Tunnen valtavasti sääliä ja myötätuntoa heille, jotka saavat vauvan vielä yli nelikymppisenä.

jos 40-vuotias saa lapsen, on lapsi jo 20, kun vanhempi täyttää sen 60 vuotta. Eli ei todellakaan enää (pitäisi) olla pahimmassa murrosiässä, tai sitten se ei ole enää vanhempien vaikutusvallassa se asia...

40-vuotiaana lapsen saanut on reilu 50-vuotias lapsen murrosiässä.

jos 40-vuotias saa lapsen, on lapsi jo 20, kun vanhempi täyttää sen 60 vuotta. Eli ei todellakaan enää (pitäisi) olla pahimmassa murrosiässä, tai sitten se ei ole enää vanhempien vaikutusvallassa se asia...

40-vuotiaana lapsen saanut on reilu 50-vuotias lapsen murrosiässä.

Mua sitten säälittää tälläsien aloituksien tekijät!

Jos joku kokee jaksavansa ja HALUAVANSA lapsen 40+ niin missä mättää: Sinussa.

Kyllä minä 30 täyttävä nainen ymmärrän että 30 vuoden kuluttua olen 60. Lapseni on silloin 30, nuorin koska odotan nyt viimesintä, on vanhempiakin lapsia jokka on 35 kieppeellä..

Mitä sitten jos päätän 10 vuoden kuluttua vielä lisääntyä ja uuuuuu ne iltatähti on täyttäessäni 60: 20- vuotias!

Ei se minua haittaa, ja tuskin sitä tarttee juosta kiinni parkkiksella enää silloin.

Jos 40- vuotias kokee jaksavansa *ja ihmettelen jos sulla 20- vuotiaana on paska kunto ja ajattelet sen "sortuvan" 3- kympin jälkeen niin mitä se sinuun vaikuttaa?

Minusta on ihanaa että saa lapsen. Ei se ole teini-äitien yksinoikeus! Ne tässä säälittäviä on jos jokkut.

ei meillä kellään ollut kamalaa murrosikää, ei edes isoveljillä. Kyllä mä uskon jaksavani, jaksanhan mä nytkin nuorempiin verrattuna tehdä paljon enemmän lapsen kanssa:-)

Voi perustellakin, eikä pelkästään liittää kirjoittamaani.



Jos olen 15- vuotias niin se taitaa tehdä minusta kohtuullisen avarakatseisen 30- vuotiaana?



Mitä sulle kuuluu jos joku hankkii lapsen myöhemmin, eikä itke asiaa mummona -kun ei hankkinut sitä!



Minulla on vauva tulossa nyt 30- vuotiaana, ei ole edes kovin paha jos 10 vuoden päästä tulee lisää!

Jos kovin varhaseen alottaa niin muksuja ehtii saamaan kaiken ikäsenä.. ;)



Olette kyllä ahdasmielisiä.

Työkuntonen tarttee olla liki 70- vuotiaaksi, mutta äidiksi ei kelpaa 40- vuotiaana!



20

40 vuotiaiden vauvakuumeilua. Ja tunnen niitäkin, joilla on ne lapset murkkuiässä ja itse ollaan päälle 50 vuotiaita.



Ei enää jakseta katsoa sen murkun perään. Odotellaan vain, että se lähtisi pois ja pääsisi elämään miehen kanssa kahdestaan. Muilla on lapset jo maailmalla ja itse vielä taistelevat rajoista. Moni ei jaksa vaan antaa lapsen mennä minne mielii.



On minulle sanonut yksi pienen lapsen päälle 40v. äiti, että jos olisi tiennyt, kuinka rankkaa on, olisi jättänyt tekemättä. Oli kovasti katkera kun minä pääsen eri tavalla liikkeelle kun lapset ovat jo isompia. Hän itse on vielä ihan uhmisvaiheessa. Kauhisteli, että miten jaksaa tulevaisuudessa kun nytkin on niin väsynyt ja työelämä vaatii enemmän ja enemmän.

40-vuotiaiden vauvansaannissa. Kuusikymppinenkään ei ole vielä vanhus. Kyllä sen ikäinen jaksaa vielä murrosikäisenkin kanssa. Mutta kyllä iäkkäämmällä äidillä on hyvä olla turvaverkko. Tietenkin sellainen pitäisi olla nuoremmillakin. Kyllä minä tiedostan ikäni vaikutuksen kuitenkin. Jaksan kyllä leikkiä ja touhuta lasten kanssa, mutta mielelläni otan myös avun vastaan ja itsekkäästi vain olen silloin kun on mahdollisuus. Nuorempana ehkä jaksaisi vielä paremmin. Toisaalta ikä tuo kokemusta ja tasapainoa.

eli suuret ikäluokat on aika väsyneitä.

En kyllä osaisi kuvitella, että kenelläkään heistä olisi murkkulapsia. On selkävaivaa ja vaihdevuosien valvomista ja uupumusta. Suurin osa vain toivoo, että pääsisi eläkkeelle ja lepäämään.



Siihen jos olisi vielä murkkujen kanssa tappelmista niin huhheijaa, ei heitä jaksaisi kuunnella kukaan.

Nyt ei 60-vuotiaskaan.

Elinikä on noussut.

Silti kuka tahansa voi sairastua tms. koska vaan.

