitkäaikaisempia ja jopa merkityksellisimpiä, juuri siksi niitä ei ole ärsyttävyydestään huolimatta heivattu menemään. Se, että ihmisessä on jokin äärettömän ärsyttävä piirre, ei tarkoita, etteikö hänessä olisi myös muuta.
Tuollaisessa tilanteessa voi heittäytyä yltiöpositiiviseksi, puhua asiasta suoraan tai sitten antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja keskittyä kyseisen ystävyyssuhteen hyviin puoliin.
että outuisin sitä pohtimaan aaveellä, ei kyllä enää oltais kavereita.
Miksi ihmeessä viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole hyvä olla, jos ei ole pakko?
että outuisin sitä pohtimaan aaveellä, ei kyllä enää oltais kavereita.
Miksi ihmeessä viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole hyvä olla, jos ei ole pakko?
No, sinullahan on sitten täydellisiä ystävyyssuhteita, ole onnellinen.
Olen tälle kaverille sanonut hänen negatiivisuudestaan, muttei itse näe sitä. Siksi ajattelin tätä keinoa. Toki ystävässäni on paljon muita hyviä piirteitä, en kai minä muuten tätä ystävyyttä yrittäisi vaalia.
Onko tosiaan niin että sinun kaikki ystäväsi ovat niin täydellisiä, ettet löydä heistä yhtäkään ärsyttävää piirrettä?
joten ap:n kaverissa sitten lienee myös palkitsevia ominaisuuksia, joiden takia ap on jaksanut sinnitellä ystävyyssuhteessa.
Omalla esikoisellani on juuri tuollainen kaveri kuin mitä ap kuvaa. Jos oma lapseni kertoo jostain kivasta, jota hänelle on sattunut, kaveri on joko hiljaa tai alkaa selittää, millaisia leluja äiti on hänelle luvannut.
Tyttäreni on tuota minulle ihmetellyt ja olen sanonut, että kenties kaveri on kateellinen ja yrittää pärjätä lapseni rinnalla korostamalla omia kivoja juttujaan. Että tapa on huono, mutta että siinä kaverissa on hyviäkin puolia joiden takia kenties kannattaa jatkaa ystävyyttä.
Mutta selvää latistamista en suvaitsisi, enkä kehota ap:täkään suvaitsemaan. On kaksi eri asiaa olla kehumatta toisen elämää/tekemisiä kuin että alkaa suoraan mollaamaan.
Minusta kakkosen ehdotus on hyvä. Ap voisi sanoa suoraan, mutta nätisti, että negatiivisuus on tylsää ja masentavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten ap:n kaverissa sitten lienee myös palkitsevia ominaisuuksia, joiden takia ap on jaksanut sinnitellä ystävyyssuhteessa.
Omalla esikoisellani on juuri tuollainen kaveri kuin mitä ap kuvaa. Jos oma lapseni kertoo jostain kivasta, jota hänelle on sattunut, kaveri on joko hiljaa tai alkaa selittää, millaisia leluja äiti on hänelle luvannut.
Tyttäreni on tuota minulle ihmetellyt ja olen sanonut, että kenties kaveri on kateellinen ja yrittää pärjätä lapseni rinnalla korostamalla omia kivoja juttujaan. Että tapa on huono, mutta että siinä kaverissa on hyviäkin puolia joiden takia kenties kannattaa jatkaa ystävyyttä.
Mutta selvää latistamista en suvaitsisi, enkä kehota ap:täkään suvaitsemaan. On kaksi eri asiaa olla kehumatta toisen elämää/tekemisiä kuin että alkaa suoraan mollaamaan.
Minusta kakkosen ehdotus on hyvä. Ap voisi sanoa suoraan, mutta nätisti, että negatiivisuus on tylsää ja masentavaa.
Olen kyllä tälle kaverille sanonut käytöksestään. Mutta ei tunnu tunnistavan asian olemassaoloa. Kai jotenkin kuvittelee, että asennoitumisensa on täysin normaali olotila. Joten kun järkipuheet eivät ole toistaiseksi auttaneet ajattelin että yrittäisin tällaista "tapakoulutusta".
pistää paremmaksi, ja tehdä itsestään näin parempaa. Sellaisen henkilön kanssa seurustelu on henkisesti tosi raskasta. Luulis että ainainen kilpailu olis kyseiselle ihmiselle itselleenkin kuluttavaa?
tai leikin varjolla, jos vaikka jäisi raksuttamaan korvan taakse. "Kiitos, kun aina jaksat olla noin positiivinen..."