Tunnen valtavasti sääliä ja myötätuntoa heille, jotka saavat vauvan vielä yli nelikymppisenä.

40 vuotiaiden vauvakuumeilua. Ja tunnen niitäkin, joilla on ne lapset murkkuiässä ja itse ollaan päälle 50 vuotiaita. Ei enää jakseta katsoa sen murkun perään. Odotellaan vain, että se lähtisi pois ja pääsisi elämään miehen kanssa kahdestaan. Muilla on lapset jo maailmalla ja itse vielä taistelevat rajoista. Moni ei jaksa vaan antaa lapsen mennä minne mielii. On minulle sanonut yksi pienen lapsen päälle 40v. äiti, että jos olisi tiennyt, kuinka rankkaa on, olisi jättänyt tekemättä. Oli kovasti katkera kun minä pääsen eri tavalla liikkeelle kun lapset ovat jo isompia. Hän itse on vielä ihan uhmisvaiheessa. Kauhisteli, että miten jaksaa tulevaisuudessa kun nytkin on niin väsynyt ja työelämä vaatii enemmän ja enemmän.

Toivotaan ettei se lapsi lähde koskaan kotoa ja jää vanhuuden turvaksi.

Ystäväsi kommenteja ei tietenkään saa yleistää koska ihmiset ovat yksilöitä tarpeineen.

40 vee joka todella haluaa lasta tietää kyllä mihin ryhtyy jos lapsia on jo entuudestaan. Hän tietää riskeistä ja väsymyksestä joilla hän osaa tehdä jotain itse. kokemus on tehnyt vahvaksi.

Nuoret äidit narisevat, masentuvat ja vetävät viltin korviin vaikeuksien keskellä.

20v on liian nuori, 40v liian vanha ja 30v ei jaksa lapsiperhe-elämää!

sen kummemmin. Tällä palstalla ei vain ole ketään 58 vuotiasta murkun äitiä kertomassa, millaista se oikeasti on.

Toki siinä vaiheessa kun on viimeisen biologisen kellon tikitykseen päätetty tulla raskaaksi (joillakin syy on se, että ollaan väsyneitä työelämään ja halutaan lomaa ja kas, vauvahan on hyvä ratkaisu) kaikki puolustavat omaa ratkaisuaan henkeen ja vereen.

Ja ei kukaan halua kieltää heiltä vauvaa, mutta on säälittävää katsoa näitä äitejä kun ovat uupuneita, eivätkä enää millään jaksaisi. Herää kyllä kysymys, että miksi se iltatähti haluttiin oikeastaan tehdä ja mikä siihen oli syy kun ei edellisiäkään olisi moni enää jaksanut.

Kerrot olevasi nelikymppinen ja nyt jo murkut väsyttää sua. Toisilla vaan jaksua on enemmän kuin toisilla.

siksi kromosomipoikkeamia on enemmän kuin + 40 v

Ihan muut asiat ratkaisevat enemmän kuin ikä: mm. fyysinen ja psyykkinen suorituskyky/jaksaminen, terveys, elämäntilanne, kyky rakastaa ja pitää huolta, halu saada oma lapsi/vauva...

on nämä uudet rakkaudet ja rakkauslapset.



Eli erotaan 30-40 välillä ja äkkiä haetaan uusi mies, ettei vain jäisi sellaista kuvaa, että eikelpaa kenellekään ja jää yksin. Siihen pitää tehdä vielä se yhteinen lapsi, että uskottavuus säilyisi vakaasta parisuhteesta.



Halutaan alkaa alusta uudelleen ja leikitään nuorta paria ja siihenhän kuuluu se uusi ja yhteinen rakkauslapsi. Se on eri asia, kuka sen jaksaa sitten hoitaa.

Minä tiedän useita äitejä, jotka on saaneet esikoisensa nippa nappa parikymppisenä. Ja ovat ihan uupuneita lapsiinsa. Mitäs heille sitten pitäisi tehdä? ;) Oisko mahdoton idea, jos hyväksytättäisiin se, että äitiys ON rankkaa ja siinä saakin uupua ja väsyä. Iästä riippumatta.



Sain esikoiseni kolmikymppisenä. Kaverini, joka sai kolmannen lapseni samassa iässä, valitti että kyllä on niin rankkaa, ei tässä iässä enää lapsia tehdä. Mut minä en ole kokenut tätä ollenkaan rankaksi; on niin paljon ympäristöstä ja elämäntilanteesta kiinni, miten jaksaa. Kun jaloissa pyörii jo kaksi lasta, niin onhan se väsyttävää, oli minkä ikäinen tahansa.

