Ovatko vanhempasi kohdelleet sinua ja sisaruksiasi eriarvoisesti?

2 vuotta vanhempi isosisko on aina ollut parempi.

Menestyi paremmin koulussa, häntä ja henen harrastuksiaan tuettiin. Hänen autokoulunsa maksettiin, mun ei, en kuuulemma tarvinnut korttia. Musta toivottiin poikaa ja kun en ollutkaan, niin jätettiin vaan huomiotta.



Nyt kun mulla kaksi poikaa niin niitä kyllä yritetään hemmotella minkä kerkiävät

vanhinta veljeämme lellipentuna. Meitä on neljä sisarusta. Hänellä jotenkin puhetyylikin muuttuu kuin kertoo että "erkki" on soittanut tai "erkki" teki sitä tai tätä. En vain ymmärrä mistä se johtuu.

mutta tuntu, että niin kauan kuin olin sinkku, siskoni, joka siis ihan omasta vapaasta tahdostaa avioitui 20v ja sai ensimmäisensä ennen 21v synttäreitä, "tarvitsi" enemmän kotoa. Ja vieläkin äiti usein laskee, miten rankkaa sen elämä on.. Ihan niin ku joku sen puolesta olis valinnat tehny. Tosin nyt, kun meille on kolmas tulossa ja vanhin on 2v, ni on alkanu tajuta, että mullakin on elämä. Tosin olin jo melkein 26v ennen avioitumista..



Mutta mä ymmärrän sen siltä kannalta, että äiti on elämäntyönsä tehny kotona ja vasta pari vuotta ollu vieraan töissä. Se ei siltä kannalta varmaan osannu ajatella, että perheettömänä elävän elämä voi olla omalla tavallaan myös rankkaa ja vaativaa. Ja on yhtä arvokasta kuin sen elämä, jolla on puoliso ja lapset ympärillä.

Minä olen se kiltti keskimmäinen; isosisko jyräsi ja häntä piti ymmärtää koska hän on niin voimakastahtoinen ja pikkuveljiä piti ymmärtää, koska he ovat niin paljon pienempiä. Itse olin mutkaton ja helppo tapaus, joten en saanut paljon huomiota enkä muutakaan. Nyt aikuisiällä eriarvoisuus on korostunut, koska minä olen se, joka pärjää täysin omillaan. Vanhemmiltani ei ole tarvinnut muuta kuin nimet asuntolainan takaukseen. Toisaalta olen todella ylpeä siitä, että olemme rakentaneet oman elämämme täysin itse ja pärjäämme hyvin. Joskus taas kun itsellä on rahat ihan peruselämisen takia vähissä, sieppaa aika kovasti kun sisko tuhlaa kaikki rahansa lasten- ja omiin vaatteisiinsa ja lisää rahaa löytyy kun pyytää vanhemmilta. Eniten surettaa lasteni takia. Monesti vanhempani ovat peruuttaneet jo sovittuja lasten tapaamisia siksi, kun siskoni työntää omansa heille hoitoon.

Appivanhemmat on todella puolueellisia ja sitä on aika vaikea välillä seurata.



Olen pitänyt omia vanhempiani tasapuolisina, mutta toisaalta tuntuu, että heillä on veljeni perheen kanssa läheisemmät välit, koska he asuvat kauempana ja tulevat kerralla pidemmäksi aikaa oleilemaan. Veljen lapsetkin saavat ihan erilaisen kontaktin isovanhempiinsa kuin meidän lapset. Me asumme taas niin lähellä, että yökylään ei ole tarvetta jäädä ja näemme useammin, mutta melko pikaisesti. Vierailut on aina vain ne pakolliset kahvit ja yleensä tv pauhaa koko ajan. Näille pitkämatkalaisille järjestetään kaikenlaista ohjelmaa ja muuta extraa, josta mekin kyllä olisimme ilahtuneita.

Olen itse kahdesta sisaruksesta nuorempi. Olen aina ollut koulussa ja muussa hyvin pärjäävä, maanläheinen tyyppi ja hoitanut itseni ja asiani. Kannustusta en kouluasioissa aikoinaan juuri saanut eikö mitään saavutustani ole juuri noteerattu. Veljelläni sen sijaan on ollut lapsesta asti ongelmia, hän on ollut arka, ujo ja epäkoulukypsä. Häntä on käytetty jo lapsena psykologilla ja ongelmat ovat jatkuneet aikuisuuteen asti, johtaen mielenterveyssyiden vuoksi sairaseläkkeeseen ja välien katkaisemiseen perheeseen. Häntä on aina kannustettu lapsena ja nuorena kovasti, kehuttu ja palkittu suorituksista, ilmeisesti juuri hänen kehnon pärjäämisensä vuoksi. Minä olen "mennyt siinä sivussa". Toki olen ollut asiasta katkera, mutta en enää jaksa.