Oma äitini sai minut 40-vuotiaanana ja oli siihen aikaan ainoa tuntemani "mummoäiti". Ja kyllä, minä kärsin hänen iästään. Sain kuulla kaikenlaista, ihan kevyestä ihmettelystä aina kunnon vittuiluun että olitko mummosi kanssa kaupassa (usein tätä kysyttiin myös ihan tosissaan, ei piruilumielessä). Jos yhdellä sanalla voisin kuvailla äitini olotilaa nuoruudessani, se oli väsähtänyt. Energiaa riitti kyllä uran luontiin ja kodin puunaamiseen (kulissit kuntoon!) mutta lapsiin ei kerta kaikkiaan mitään otetta.



Onhan vanhemman ja lapsen välillä toki aina ikäkuilu, mutta kun se kuilu on 40 vuotta tai yli... huh huh.

tehdä lapset jonain just kakskytä täyttäneenä, hormonihirviöisenä, bileistä ja vaatteista kiinnostuneena tytönhupakkona..

luonnotonta siinä on, että nainen túlee normaalisti raskaaksi?



Ehkä omituista on se, että yli kuusikymppiset hankkiutuvat raskaaksi keino-keino hommelein, mutta ei minusta ole edes sitä tuomitsemaan. Vauvakuume on vaan niin järisyttävä juttu, että nainen on aika pieni sen edessä.

Ja itse asiassa yksi heti perään on suunnitelmissa.

Vauvavuosi ei ole vaikea. Ja tiedän kyllä miten selviän vaikeista taaperovuosista - en yritäkään jaksaa kaikkea itse.



Ja lapset muuttuvat sitä ihanammiksi mitä suuremmiksi kasvavat. Ainakin meidän 12- ja 15-vuotiaat ovat mitä ihanimpia ihmisiä, eikä heidän kanssaan tarvi riidellä yhtään mistään. 4- ja 10-vuotiaitten kanssa on vielä vähän kahnauksia, mutta eiköhän nekin pian lopu :)

Itse täytän 44v. ja lapset on 5v. ja 7v. Olen lasteni elämässä paljon enemmän läsnä, kuin nuoremmat vanhemmat.

Tiedän, että en jaksa, mutta suuntaan loputkin voimavarat lapsiini. Esikoisella kehitysvamma.

Nuoret äidit jaksavat paremmin, kuin minä, mutta suuntaavat yleensä ne voimavaransa itseensä, eikä lapsiinsa.

Ihan naapureita katellessa ei voi, kuin ihmetellä miten laiskoja nuoremmat vanhemmat ovat. Asutaan isolla rivitaloalueella, niin usein huomaan, että lapset haluaisivat samanlaiset vanhemmat kuin me ollaan eli leikkivät ja läsnäolevat.

mikä murrosikä lapsella enää silloin on, kun äiti täyttää 60 v.? Eiköhän murrosikä koita vähän aikaisemmin kuin vasta noin 20 v:na. :)

elämänsä miehen ja saa ne muksut "säädyllisenä" ajankohtana. Meidän ihmisten elämänkulku vaan tuppaa olemaan niin kovin erilaista. Jos se rakas ilmaantuu maisemiin vasta kypsällä iällä, niin minkäs teet. Tähän varmaan nyt joku toteaa, että voihan sitä lapsen "tehdä" jonkun yhden illan baarituttavuudenkin kanssa, mitä turhia mitään Sitä Oikeaa odottelemaan... Itse ajattelen, että isäkin on lapselle tärkeä. Tällä palstalla tuskin monikaan tätä ajatusta jakaa, mutta mitäs siitä :D Hyvähän siinä nuorten äitien on hymistellä ja voivotella!



Elä ja anna toisten elää! Yksi tulee äidiksi nippanappa aikuisiän saavuttaneena, toinen taas enemmän elämää nähneenä. Mitä se kellekään kuuluu?

ja minullakin oli aina sellainen olo, että häntä ei enää kiinnosta ja hän oli aina väsynyt. Äitiä piti hyssytellä ja varoa kun häntä aina väsytti.



Kyllä nykyään 60 vuotiaat on ihan samalla tavalla väsyneitä kuin ennenkin ja kyllä mekin olemme 60 vuotiaina yhtä väsyneitä kuin nykyiset 60 vuotiaat.

Kuvitellaan, että ikääntyminen ei koske heitä itseään, vaan kuusikymppisenä ollaan yhtä kovassa vedossa kuin kolmekymppisenä.

Olen tämän ketjun aloittaja, enkä tarkoittanut tätä ketjusta loanheittoa nuoret vs. vanhat äidit - enhän itsekään ole enää nuori.

Sitä takoitin, että lapsen hankkimista suunniteltaessa on ajateltava paljon pidemmälle kuin vauva- ajan.

Kerrot olevasi nelikymppinen ja nyt jo murkut väsyttää sua. Toisilla vaan jaksua on enemmän kuin toisilla.

alkaa vaivata jo sydän-ja verisuonitaudit ja liikuntaelinvaivat.



Ei todellakaan 50-60 nainen ole enää mikään nuori, vaikka niin toivoisitte. Hän toki elää vielä hehkeää aikaa jos jaksaa pitää huolta kunnostaan. Mutta tiedän esimerkiksi sellaisen naisen, kenen kuopus menee kouluun samana vuonna kun hän täyttää 50v. On tällä hetkellä jo tosi väsynyt työelämään ja kipuja ja kolotuksia on joka paikassa. Niskahartiaseutu vaivaa ja selkä rassaa. Hormoonimuutokset ovat tuoneet univaikeuksia ja on välillä ollut burnoutin takia saikulla.