Kiitos hyvin ajattelin jaksaa.



Talosta löytyy jo teinejä ja ihan ollaan pärjätty.

Yllättävän helppoja teinejä nääs mulla. Nytkin vanhin 17v on lähdössä töihin...



T: 17v, 15v, 14v, 12v, 7v, 5v ja rv 21 kohta 41v täyttävä äiti.

itse olen juuri se vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut tytönhupakko, josta tuolla aikasemmin puhuttiin ja kyllä jaksan oikein hyvin reilun vuoden ikäisen tyttöni kanssa, toista odotan. olen myös hyvin iloinen siitä, että omat vanhempanikin ovat olleet niitä nuoria hupakoita ja olen saanut mahdollisuuden tututustua kunnolla mummoihini, jotka ovat oikeasti jaksaneet touhuta kanssani. näihin mummoihin kuuluu myös mukaan isomummoni, joka täytti juuri 80. meillä siis vielä viisi sukupolvea hengissä kun ollaan tehty lapsia nuorena.



en arvostele jos joku haluaa lapsensa tehdä vanhempana, itse olen vaan hyvin kiitollinen ja onnellinen näistä asioista.

että edes ukko ei ole minulla vihtunut, vaan kaikki lapset on "tehty" saman miehen kanssa. yhteis eloa tulee täyteen 20v.

Kiitos hyvin ajattelin jaksaa.

Talosta löytyy jo teinejä ja ihan ollaan pärjätty.

Yllättävän helppoja teinejä nääs mulla. Nytkin vanhin 17v on lähdössä töihin...

T: 17v, 15v, 14v, 12v, 7v, 5v ja rv 21 kohta 41v täyttävä äiti.

60- vuotias murkun äiti koetaan joksikin ikälopuksi ihmisraunioksi. Oma äitini sai minut myöhäisemmällä iällä, mutten todellakaan muista hänen olleen murrosiässäni mitenkään väsynyt tai raihnainen. Nyt yli seitsenkymppisenäkin on virkeä: matkustelee, liikkuu, seuraa aikaansa ja jopa opiskelee=)Meillä suvussa on paljonkin näitä hieman iäkkäämpiä äitejä, ehken siksikään näe asiassa mitään kummallista ja ongelmallista. Moni on opiskellut pitkään ja/tai toteuttanut jotain unelmaansa ennen aloilleen asettumistaan. Itse sain kaksi lasta hieman ennenn nelikymppisiäni, meillä on kyllä nyt porukka koossa.

ettei ole enää omaa aikaa....kun saavat lapsen ja että lapsi heräilee yöllä?! Mitä? Ei saakaan nukkua niin kuin ennen. Kukaan ei ole kertonut sitä vaan ennen kuin se lapsi hankittiin. No mutta lähes jokainen on sitten muistanut kyllä että onhan olemassa yhteiskunta, joka loppuviimeksi sen lapsen hoitaa ja kasvattaa. Päiväkotiin voi viedä kesät talvet vaikka sitten itse makaisi masentuneena kotona, kun se lapsi on vienyt kaiken elämänhalun!!! Aaaarrgghh!

Onneksi on meitä vähän vanhempiakin äitejä, jotka tietävät mitä se on pienen vauvan ja uhmaikäisen lapsen kanssa, murrosikäisestä puhumattakaan.

t:Äiti 38 v. neljä lasta vauva tulossa

P.S. Tiedän mistä puhun lapset 19v., 17v., 15v., 12v. ja masuasukki syntyy kuukauden päästä

He kun miettivät vain sitä, miten jaksavat "rankan vauvavuoden"... Odottakoot kun vauva tulee murrosikään, ja äidillä mittarissa melkein 60 vee. Tiedän mistä puhun, itselläni 14- 12 ja 5- vuotiaat lapset. Täytyy myöntää, että 5- vuotiaan kiukku- uhmakohtaukset ovat pikkujuttu teini- ikäisten kohtauksiin verrattuna. Hirvittää ajatella, miten jaksaisin tätä jos olisin 15 vuotta vanhempi.

täällä aloituksia joissa äidit eivät jaksaisi lapsiperhe-elämää, valittavat 1-2 kahdesta lapsestaan kuinka vievät aikaa ja hermot menee ym.