Mutta siihen on olemassa syy, jota koitan tolkuttaa itselleni vieläkin.



Mulla on tai oli veli, joka oli vaikeasti vammainen. Minä jouduin aikuistumaan varhain ja ottamaan vastuuta tekemisistäni, koska vanhempien huomio oli kaikki suunnattu veljeen. Muutin kotoa pois jo lukiolaisena ja aloin rakentaa omaa elämääni. Veljen saama huomio ja rahallinen hyötyminen senkuin kasvoi vain aina oli uudet telkkarit, uudet sterkat ym.. toki veljellä oli omaakin rahaa, en minä sillä...



nyt kun veli on kuollut ja porukat asuu keskenään.. niillä on niin tyhjää elämää siellä kun silmäterä on poissa. Ja minut kun on huomaamatta työnnetty pois jo aikaa sitten, niin hyvin vaikea minun on niihin selkeisiin hätähuutoihin enää reagoida. Nyt minun pitäisi pystyä auttamaan ja kuuntelemaan, olla tukena heille kun en itse sitä tukea ja apua ole saanut.

oon siskoani 8v.nuorempi ja minä sain aina kaiken ja sisko ei mitään.en sitä silloin ymmärtänyt.todella epäreilua vanhemmiltani.

Olen esikoinen ja siskoni kaksi vuotta nuorempi. Yksi ainut asia, joka minusta tuntui silloin epäreilulta oli, että sain kännykän vasta 7. luokalla pitkän vinkumisen jälkeen, mutta siskoni sai samaan aikaan ja hän oli silloin vasta 5. luokalla ;) Ja kun muutin pois kaksi vuotta aikaisemmin kuin siskoni, niin niiden kahden vuoden aikana äitini ja siskoni matkustelivat kahdestaan muutaman kerran. Se ehkä vähän kirpaisi, että itse en päässyt kaksin äidin kanssa matkalle, mutta ei harmita enää :)

Mullekin maksoi kyllä kulut, kun äiti opetti ajamaan. Kaksi vuotta nuorempi veljeni silti pistettiin autokouluun, vaikka äiti olisi opettanut. Isä ja äiti siis eronneita. Ja veljeni sai heti kortin saatuaan (tosin vanhan ja käytetyn) auton, mutta isä maksoi siitä vielä muutkin kulut: vakuutukset ja huollot vuosia.



Olisi ostanut veljelleni sitten uudenkin (käytetyn) auton, kun vanhasta aika jätti, mutta tämä ei siinä vaiheessa halunnut, kun muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja muulla tavalla kulkeminen tuli halvemmaksi ja helpommaksi. Tosin veljelläni oli sitten joka viikonloppu isän auto käytössä, kun oli kotikaupungissamme. Ei tietenkään mitään bensoja tarvitse maksaa, vaikka kuinka paljon ajelee. Kyllä mäkin saan joskus autoo lainaks, enkä joudu bensoja makseleen, jos ihan pieneen ajoon tarviin. Mutta jos lähden vaikka Helsinkiin (n. 200km/reissu), niin maksan itse bensat. Veli saattaa myös tehdä samanlaisia reissuja.



Muuten en koe kyllä, että hirveää suosimista olisi ollut, paitsi nyt sillä, että toinen on vähän nuorempi. Mutta tuossa autoasiassa suosiminen kyllä johtuu sukupuolesta. Ja nuorempana veljeni ja mun keskinäisissä riidoissa äitini ei koskaan sanonut veljelleni mitään ja oli hänen puolellaan. Ehkä sitten mun kanssa oli helpompi tapella ja äiti tarvitsi jonkun jolle vähän purkautuakin? Veljeni kun vältti riitoja äidin kanssa, ehkä siitä päätteli, ettei oikeasti tahallaan ärsyttänyt muakaan? En mäkään niitä hakenut, mutta kai se on ihan normaalia teini-iässä, että erimielisyyksistä keskustellaan välillä huutaenkin.

Minulla on sisko ja kaksi pikkuveljeä ja kyllä minä esikoisena olin se joka kantoi pienemmistään aina vastuun, minulle aina sanottiinkin että olen vastuussa heidän tekosistaan, läksyjen teosta yms. koska olen vanhin. Kauhean taistelun kautta muutin pois kotoa 19 vuotiaana ja silloinkin muistutettiin, että tämän oven taakse ei tarvitse tulla kerjäämään! No en ole käynyt kerjäämässä. Opiskelin itselleni ammatin ja perustin perheen ja olen pärjännyt ilman vanhempieni apua.

Peruskoulun jälkeen minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä töihin ja joka markka meni kotiin, siksi pääsin opskelemaan ammattia itselleni vasta kotoa pois muuttaessani. Autoin kyllä vuosia vanhempiani rahallisesti vaikka olin nuori vähävarainenn ja asuin omassa taloudessani.

Kuinka kehtasivatkaan, varsinkin kun läksiäisiksi sain kuulla, ettei heidän oven taakse tarvinnut mennä kerjuulle.

Siskoni on myöhemmin tunnustanut, että hän vasta minun kotoa pois muuttaessani ensimmäisen kerran pesi perunat kattilaan.... tosin ei hänen elämänsä ihan herkkua ole sittemmin ollutkaan, ei ammattia jne.... kovasti suunnitelmia siitä ja tästä, mutta mitään ei saa aikaiseksi. Veljeni ovat sentään pärjänneet elämässään paremmin.

En ole sanonut myöskään vanehmmilleni mitään vaikka en anteeksi ole antanutkaan. Välit ovat etäiset. Veljiini vanhempani ovat yhteydessä puolin ja toisin päivittäin.

Miten olet selittänyt asiaa itsellesi tai antanut anteeksi tai yleensä pärjännyt tilanteen kanssa? Olen sisarusparveni vanhin. Olen hoitanut aina asiani esimerkillisesti, ollut taloudellisesti itsenäinen jo 16-vuotiaasta, auttanut kotona asuessani vanhempiani sekä taloudellisesti että muutenkin paljon ja vielä sen jälkeenkin. Sisarukseni puolestaan ovat olleet jonkinsortin ongelmia aina: on yli varojensa elämistä, alkoholismia, lääkkeidenväärinkäyttöä, sosiaalituella elämistä, kun mikään muu ei huvita jne. Vanhempani ovat olleet heitä auttamassa koko ajan ja yrittävät ymmärtää. Minä kannan kuitenkin kaunaa joistain rumista lauseista, joita joskus olen saanut lähinnä isältäni. Minun aiheuttamani murheet vanhemmilleni ovat minimaalisia muihin verrattuna ja silti sain kuulla kunniani ihan mitättömissä asioissa. Nyt kun vanhempani ihmettelevät, miksi pidän huonosti yhteyttä, en saa sanottua suoraan, että en pysty unohtamaan vanhoja asioita. Miten te muut? Minun on vaikea antaa anteeksi.

Minä olin ala-asteikäisenä se jolle äiti tilitti isän huonommuutta, sisko 5v nuorempana oli perheen vauva. Pienemmistäkin asioista saatiin perheriita aikaiseksi, ja yleensä syy oli minun. Tyyliin jos en tuo koulusta tusseja siskolle lainaksi, en välitä perheestäni (olin 5. luokalla, enkä uskaltanut), ja kun isä joi itsensä sammuksiin sillä välin kun itse olin jo nukkumassa, tuli äiti herättämään sisko sylissään, ja näytti siskolle että katso, tuossa on se joka ei välitä paskan vertaa tästä perheestä. isän ja äidin riitat olivat poikkeuksetta syytäni tyyliin tätäkään riitaa ei olisi ollut, jos sinä et olisi noin tehnyt. Esimerkkejä voisi antaa vaikka kuinka..



Jälkeenpäin olen ajatellut että äitini oli liitossa ahdistunut ja purki sitä minuun. Ei vaan ymmärtänyt että lapsi ei ole se jonka päälle aikuisten ongelmat kaadetaan. Siskoa pienempänä hellittiin, hän sai kaiken mitä halusi, itse aloin työnteon varhain jotten olisi vanhemmistani riippuvainen.



Lapsuus hiertää sekä minun, siskon ja äidin välejä vielä tänäkin päivänä, mikä on sääli. Toivottavasti oma tyttäreni ei tule kokemaan samanlaista lapsuutta (=en ala toistamaan äitini virheitä)