He saavat yllättävän paljon symppispisteitä....enemmän heitä sääli, koska eivät tajua kuinka arvokasta aikaa ja kuinka LYHYT aika tuo on elämästä, olla lastensa kanssa kun ovat pieniä ! 40 nainen tietää jo tuon ja osaa väsyneenäkin arvostaa lapsiaan. Usein hänellä kokemusta teineistäkin, joten sekin aika menee helpommin kuin nuorempana. Paljon paljon positiivista löytyy 40 synnyttäjistä :)

on nämä uudet rakkaudet ja rakkauslapset. Eli erotaan 30-40 välillä ja äkkiä haetaan uusi mies, ettei vain jäisi sellaista kuvaa, että eikelpaa kenellekään ja jää yksin. Siihen pitää tehdä vielä se yhteinen lapsi, että uskottavuus säilyisi vakaasta parisuhteesta. Halutaan alkaa alusta uudelleen ja leikitään nuorta paria ja siihenhän kuuluu se uusi ja yhteinen rakkauslapsi. Se on eri asia, kuka sen jaksaa sitten hoitaa.

Minä olen taas oikeasti ihan toisesta jutusta huolissani. Mikään ei ole niin ikävää kuin kaksi ihmistä yhtä aikaa, joilla hormonit heittelehtii.



Eli itse jotenkin uskon, että 60v saattaa osata ottaa jopa rennommin murkkuikäisen kiukkuamiset kuin joku 50v nainen, jolla on pahimmat vaihdevuodet itsellä päällä.



Ärtyvyys 80-90

Masentunut mieliala 70-80

Väsymys, kuumat aallot, yöhikoilu 70-80

Painon nousu 60-70

Unettomuus 50-60

Nivel- ja lihaskivut 50-60

Sydämen tykytys 40-50

Itkuherkkyys 40-50

Päänsärky 40-50

Muistin huononeminen 40-50

Ummetus 30-40

Sukupuolinen haluttomuus 20-30



Miltä tuo teistä kuulostaa? Ei ehkä ihan priimakunnossa äiti ole noissakaan oireissa.



Nimimerkillä itselläkin varmaan 50v sitten murkkuikäinen poika.

Onko sulle tullu mieleen että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia???mä säälin sun pieniä aivojas!!!

ettei ole enää omaa aikaa....kun saavat lapsen ja että lapsi heräilee yöllä?! Mitä? Ei saakaan nukkua niin kuin ennen. Kukaan ei ole kertonut sitä vaan ennen kuin se lapsi hankittiin. No mutta lähes jokainen on sitten muistanut kyllä että onhan olemassa yhteiskunta, joka loppuviimeksi sen lapsen hoitaa ja kasvattaa. Päiväkotiin voi viedä kesät talvet vaikka sitten itse makaisi masentuneena kotona, kun se lapsi on vienyt kaiken elämänhalun!!! Aaaarrgghh! Onneksi on meitä vähän vanhempiakin äitejä, jotka tietävät mitä se on pienen vauvan ja uhmaikäisen lapsen kanssa, murrosikäisestä puhumattakaan. t:Äiti 38 v. neljä lasta vauva tulossa P.S. Tiedän mistä puhun lapset 19v., 17v., 15v., 12v. ja masuasukki syntyy kuukauden päästä

He kun miettivät vain sitä, miten jaksavat "rankan vauvavuoden"... Odottakoot kun vauva tulee murrosikään, ja äidillä mittarissa melkein 60 vee. Tiedän mistä puhun, itselläni 14- 12 ja 5- vuotiaat lapset. Täytyy myöntää, että 5- vuotiaan kiukku- uhmakohtaukset ovat pikkujuttu teini- ikäisten kohtauksiin verrattuna. Hirvittää ajatella, miten jaksaisin tätä jos olisin 15 vuotta vanhempi.

Enemmän täälläkin nuoret äidit ruikuttavat väsymystään. Mä luulen, että me vanhemmat olemme tottuneet työntekoon ja siihen, ettei mitään saa ilmaiseksi. Nuoremmat on enemmän tätä "tässä-heti-kaikki-mulle-nyt" -sukupolvea ja sitä vastuuta sysätään muille.

kaikenikäsisille, kaikenkokoisille ja kaikenluontoisille.



Toiset äidit jaksaa paremmin ja toiset huonommin, iästä huolimatta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, perhesuhteet, työt, tukiverkosto, ystävät. Paremmin jaksaa tietenkin äiti, jolla elämän perusasiat on kunnossa, oli sitten minkä ikäinen tahansa.



Mielestäni ei tälläistä voi näin yleistää, ihmiset on niin erilaisia. Jollekin on parempi, että lapset on tehty nuorina ja joillekin sopii paremmin kypsemmän iän äitiys. Henkilökohtaisia ratkaisua, mitä näitä kenenkään kohdalta arvostelemaa/säälittelemän.